Vessapaperi käy nenäliinasta

Istuimme tänään Sa:n kaksi tuntia luisteluhallilla löpisemässä. M:lla oli ensin luisteluharjoitukset ja sen jälkeen tunti kondia, eli Konditionstraining. M:sta tuo se on tietenkin tavattoman tyhmää ja tylsää vaikka onkin aina aivan innoissaan tunnilla tehdyistä asioista. Lapset opetetaan jo pienestä pitäen lämmittelemään kunnolla ja venyttelemään. Liukujen asentoja korjaillaan, ryhtiä parannetaan ja muutakin yhtä hyödyllistä. R sanookin aina, että "Kyllä se luistelu on sitten hyvä harrastus." Joskus hän vielä haastaa tanssimisen ja kyselee onko meillä ollut samanlaista.

Muistelin tänään aika paljon lähtöäni tänne. En itkenyt, olin päättänyt etten sorru siihen. Jotenkin minusta on kuitenkin alkanut tuntua etten voi olla itkemättä kun palaan. Johtuuko se sitten siitä helpotuksesta kun on selviytynyt vai siitä kun pitkä erossa oleminen päättyy?

Tänään ei ollut mitenkään happyhappyjoyjoy-olo. Selkäni on vieläkin kipeä ja nyt kipu on jumittanut hartijat ja siitä johtunee kauhea pääkipu. Hermoni ovat kireällä ja tottakai juuri silloin R:lla on huono päivä. Hän ei sano asioita nätisti ja kilahtaa hyvin lyhyessä ajassa. Yritin piristää itseäni pienillä hupsuilla ideoilla. Mitä jos hakisin paikalliseen discoon tanssijaksi? Tai mites olisi Saksan seuraava Big Brother? Sarjassaan jo seitsemäs täällä. Olisiko ulkomaalaisella jotenkin paremmat mahdollisuudet päästä televisioon pelleilemään ja nolaamaan itsensä. Siinä sitä ainakin oppisi kielen kun asuisi vieraiden ihmisten kanssa 24/7 talossa jossa seinät alkavat kaatua päälle noin kahden tai kolmen viikon kuluttua. Jos siis edes selviäisin sinne saakka. Leikittelin Big Brother ajatuksella jo Suomen ensimmäisen kauden aikaan ja toisella kaudella harkitsin sitä jo puoliksi tosissaan. Tiedän etten tule ikinä edes lähettämään hakemusta minnekään vastaamaan, mutta onhan sitä hieman jännittävää yrittää kuvitella missä vaiheessa sitä menettäisi hermonsa. Ehkä silloin kun porukka ottaisi voita purkista "väärällä tavalla" tai kun juusto olisi leikattu "väärin" tai kun tiskit kasattaisiin ällöttäväksi, märäksi, limaiseksi likaröykkiöksi tiskialtaaseen. Vihaan myös lattialle lojumaan jätettyjä vaatteita, eläinten karvoja, myttyyn jätettyjä tiskirättejä, taitettuja kirjansivuja tai sitä kun kampaukseni sotketaan tai kenkieni päälle tallotaa.

Ovathan sinun DVD:si, CD-levysi ja kirjasi esimerkiksi aakkosjärjestyksessä? Sukkasi värijärjestyksessä? Vaatteesi siististi hyllyissään viikattuna ja käyttötarkoituksen mukaan lajiteltuna?

Nightrooms

Kuuden tunnin shoppailu kaupungilla valtavassa ihmispaljoudessa oli todellakin imenyt minusta mehut ja toivoin salaa etten olisi lupautunut lähtemään Sa:n kanssa yhtään minnekään. Tosin minulle lähteminen on aina se vaikea hetki. Kun saan itseni revittyä ylös niin viihdyn kyllä yleensä paikasta ja seurasta riippumatta.

Laittauduin normaalia enemmän. Suomessa voit kevyestä kävellä baariin vanhoissa farkuissa ja t-paidassa jos huvittaa. En ole oikein ikinä sen kummemmin laittanut itseäni baari-iltaa varten. Täällä se tuntuu kuitenkin olevan hieman eri asia. Kaikka laittautuvat, niin miehet kuin naisetkin. Se tuntui oikeastaan hyvältä tavalta visittäytyä oikeaan tunnelmaan. Oli mukavaa pukea päälleen oikeasti siistit vaatteet eikä aina niitä samoja mustia housuja ja sitä samaa toppia mitä olen tottunut käyttämään. Uudet mustat liituraidalliset housuni, piletoppini ja siihen sopiva bolero olivat sellainen yhdistelmä jollaista tuskin kukaan ystävistäni on ikinä nähnyt päälläni. Ja jopa minun täytyi myöntää etten näyttänyt petolinnun perseeltä niissä vermeissä. Kotoa lähtiessä olo tuntui hieman liian tälläytyneeltä kaikkine hajuvesipilvineni, mutta kun pääsimme clubille niin sulauduin joukkoon juuri oikealla tavalla. Kiitin monta kertaa mielessäni loistavaa asuvalintaani. Ehkä tämä shoppailu on ihan hyödyllistäkin. Opinpahan käyttämään muitaki vaatteita kuin niitä peruspaitoja. Kiinnostuneille myönnettäköön, että olin pukeutunut tyylilleni uskollisesti pelkkään mustaan, joten siltä osin ei ole ainakaan vielä havaittavissa mitään muutosta.

Paikka

koostui viidestä eri huoneesta/tilasta. Jokaisella huoneella oli tietenkin oma teemansa ja sisustus oli kyllä hieman toista luokkaa kuin mihin olen Suomessa kotipaikkakunnallani tottunut. Kolme huonetta oli varsinaisia discoalueita jossa oli tanssilattian lisäksi baaritiskit jne. Kaksi muuta tilaa sijaitsivat näiden huoneiden välillä ja ajoivat hyvin lepopaikan asemaa jossa sait nautiskella juomasi rauhassa ilman tungosta ja pystyit jopa kuulemaan mitä toinen yritti sinulle selittää.

Ensimmäisessa discotilassa soitettiin kaikenlaista tanssimusiikkia laidasta laitaan. Viihdyimme siellä hyvin useamman tunnin ja päätimme vaihtaa huonetta vasta kun alkoi soitamme-saksankielisiä-lauluja-jotta-kaikki-voivat-hoilata-mukana-vaihe. Eli meidän Suomalainen vastinehan on se kun aletaan soittaa Tik Takkia ja kaikki joikuvat täysillä Heilutaan-biisiä. Minä vihaan sitä sydämeni kyllyydestä. Mutta me olimme onneksi Sa:n kanssa samaa mieltä asiasta ja päätimme käydä tarkistamassa millainen tunnelma toisessa huoneessa, jossa soitettiin hoppia, oli. Porukka kyllä tanssi, vai pitäisikö sanoa mielummin että yritti tanssia. Eikä meitä sitten oikein innostanut jäädä sinnekään joten suuntasimme viimeiselle tanssilattialle joka oli jäljellä. Homobaariin. Ja hyvä naiset ja herrat, meno oli mahtava! Bailasimme siellä koko loppuyön. Joten nyt se tuli todistettua - homoilla on paremmat bileet. Muutetaan siis kaikki Ruotsiin. Älkää käsittäkö tätä väärin. Tämä on vain sisäpiirin vitsi lukioajoilta joskus ennen saksantunnin alkua iltapäivällä. Silloin porukka on tunnetusti väsynyttä. Mutta toivottavasti edes joku tuolloin kallisarvoisena hetkenä paikallaolleista lukee vielä tämän ja hymyilee hyville muistoille.

Iltani, tai lähinnä yöni, oli siis varsin hauska. Jopa ilman pilven polttamista ja mitä lienee pillereitä, joita meille tarjottiin. Onneksi olen oppinut jo Suomessa pitämään juomalasista huolta baarissa, ties mitä sinne saatettaisiin sujauttaa lisukkeeksi. Joten lapset, muistakaa aina ettette jätä lasianne vartioimatta. Ei siihen montaa sekunttia tarvita kun joku sujauttaa jotain juomanne sekaan. Pikkuserkkuni on kokenut sen meidän pikkukaupungissamme, joten on täysin mahdollista, että se voi tapahtua kenelle vaan. Tosin, jos mielenne tekee, niin mikäs siinä sitten. En ole onneksi teidän äitinne.

Joskus minusta kyllä tuntuu täällä, että olen M:n äiti. Tänään päiväni meni pilalle kun tajusin, että meille saapuu vieraita. Se tuntuu tarkoittavana utomaattisesti sitä, että minun tulee ruokailun/kahvittelun jälkeen viihdyttää pikkuväkeä. Minulla piti olla vapaapäivä, mutta sen sijaan juoksen vähän väliä selvittelemässä riitapukareiden välejä. "Anna toistenkin leikkiä sillä ilmapallolla." "Koittakaahan nyt leikkiä sovussa." "Kaikki pitää ottaa leikkeihin mukaan. Ei saa jättää toisia ulkopuolelle." En rehellisesti sanottuna muista, että omassa lapsuudessani olisi ollut ihan tälläistä. Mehän lekimme koko kylän lapset yhdessä kun oli niin paljon kivempaa leikkiä isolla porukalla. Vasta sitten myöhemmin alkoi syntyä sitä ei-me-haluta-leikkiä-sen-kanssa-ku-se-on-ihan-tyhmä tapaista syrjintää. Täällä lapset tuntuvat aina leikkivän kahdestaan, ei koskaan edes vähän isommalla porukalla. Toisaalta M osaa kyllä olla välillä todella söpö kun hän selittää, että "Ehkä teillä Suomessa kaikki leikkii keskenään, mutta täällä meillä Saksassa leikitäänkin eritavalla."

Shopaholic

Viivyttelin sängyssä lähemmäs puolta päivää ennen kuin vaivauduin raahaamaan ruhoni suihkuun. Tein kaiken kuin hidastetussa elokuvassa. Hiippailin kaupungille vasta kahden aikaan. Tuntui ensimmäistä kertaa oikein kunnolla siltä, että on syksy. Sataa tihutti koko päivän ja oli viileää. Tähän mennessä on ollut vain aurinkoisia syyspäiviä. En pahastunut huonosta ilmasta ollenkaan. Olin vain vahingoniloinen kun R pakotti A:n ja pojat kanssaan takapihalle puutarhahommiin. Olen ehkä ilkeä, mutta mielessäni ei edes käväissyt ajatus siitä jos he saattaisivat tarvita minunkin apuani. Minulla on vapaata enkä aijo tuhrata sitä takapihalla sateessa ja mullan seassa kykkien.

Pääsin tänään ensimmäistä kertaa ulos New Yorkerilta ostamatta mitään. Mutta pakkohan sitä oli jotain sovittaa. Ollessani sovituskopissa meinasin saada hermoromahduksen, taas yllättäen. Tällä kertaa syynä ei ollut joku yksittäinen urkkija vaan havaitsin jotain mitä kaupan suunnittelijat eivät ole varmaankaan ole huomanneet. Kauppa on kolmikerroksinen ja kerroksesta toiseen pääsee kätevästi liukuportaita pitkin. Miesten vaatteet ovat tietenkin ylimmässä kerroksessa ja liukuportaista näkee kätevästi muutamiin naisten sovituskoppeihin. Toivoa sopii, etteivät miesasiakkaat ole hoksanneet moista. Pitänee täst lähtien käyttää toisia sovituskoppeja.

Mukaani kaupungilta tänään tarttui muutama keittokirja, hyvä tapa oppia saksaa, ja kahdet kengät! Sovitin varmaan satoja pareja. Onneksi en suostunut ostamaan yhtiäkään niistä, sillä ne sopivat löytyivät tietenkin siitä viímeisestä kaupasta jonne vaivauduin. Ja pääsin vielä halvalla. Nyt sekin ongelma on hetkeksi ratkaistu eikä tarvitse lähteä Düsseldorfiin etsimään erikoisliikettä.

Suunnitelmiini kuului rauhaisa lauantai-ilta kotona, hyvä kirja ja lepoa. Sa soitti kuitenkin ja taivutteli minut mukaansa baariin. Nyt pitäisi sitten alkaa miettiä mitä sitä kehtaa laittaa päälleen, ja mitä väännän lässähtäneistä hiuksistani, ja millä ihmeen bussilla pääsen metrolle ettei tarvitsisi kävellä. Mitenkähän pääsen kotiin kun minulla ei ole hajuakaan mihin aikaan yöbussin kulkeva. No, se on sitten sen ajan ongelma. Eihän siät tiedä miten kauan meillä menee, ehkä odotan aamuun ja tulen ensimmäisellä metrolla. Tai jos en kuitenkaan..

Vauvasukkia kännykälle

Kunpa voisin valittaa tylsyyttä. Joka viikko jotakin tuntuu tapahtuvan. Siis jotakin vähemmän mukavaa. Tekevälle sattuu, niinhän se on. Mutta kun en minä tee muuta kuin siivoa ja vahdi M:a.

Tiistaina vein tapani mukaan M:n balettiin ja luisteluharjoituksiin. Katu oli täynnä autoja mutta olin onnekas ja löysin vapaan paikan aivan läheltä hallia. Kun tulimme ulos hallista valmiina lähtemään Suomikouluun, autoa ei näkynytkään missään. Loistavaa, olin kadottanut auton. Tarkemmin sanottuna en nähnyt enää mitään autoja. Katu oli käytännöllisesti katsottuna autio. Oliko auto varastettu? Olinko varmasti muistanut lukita auton ovet? Eihän kukaan voi kaikkia autoja varastaa. Toisessa päässä katua näin kuinka kuljetusautot nostelivat yksi kerrallaan kadun varteen pysäköityjä autoja kyytiinsä ja ajoivat sitten pois. Automme oli siis takavarikoitu. Pienen kyselyn jälkeen selvisi, että illalla olisi poikkeuksellisesti Borussian peli ja pysäköinti stadionin läheisyyteen oli kello 12 eteenpäin kielletty.

Onneksi kiltti kuljetusfirman kuski otti minut ja M:n kyytiinsä ja pääsimme noutamaan autoa. M oli tietysti vain iloinen pienestä seikkailusta kun ei tarvinnutkaan mennä Suomikouluun. Tosin minun seikkailuni ei loppunut siihen kun saimme auton takaisin. Minun täytyi vielä löytää tie kotiin. Olimme jossain toisella puolella kaupunkia eikä minulla ollut tietenkään hajuakaan minne suuntaan lähteä. Yritin seurata sitä reittiä mitä olimme tulleetkin mutta se osoittautui hieman mahdottomaksi kun joiduimme kulkemaan moottoritien kautta. Mainittakoon myös etten ole vielä koskaan ajanut täällä yksin moottoritiellä. Kaiken lisäksi olin tietenkin lätenyt väärään suuntaan moottoritellä. Tai näin olen ainakin päätellyt myöhemmin karttaa tutkittuani. Poistuin moottoriteiltä umpimähkää jostakin ulosajosta. Tiesn olevani jossakin pienessä kaupunginosassa kaukana keskustasta. Onneksi oli ruuhka-aika joten ajelin muun liikenteen mukana. Havaitsin jonkin metrolinjan päätepysäkin mistä saatoin päätellä, että keskustaan päin ollaan matkalla. Minä kun en osaa ajaa kotiin muualta kuin keskustasta. Kun liikenneopasteetkin alkoivat näyttää suuntaa keskustaan, varmistuin olevani oikealla tiellä. Ydinkeskustaa kiertävältä kehältä löysin helposti tien kotiin.

Tämän jälkeen olen osannut vain miettiä mitä muuta enää voisi tapahtua. Haloo - minä kadotin auton!

F nauroi kommellukselleni. Hän myönsi odottavansa aina tapaamistani koska minulla on aina jokin outo kommellus kerrottavanani. Sovimme yhdessä muiden irkkutuntilaisten kanssa lähtevämme ensiviikolla viettämään Halloweenia tanssitunnin jälkeen. Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä katsastamaan baarielämää Sa:n kanssa mikäli hänellä ei ole töitä. Minulla pitäisi tästä työtahdista johtuen kyllä olla koko viikonloppu vapaata, mutta se jää jälleen nähtäväksi.

Ampaisin tänään innosta puhkuen kaupungille kun R tuli töistä. Hän suorastaan hätisti minut lepäämään ja ajattelin pienen ihmisvilinän tekevän minulle hyvää. Rahapussini kyllä hieman kärsi kun shoppailumäkäräinen iski jälleen. Toisaalta, onpahan nyt ainakin vähän enemmän tilaa seuraavalle palkalle. Ja enhän minä koskaan osta mitään muuta kuin hyödyllisiä asioita joten sinäänsä hätä ei ole tämän näköinen. Huomenna olisi tarkoitus suunnistaa uudelleen keskustaan kosta lauantaipäivän markkinat ovat aina hauska kokemus. Ehkä mukaan tarttuu tällä kertaa jokin syntisen hyvä dippitahna joka saa mahani jälleen kupeäksi, mutta mieleni niin onnelliseksi.

Tämän viikon pelastivat siis shoppailu ja pojat tänään iltapäivällä. Isosisko-keskustelu oli rakentava ja hauska. Ja testasi minun autoteoriatietouttani ja minä vahtasin että Jo siivoaisi jälkensä syötyään. Sanoin pojille erittäin suoraan mielipiteeni siitä kuinka vähän he tuntuvat kunnioittavan minun työskentelyäni täällä. Kun he tulevat kotiin he vain sotkevat paikat juuri kun olen saanut siivottua kaikki tavarat omille paikoilleen. Sitten ruoka ei kelpaa tai lempipaita ei olekaan pesty ja silitetty. Ja oli todella söpö kun hän kirkkain silmin selitti kyllä syövänsä ruokaani aina. Toivon vain, että asia olisi mennyt perille myös Jo:lle. Sillä jos R ei ojenna poikia niin kai jonkun on sitten tehtävä se hänen puolestaan. Muuten minulla on vielä edessäni piiiiiiitkä vuosi.

Kotihengetär ilman pilkullista essua

Aamulla silmien avaaminen tuntui toivottomalta tehtävältä. Ensin totuttauduin viikonloppuna nukkumaan 12 tunnin yöunet joten aamuväsymys oli täysin oma vikani. Tassuttelin alakertaan valmistamaan ruokaa silmät ristissä ja minusta tuntuikin, että onnistuin pilaamaa aterian täysin. Tosin kaikki muut kehuivat sitä. En tajua, mutta sama kai tuo. Hyvä kun kelpasi.

Jo oli tänään pahalla tuulella kun hänen tietokoneensa ei palannutkaan kotiin ja siinä sivussa hän ärhenteli minulle. Rangaistukseksi kiusasin häntä. Hakkasin häntä leikkimielisesti hänen jalkapallosukallaan ja juoksimme ympäri taloa kuin mitkäkin kakarat. Minulle tuli tunne että hän on kaivannut pelleilykaveria. Ja on "liian vanha" ja "aivan liian cool" pelleilläkseen Jo:n kassa moisella tavalla. Ehkä isosisko tulee tarpeeseen. Tosin R ja A vihjailivat hiljaisella äänellä havaitsevansa pieniä ihastumisen merkkejä Jo:ssa. Vanhempien turhaa höpinää sanon minä.

Siivosin myös omaksi ilokseni kun M:kin sattui olemaan hyvällä tuulella. Hän leikki kiltisti itsekseen ja antoi minun silittää rauhassa. Ruokaa hän mätti ennätysvauhtia. Tämä tosin saattaa johtua siitä kun hieman juksasin häntä. M ei nimittäin tykkää syödä lämmintä paprikaa. Aina kun ruuassa on paprikaa hän nyrpistää nenäänsä ja siirtelee paprikan paloja ympäri lautasta. Tänään sitten sanoin jättäneeni paprikat pois kun tiedän ettei hän pidä niistä. Totuus on ettei koko ruokaan kuulu paprika mutta olisin tietysti voinut hieman säveltää ohjetta ja lisätä joukkoon paprikan tai pari. Kuitenkin tämä pieni asia teki M:n erittäin onnelliseksi ja sai hänet syömään hyvällä ruokahalulla.

Kun R ja A sitten tulivat kotiin, yli puolitoista tuntia myöhemmin kuin mitä olivat lupailleet, sain kiitosta talon yleisestä siisteydestä. Myöhemmin minua jopa kiitettiin herkullisella suklaarasialla. Enkä minä tehnyt mitään sen kummempaa kuin lakaisin lattiat, siivosin pyykit pois olohuoneesta lojumasta ja siirsin kaikki tavarat omille paikoilleen. Alan uskoa, että perhe vielä oppii itsekin pitämään automaattisesti huolta siisteydestä. Ehkä suurin työsarka minulla on Jo:n kanssa, tänäänkin hänen sukkansa lojuivat keittiön ruokailupöydällä.

Asun oopperatalossa

Sain uuden hammasharjan - vaaleanpunaisen. Onneksi perheellä riittää huumorintajua. A ei ole tosin maininnut tapahtumaa sanallakaan.

Kävimme F:n kanssa eilen jälleen oopperassa. Tällä kertaa vuorossa oli Il barbiere di siviglia:n ensi-ilta. Tupa oli jälleen täynnä, mutta meillä oli onneksi tuuria paikkojen suhteen. F oli esityksestä aivan tohkeissaan, koska Figaroa lavalle astui esittämään hänen mukaansa maailman komein ilmestys. Ja myönnettäköön ettei mies ollut ihan sieltä rumimmasta päästä. Myöhemmin F sitten suostui myöntämään, että hän on seurustellut kyseisen italialaishurmurin kanssa joitakin vuosia sitten kun tämä on vielä asunut Saksassa. Suhde loppui, kun laulaja päätti palata takaisin Italiaan ja sittemmin hän on mennyt siellä naimisiin ja saanut lapsiakin.

Ooppera oli hauska ja siitä hyvillä mielin suuntasimme jatkamaan iltaa keskustan kahviloihin. Tai todellisuudessa emme päässeet kuin yhteen, kun jymähdimme sinne nautiskelemaan, yllätys yllätys, jälleen cappuchinoa ja turisemaan mitä mieleen juolahti. Myöhään yöhönhän siinä meni, mutta eipä se niin haitannut kun tänään oli lepopäivä.

R ja A olivat yhdessä päättäneet, että tänään ruoka nautitaankin ravintolassa ja yhteinen kokkaushetki jätetään väliin. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki se ettei kukaan meistä nuorista olisi halunnut lähteä ravintolaan. Loppupeleissä vain Ja sai luvan jäädä kotiin. "Minun viikonloppuni on niin lyhyt, vain kaksi päivää. Ei minulla ole aikaa kuluttaa sitä missään ravitolassa." Jätkä väittää ettei hänellä ole tarpeeksi vapaa-aikaa. Hän ehtisi tehdä vaikka mitä jos jättäisi tietokoneen ääressä istumisen vähemmälle.

Ensi viikolla olisi sitten jälleen luvassa pitkiä päiviä kun R joutuu jälleen olemaan paljon töissä. Kunhan tanssituntini eivät jää väliin niin kaikki on hyvin. Pidin tämän viikon käytännöstä, että koko viikonloppu oli vapaata. Vaikka kyllähän minä M:n kanssa leikinkin mutta en siksi että olisi ollut pakko tehdä jotain, en vain pidä siitä tavasta miten hänet välillä sysätään syrjään. Hän selvästi kaipaa isosiskoa jonka kanssa voi viettää aikaa ja lakata vaikka kynnet jos haluaa.

Mieli-ku-vitusta

F istuu minua vastapäätä tyhjä kahvikuppi kädessään ja yritti pidätellä nauruaan . Keittiö on sisustettu hieman liian värikkäästi minun makuuni, mutta seinällä killuva jättimäinen kello tikittää kyllä oikein kodikkaasti. Minä puran F:lle aupairina olon arkea ja me nauretan yhdessä mun huvittaville vastoinkäymisilleni.

Tänään päiväni nimittäin meni pilalle heti aamusta kun tallustin pesemään hampaita. Hammasharjani ei ollut omalla paikallaan omassa mukissani vaan samassa kipossa perheen muiden hammasharjojen kanssa. Joku oli käyttänyt minun hammasharjaani! Raivostuin silmittömästi sillä en halua kenenkään lainaavan hammasharjaani, en edes poikaystäväni. Yritin pysyä tyynenä ja painelin alakertaan tenttaamaan Jo:ta jos hän olisi käyttänyt harjaani. Ei ollut, hän käyttää vain sähköhammasharjaa. Kun Ja tuli kotiin, hyökkäsin hänen kimppuunsa. Hänkään ei ollut koskenut harjaani. Ja kun järkeilin ettei se ole voinut olla M koska hänellä on oma vaaleanpunainen hammasharjansa, eikä R:kaan koska hän pesee hampaansa alakerrassa.. A on siis mennyt käyttämään hammasharjaani. Eikä mikään selitys vahingosta auta, sillä harjani on täysin erillään ja kaukana muista harjoista, omassa oranssissa mukissaan hammastahnapurkkini vieressä. Myöhemmin Ja sitten vielä vahvisti epäilykseni ja kertoi säilyttävänsä omaa harjaansa aina piilossa eittei A vain vahingossakaan käyttäisi sitä.

R perui ajatuksensa siitä että hän siivoaisi töiden jälkeen. Minä sitten puunasin koko talon ja järjestelin samalla kaikki M:n tavarat, lelut, kirjat, värikynät, sekä olohuoneessa ja keittiössä lojuneet paperit ja lehdet. Olin tehokas. Päätin itsekseni unohtaa ajatuksen M:n kanssa tehtävästä retkestä ja annoin hänelle luvan kutsua ystävänsä kylään. Minä sain siivota rauhassa ja oli ihanaa nähdä M niin onnellisena ja nauravaisena kun hän juoksi pitkin asuntoa kaverinsa kanssa. Kuulin kun he keskustelivat aikaisemmin puhelimessa ja M selitti minusta tälle ystävälleen. Ne pienet sanat lämmittivät sydäntäni ja tekivät oloni jotenkin paljon onnellisemmaksi.

Juuri kun F on kertomassa hänen kanssaan samalla balettitunnilla käyvästä miestanssijasta, keittiöön astuu onnellisen näköinen nuoripariskunta esitettä tutkaillen ja alkavat tehdä merkintöjä keittiön kalusteista. Katsahdus kelloon riittää kertomaan että olemme istuneet turisemmassa jo pidemmän aikaa. Nousemme ylös, F maksaa valitsemansa koristetyynyt ja poistumme Ikeasta keskustaan nauttimaan vaihteeksi cappuchinoa mielikuvituskahvien sijaan.

Hän ei pidä sipulista

8 viikkoa.

Päätin käväistä kaupungilla katselemassa ihmisvilinää ja nauttimassa vaikka cappuchinon. Mielessäni haaveilin löytäväni jonkin täydellisen biletopin huomiseksi. Hilpaisin alakertaan ilmoittamaan R:lle asiasta mutta koska hän oli juuri syventyneenä keskusteluun Ja:n tyttöystävän kanssa, päätin odotella rauhallisesti vuoroani. En saanut avattua suutani missään välissä ja jonkin ajan kuluttua R sitten huikkasi minulle, että voisin silittää kun hänen pitää lähteä ulos koiran kanssa. Olin aikaisemmin päivällä tarjonnut silitysapua, mutta se ei ollut silloin kelvannut. Masennuin, sysäsin ajatuksen vapaasta illasta ja lämmittävästä cappuchinosta mielestäni ja aloin silittää.

Sen sijaan, että R olisi heti lähtenyt koiran kanssa lenkille, hän keskusteli keittiössä vielä 20 minuuttia jonka jälkeen istuin tietokoneen ääreen ja istui siinä noin 45 minuuttia ennen kuin lähti ulos odottamisesta hermostuneen karvaturrin kanssa. Minä silitin ja näin paha sai jälleen palkkansa. Päivän saldo : 9 tuntia.

Huomenna olisi kuulemma suunniteltava jotakin kivaa tekemistä M:n kanssa kun R aikoo siivota. Miksi siivota kun minä olen tehnyt sitä koko viikon joka päivä? Siivoaisin mielummin koska siinä saa oikeasti tehdä jotain ja tiedän tämän olevan vain sarjastamme helppo-keino-saada-M-pois-kotoa-jotta-saa-edes-hetken-levähtää-rauhassa. Ja näin ollen minun päiväni tulee jälleen huomenna venymään. Kaikesta ärtyneenä päätin unohtaa koko baari-illan ja pysytellä kotona neljän seinän sisällä.

Sain kuitenkin tänään jotain aikaankin. Laitoin R:n pyynnöstä pyttipannua ja kun M oli tullut kotiin ja tehnyt läksynsä, kutsuin hänet normaaliin tapaan syömään. Mätin lautaselle pyttipannua jossa oli pelkästään perunaa ja makkaraa. Ei sipulia tai mitään muutakaan mitä pikkuneiti karsastaa. Ojensin lautasen neidille ja pienen mulkaisun jälkeen sain vastaukseksi vain "Yöäk!" Siirsin kylmän viileästi ruuan takaisin paistinpannulle ja pyysin M:a poistumaan. Vähän hän yritti jankuttaa vastaan, mutta kun huomasi minun olevan tosissani niin kipitti sitten pois keittiöstä paiskoen ovia perässään. Päätin hiljaa mielessäni etten anna moisen pikku prinsessan hyppiä nenilleni. Jos ruoka ei miellytä niin voi olla syömättä. 20 minuutin rauhoittumisajan jälkeen M pyysi kiltisti anteeksi ja söi ruokansa hyvällä ruokahalulla.

Myöhemmin iltapäivällä kuulin kuinka R kiisteli M:n kanssa jostakin. M selvästikin kitisi ja kiukutteli taas äidilleen ja sai R:n hermostumaan. "Vai tuolla tavalla sitä käyttäydytään vaikka vasta eilen ostin siulle lelunkin! Sie oot M ilkee!! Voit olla varma etten kyllä osta siulle enää ikinä leluja!" Mielessäni hihkuin - mitä minä sanoinkaan..

Karkumatkalla

Mikä on tavallisen arkipäivän ja mukavan arkipäivän ero? Se, kun mukavana arkipäivänä M on koko päivän iloinen ja nauravainen. Mistä se johtunee? Lahjuksista. Äidillä on paha olo kun ei ole tullut vietettyä pikku prinsessan kanssa aikaa joten suunnistetaan lelukauppaan. Jos olet kiltisti ja teet sitä ja tätä niin saat lelun - tekniikka ei loppupeleissä tehoa. Ei pienen lapsen mieltä enää seuraavalla viikolla saada käännettyä sillä syyllä, että edellisellä viikollahan me ostettin uusi lelu, muistatkos. Lelu pitää ansaita ennen sen ostoa, ei sen jälkeen.

Suunnitelmani rauhaisasta iltapäivästä karkasi käsistäni kun pitikin lähteä M:n ja R:n kanssa kauppaan. Huone jäi siis siivoamatta, hyttysverkko virittämättä ja päiväunet nukkumatta. Ehkä teen ennätyksen ja menen jo tämän päivän puolella untenmaille.

Olen jostakin syystä viime aikoina alkanut hieman pelätä Suomeen palaamista. Mitä kaikkea siellä onkaan tapahtunut.. Ihmiset ovat muuttuneet, minä olen muuttunut. Olen ollut poissa, nähnyt asioita eri näkökulmasta ja ehkä jopa viisastunutkin vähän. Tai miten sen nyt ottaa. Kuitenkin kaikki tulee olemaan niin paljon erilaista. Minun täytyy kohdata jälleen pelkoni ja alkaa ajatella kouluihin hakemista. Jotenkin satutin itseni viime kevään pääsykokeissa pahemmin kuin aavistinkaan ja nyt paluu tuohon samaan ruljanssiin tuntuu karmaisevalta. Ei, en haluaisi palata. Tämä on minun pakomatkani ja kuten karkulaiset yleensä, en haluaisi sen päättyvän. Osa minusta kaipaa sitä tuttua ja turvallista joka minulla oli, osa minusta ei halua enää kohdata Suomea ollenkaan. Yksi peloistani on, niin naurettavalta kuin se kuullostaakin, että Suomi tuntuu kaiken tämän jälkeen tylsältä. Kaupungit käyvät liian pieniksi ja ahdistaviksi. Ihmiset liian hiljaisiksi ja nyrpeiksi. Täältä lähteminen tulee ehkä sittenkin olemaan se henkisesti vaikeampi kynnys minulle, kuin mitä tänne tuleminen oli.

Das faule Schwein

Juoksin linja-autolle - myöhästyin. Lähdin kävellen metroasemalle - jouduin palaamaan kotiin koska olin unohtanut treenihousuni. Ehdin juuri sopivasti tanssitunnille - päiväni pelastui.

Tapasin jälleen Sa:n luisteluhallilla ja istuimme kaksi tuntia höpöttelemässä. Sain kutsun ensi kesäksi Makedoniaan. Meidän keskustelumme ovat nopeatempoisia ja on hauskaa huomata kuinka samalla tavalla koemme asiat täällä. On jännittävää kuulla millaista elämä Makedoniassa on Saksaan verrattuna. Ja tietysti kerron hänelle tarinoita meistä, jurosta pohjolankansasta. Tänään puheenaiheeksi nousi varsinkin tavat. Makedoniassa miehet kustantavat tytöille kaiken baarissa. Olet vain ystävällinen, puhelias ja iloinen persoona niin sinun ei tarvitse avata kertaakaan rahapussiasi drinkkiä ostaaksesi. No, mitenkäs meillä Suomessa sitten?

Makedonialaiset ovat ortodokseja, uskonnollisia ja vanhoillisia. Homoseksuaalisuutta ei hyväksytä, mutta juhlinnalla ei ole rajaa. Maanantaista keskiviikkoon on vuorossa opiskelijoiden bileet. Juoda ei tarvitse, kaikki vain lähtevät yhdessä tanssimaan ja tapaamaan ystäviä. Torstaista sunnuntaihin on vuorossa normaalit baarit, clubit ja discot. Välipäivistä ei ole tietoakaan, kaikkihan rakastavat juhlia. Alkoholin nauttiminen aloitetaan noin 13 vuoden iässä, joten kun päästään varsinaiseen täysi-ikäisyyteen, kenelläkään ei ole enää halua vetää meillä Suomessa niin tuttuja överikännejä. Ikäraja on tietysti 18 vuotta, mutta Sa:n mukaan Makedoniassa ei oikein aina jakseta kunnioittaa sitä lakia. Mietimme yhdessä kuinka erilainen Saksa on tähän verrattuna, kun alle 15 vuotiaat eivät saa liikkua ulkona ilman huoltajaa kello 22 jälkeen.

Jouluhan ortodokseilla on eriaikaan kuin meillä, mutta eipä sitä samalla tavalla vietetäkään kuin miten me olemme siihen tottuneet. Joulukuuset ja lahjat heillä on uutena vuotena. Mitä sitten jää jouluksi? No biletystä tietenkin! Nuoriso rientää omiin menoihinsa ja vanhemmat istuvat kotona tuijottamassa tv:tä. Siis mitä? Missä hirveä stressi joulusiivouksesta, joululahjoista ja kinkusta? Kuinka taivaallisesta stressitön joulu kuullostaakaan. Seuraa tehtävä : pyri tänä vuonna kaikin tavoin välttämään joulustressiä. Miksi stressata lahjoista? Hanki ystäville jotain ihanaa,pientä ja tarpeellista, joka kertoo siitä, että välität heistä. Pyyhi mielestäsi ajatus, että joululahjan pitäisi olla jotenkin erityinen. Miksi se ei voi olla vaikka kuusenkoriste, jonka toinen voi säilyttää ja sitten vanhuksenakin ripustaa sen kuuseensa ja muistella sinua? Alan kuullostaa freakiltä, mutta ei se mitään. Itse päätän pyrkiä stressittömään jouluun ja tiedän kyllä vallan mainiosti miten sen saavutan.

Mietimme myös Sa:n kanssa kuinka työnarkomaaneilta Saksalaiset voivat vaikuttaa. Kaikki tuntuvat tekevän 10 tuntia päivässä töitä, puolipäivätyö tarkoittaa noin 7-8 tuntia. Sen jälkeen riennetään kiireellä kotiin hääräilemään kotiaskareiden parissa. Missä lepo? Missä rauha? Jokus kiire on täysin itseaiheutettua ja täällä sitä näkee mielestäni paljon. Ei se tee ihmisestä huonoa työntekijää jos töiden jälkeen käy hetkeksi sohvalle makaamaan ja ottaa vaikka päiväunet. Jos minunkin mummini, joka siivoaa kahdeksan päivää viikossa, pystyy ottamaan päiväunet, niin kyllä siihen pitäisi kaikkien muidenkin pystyä. Ei ihmekään, että tämä maa saattaa tehdä aupairit hulluiksi tai vähintäänkin uupuneiksi, kun kaikkien odotetaan paiskivan töitä kellon ympäri.

Tai ehkä täällä lepääminen tapahtuu eritavalla. Hyvä olo saavutetaan lenkkeilemällä tai imuroimalla päivittäin. Olemmeko me suomalaiset sitten laiskoja kun opiskelun ja töiden jälkeen heittäydymme sohvalle seuraamaan Salattuja elämiä, tai lysähdämme tietokoneen ääreen, tai kääriydymme lämpimän viltin alle päiväunille?

Kuinka opin saksaa lastenlaulujen avulla

Tickititack, der Tausendfüssler wikkelwakkelt gradeaus.
Bei jedem Schritt wackeln tausend Füsse mit und so kommt er bald zum Tausendfüssler haus.

Aua, hier ist die Tür verschlossen und kein Plaz zum Stehn und Drehn.
Welch ein Entschluss, unser Tausendfüssler muss nun mit allen tausend Füssen rückwärst gehn.

Tiggedi taggi dum-dum-dum. Tiggedi taggi dum-dum-dum.
Und dann fällt er um. Bumm!

Paluu normaaliin päivärytmiin oli jotenkin ruusuinen. Vitkuttelin aamulla sängyssä kun en olisi millään halunnut nousta lämpimän peiton alta pesemään lattioita ja rappusia. Koin kauhunhetkiä laittaessani ruokaa kun kanamaustepurkissa chillaili joku mato tai mikälienee toukka. Hyvä kun ei lasipurkki tippunut lattialle. Sain sitten viimeinkin R:n uskomaan ettei keittiön kaapit ole tarpeeksi puhtaat. Jo kelpasi neuvo, että kaikki avatut pakkaukset olisi hyvä heittää menemään. En tosin ymmärrä kuinka moinen matonen on päässyt suljettuun maustepurkkiin. Hyvät kanapalat menivät siis hukkaan kun en viitsinyt pistää ketään syömään moisia. Ties mitä madonmunia niihinkin nyt oli sitten mausteen mukana päässyt.

M päätti haluta tänään ystävänsä kanssa ulos leikkimään. Raukalta vain unohtui semmoinen pieni yksityiskohta ettei hän saa huidella kylällä yksin ilman aikuista. Minun olisi muka pitänyt viedä hänet harjoitusten jälkeen koulunpihalle, josta hän olis sitten ystävänsä kanssa rientänyt leikkeihinsä. Kuultuani suunnitelmasta tajusin heti ettei R olisi asiasta kovinkaan tyytyväinen. Suostuttelin M:n tulemaan kotiin kanssani luistelun jälkeen jotta hän voisi itse kertoa äidilleen suunnitelastaan. Määräys oli tiukka, ei saisi lähteä minnekään yksi huitelemaan. M itki niin sydäntä särkevästi, että aloin itse miettiä minkä ikäisenä minä sain lähteä kotipiiriä kauemmaksi. Hyvänen aika, mehän juoksentelimme jo pitkin kyliä alle kouluikäisenä. Olkoon suurkaupunki tai ei niin kyllä minusta R on silti hieman liian ylisuojeleva. Miten M ikinä oppii huolehtimään itsestään ja pärjäämään jos aina paapotaan kuin kapalovauvaa. Ei hän kuitenkaan mikään ihan tyhmä pentu ole. Tai ainakin toivon niin.

Tämän episodin jälkeen en enää ehtinyt hiphop tunnille joten päätin irtautua kotipiiristä muutenvain ja matkustin huvikseen keskustaan. Kulutin aikaa kierrellen kauppoja ja lopuksi istuin hämästyvässä syysillassa nauttien lämpimästä cappuchinosta. Nyt se jopa oli nautinto. Kaikkia pahoja tapoja sitä täällä oppii. En ole edes aikaisemmin tajunnut että syksy on todella alkanut. Ilma on viilentynyt ja puiden lehdet muuttaneet väriä. Missä sukkalaatikossa minua on oikein pidetty kun en ole moista huomannut.

Hauskoja tapaamisia

Kuinka olenkaan väsynyt. Toisina päivinä pienikin asia tuntuu kaatavan koko maailmani ja joskus tarvitsen vain vähän tullakseni onnelliseksi.

Viikon kohokohtia ovat olleet tapaamiseni F:n kanssa ja keskusteluni D:n ja Sa:n kanssa. Tapasin D:n tiistaina. Kävimme yhdessä kaupungilla ja hän oli oikein ystävällinen ja mukava. Vaikka myönnettäköön, että minusta tuntui kuin hän olisi tehnyt sen vain pelkästä velvollisuudentunnosta. D on nimittäin ollut kolme kuukautta USA:ssa aupairina ja ehkä siten ymmärtääkin asioita joita käyn täällä läpi. Hänellä oli tosin ehkä rankempaa kuin minulla koska perheen lapset olivat todellisia hirviöitä. Yhtenä hetkenä he saatoivat olla todella kultaisia ja ihania kun taas toisena hetkenä he saattoivat käyttäytyä todella väkivaltaisesti. He rikkoivat kaiken minkä kiinni saivat, heittelivät tavaroita alas hyllyiltä, yrittivät osua niillä D:een ja omiin vanhempensiinsa. He potkivat, hakkasivat, purivat ja tekivät mitä tahansa satuttaakseen ihmisiä. D sanoikin ettei heillä ole kaikki ihan kohdallaan, mutta vanhemmat ovat sinisilmäisiä ja ajattelevat heitä vain omina kullanmuruinaan.

Keskiviikkona kävin F:n ja kahden hänen ystävänsä kanssa elokuvissa katsomassa Step Up:n. Elokuva ei sinäänsä ollut mitenkään suuri elämys, mutta uusien ihmisten tapaaminen oli todella virkistävää ja kuten aina, F oli todella piristävä ja rohkaiseva. Pidin varsinkin toisesta hänen ystävästään jota tosin jouduimme odottaan 15 minuuttia kun hän oli sovistusta tapaamisajasta myöhässä. Se on kuulemma niin hänen tapaistaan. Luulin aluksi odottavamme jotakuta naispuolista henkilöä, mutta kun hän sitten saapui paikalle iloisesti vilkuttaen. Noh, sanotaan että ymmärsin yskän. Hän oli todella hauskaa seuraa. Todella luonnollinen ja oma itsensä vaikka olinkin hänelle täysin vieras. Toivottavasti tulemme tapaamaan usein sillä minun oli hyvin helppo rentoutua ja lörpötellä hänen kanssaan. Tai tuonkaltainen puheliaisuus tuntuu olevan täällä täysin luonnollista. Olen aina pitänyt itseäni puheliaana, mutta täällä olen kuin hiljainen hiirulainen. Toisaalta on ihanaa kun muut hoitavat puhumisen eikä minun tarvitse olla koko ajan äänessä.

Perjantaina oli vuorossa oopperaa, Carmen. Olin kyllä hieman liian väsynyt moiseen kulttuurielämykseen, mutta pääsimme halvoilla kuuden euron lipuilla kalliille ylijäämäpaikoille lähelle lavaa. Olin siis syystäkin onnellinen. Luulen jopa nähneeni erään D:n kaverin jonka tapasin käydessämme kaupungilla. En vain uskaltanut mennä moikkaamaan kun hän ei selvästikään huomannut minua. Enkä sittenkään voi olla täysin varma oliko kyseessä täysin sama henkilö. Toivon tapaavani myös hänet uudelleen sillä tuntui kuin hän olis ottanut minut heti siipiensä suojaan. Ystävälliset, uteliaat silmät ja puhelias luonne. En ole koskaan tavannut Suomessa ketään joka katsoisi niin rohkeasti syvälle vieraan ihmisen silmiin. Ehkä hän näki silmissäni jotain muutakin kuin väsymystä. Pelkoa kenties? Kuitenkin, Carmen oli loistava kokemus ja tiedän, että F tulee raahaamaan minut vielä useita kertoja katsomaan kanssaan oopperaa. Tosin loikin sinne kyllä täysin vapaaehtoisestikin, ei minua tarvitse millään aseella pakottaa.

Tänään sain sitten viimeinkin nukkua pitkään. Varmaa toista tai kolmatta kertaa kaikkien näiden seitsemän viikon aikana, jotka olen täällä nyt lusinut. Heräsin myöhään ja riensin suoraan kaupungille shoppailemaan F:n kanssa. Pian olemme erottamattomia.. En kuitenkaan ostanut mitään. Jätin varaa siihen, että ostan kaupat tyhjäksi sitten ensi viikolla. Kenkiä yritin kyllä etsiskellä ja löysinkin aivan ihania pareja, mutta sopivan koon löytäminen osoittautui jälleen ongelmaksi. Pitänee metkustaa Düsseldorfiin jatkamaan etsintöjä. Shoppailun päätteeksi kävimme cappuchinolla ja suuntasimme sen jälkeen F:n asunnolle tuijottamaan viimekevään Showtanssin SM-kilpailuiden dvd:tä. Siinähän se loppupäivä sitten vierähtikin.

Onneksi M:n koulu alkaa jälleen ensiviikolla. R lupasi, että työpäiväni lyhenevät. Tai en tiedä tarkoittaako se paluuta normaaliin 7-9 tuntiin päivässä. Olisi sekin varmaan luksusta kun tällä viikolla päivät ovat venyneet kevyesti jopa yli 12 tuntiin. Rankkaa, tiedän sen, mutta tiedän myös, että perhe arvostaa työpanostani. Otan vielä omani takaisin.

Purulelu

Lähdimme ihastuttavalle perhelomalle puolituntia myöhässä kuten perheen tapoihin kuuluu. Minä olin kiltisti valmiin asovittuun aikaan, joten hieman hermostuin kun olisinkin voinut nukkua pidempään. Uni olisi selvästi tullut tarpeeseen sillä tunsin itseni todella väsyneeksi. Myönnän, että osasyyllinen saattaa olla kolmen tunnin yöunet. Tiedä häntä. Yritin sitten nukkua autossa mikä siinä mielentilassa osoittautu oikein helpoksi, mitä nyt pieni jatkuva valitus ja metelöinti häiritsi. M hermostui istumiseen jo heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ja olen tosissani, minä otin nimittäin aikaa ja M todella kesti vain viisi minuuttia ja noin 20 sekunttia ennen kuin alkoi marista ja mankua.

Yritin keskustella vaivihkaa R:n kanssa venyneistä työpäivistäni. Laskin tehneeni torstaina kymmentuntisen päivän. En kuitenkaan uskaltanu sanoa mitään R:lle suoraan. Hän sanoi lukeneensa, että työaikani kuuluisi olla kuusi tuntia päivässä. Sanoin itse lukeneeni, että Saksassa noudatetaan 30 tuntia viikossa. Hiljaa yritin ilmaista mielipiteeni siitä, että tuntuu kuin työskentelisin koko ajan. R ilmoitti napakasti oman mielipiteensä asiasta - hänestä työpäiväni ovat täysin kohtuullisia. Mitäs minä siihen sitten sanomaan. Toivon hänen kuitankin aavistavan hiljaisuudestani, että olen asiasta hieman eri mieltä. Mitä pienistä, voinhan minä jatkaa tätä rataa. Osaanpahan arvostaa sitten sitä kun saan iltaisin kymmenen työtunnin jälkeen olla rauhassa omassa huoneessani.

Viikonlopun aikana tuli puheeksi myös iltainen valvomiseni. Myönnän etten käy illalla ajoissa nukkumaan, mutta jotenkin en osaa heti keittiön siivoamisen jälkeen rauhoittua. Haluan katsoa televisiota ja maata sängyssä tuijottamassa kattoa, olla vain kun en ehdi sitä muulloin tekemään. En istu koko ajan tietokoneen ääressä, en ainakaan myönnä. Pois se minusta.

Pidennetty viikonloppu Timmendorfer Strandissa ja Hotelli Fuchsbaussa oli kyllä osittain jopa onnistunutkin. Ainakin sain uuden ihanan jälkiruokareseptin, siis jos pitää etsiä hyviä puolia. Muutenhan se oli koko aikaista M:sta huolehtimista. Onko kylmä? Onko nälkä? Onko jano? Onko vessahätä? Älä mene sinne veteen kastelemaan vaatteita. Älä pyyhi niitä likaisia käsiä minun valkoiseen takkiini. Älä viitsi huutaa kun täällä ravintolassa on muitakin ihmisä kuin me. Tuli aivan sellainen olo kuin minä olisin se äiti joka koko ajan huolehtii ja vahtii että kaikki on varmasti hyvin. Sitten R:lle tuli aina välillä sellasia puuskia, että nyt hän auttaa M:a siinä ja tässä eikä tyttö sitten tietenkään huolinut apua muilta kuin minulta. Kaikki päivät kuljeskeltiin rannalla, sunnuntaina kunnioitettavat kuusi tuntia hiekassa tarpomista. Kävimme jopa enemmän ja vähemmän mielenkiintoisella järjestetyllä luontoretkellä josta minä tietysti ymmärsin sanan sieltä ja toisen täältä. Ja kun en ole koskaan ollut pahemmin kiinnostunut biologian ihmeistä niin ei oikein nytkään kaikki meriruohojutut jaksaneet kiinnostaa. Varsinkin kun A:n piti olla joka paikkaan tunkemassa, kysymässä ties mitä kysymyksiä ja kuvaamassa kaikkia ärsyttävällä järjestelmäkamerallaan.

Mutta tänään se huono päivä sitten vasta koittikin. A halusi lähteä vielä aamiasen jälkeen rannalle "hyvästelemään meren". Siis mitä!? Olin kyllä ilmoittanut jo aikoja sitten haluavani olla tänää todellakin ajoissa kotona, jotta ehdin varmasti irkkutreeneihin F:n kanssa. Mainitsin asiasta oman mielipiteeni, mutta silti lähdimme rannalle. Ehtisimme kyllä varmasti ajoissa kotiin vaikka emme heti lähtisikään. Lähdimme kuitenkin rannalta, yllätys yllätys, ajateltua aikaa myöhemmin ja olimme kotona juuri ja juuri ennen sovittua lähtöäni. En siis ehtinyt kunnolla valmistautua, muistella tansseja tai mitään muutakaan pikaisen vaatteiden vaihdon lisäksi. Kotiin paluun riemua lisäsi vielä entisestään se, että koira oli jotenkin päässyt minun huoneeseeni tekemää tuhojaan. Roskiksessa ollut keksipaketti oli selvästi ollut todella mukava leikkikalu, ainakin silpunmäärästä päätellen. Uuden paitani hihaa oli salakavalasti nakerrettu ja lempihiuspantani oli totaalisesti tuhottu. Väsyneen masennusitku ei ollut kaukana. Pojat olivat kuulemma lainanneet huoneestani tuolia, mutta Ja sanoi kyllä laittaneensa oveni kiinni, Jo:sta en kyllä tiedä. Alkoi tuntua siltä, kuin huoneessani käytäisiin aina kun olen poissa. Miten pieneltä asialta moinen tuhottu hiuspanta ja repaleinen hiha kuullostavatkaan, mutta mitä sitten kun olet saanut juuri sen hiuspannan joltain erityiseltä henkilöltä jonain erityisen ihanana päivänä kun ruuaksi on syöty makaroonimössöä. Oloani ei kyllä pätkääkään helpottanut tieto siitä, että koira ei ole normaalisti tuhonnut mitää tuolla tavalla. R:n arveluiden mukaan se olisi nyt saattanut hermostua siitä kun en ollut kotona, katosin päväkausiksi enkä ollut karvaturrin leikkikaverina. Alan siis lukita huoneeni ovan tästä eteenpäin kun poistun talosta.

S ehdotti jälleen treeneissä, että vaihtaisin perhettä. Mutta miksi vaihtaa kun on muuten niin hyvä olla. Mitä nyt liikaa töitä, ja yksityisyyttäni ei oikein arvosteta, ja koira pureskelee tunnearvoesineeni.

Paskimmillaankin parasta

6 viikkoa.

Voisin olla rehellinen ja kertoa sen kaiken mikä mielessäni pyörii. Kerään vain sisälleni sen kaiken pahan, jolloin kärpäsestä alkaa kasvaa härkänen. Tai ehkä murehdin täysin aiheesta, ehkä olen surullinen täysin aiheesta. En halua kertoa ääneen sitä miten paha olo minulla on koska silloin siitä tulee todellista. Tekisin itsestäni naurettavan kun alkaisin kertoa pienistä ongelmistani. Tässä maailmassa ne vain ovat suuria. Mutta olen Saksassa! Haloo! Minä tein sen! Minusta tuli aupairi, minä muutin ulkomaille. Mikä muka voisi mennä pieleen?

Teen liikaa töitä. Tapasin M:n luisteluharjoituksissa Makedoniasta kotoisin olevan tytön, joka on myöskin täällä aupairina. Jaoimme Sa:n kanssa yhdessä huolen siitä ettei 30 työtuntia viikossa ja yksi kokonainen vapaapäivä toteudu lähellekään. Kaipaamme syyn poistua talosta kun emme muuten osaa rentoutua. Täällä mietin vain pesuainepurkkia, rättiä ja likatahroja. Sovimme tapaavamme ensiviikolla.

F lähetti sähköpostia ja kysyi jos haluaisin vuokrata treenisalin yhdessä hänen kanssaan. Menemme yhdessä irkkuharjoituksiin maanantaina. Elättelen toiveita että saisin edes toisesta bileseuraa ensiviikonlopuksi. Haluan päästä tuulettumaan ja tulla aamulla kun muut ovat jo heränneet. DO-cityn yöelämä, täältä tullaan. Ainakin toivon niin.

Huomenna on sitten lähtö "lomailemaan". En voi tarpeeksi korostaa sitä, että pelkään seuraavista neljästä päivästä tulevan minulle yhtä helvettiä. Asun pullamurun kanssa samassa hotellihuoneessa, se kertookin jo aika paljon. Edessä viiden tunnin ajomatka ja takapenkin riemut. Odotan innolla. Jos loma on mukava, mikäs siinä sitten. Hehutan sitä varmaan seuraavat kolme kuukautta, mutta jos oloni on yhtä tuskaa.. Jätän sitten varmaan vastaisuudessa yhteislomat väliin. Saanpahan ainakin kaipaamaani vapaa-ainaa. Nytkin olisi ihanaa vain jäädä kotosalle poikien kanssa syömään pizzaa ja tapaamaan kavereita. Nyt kun niitäkin alkaa jo olla.

Herkkusuun unelmia

Toffeenekut

1dl kermaa
1 dl sokeria
1dl siirappia
(n. 0,5 dl mantelirouhetta)
(2rkl korppujauhoja)

Keitä paksupohjaisessa kattilassa kermaa, sokeria ja siirappia niin, että seos kuplii hiljaa. Kun se sakenee, hämmennä jatkuvasti. Seos on valmista, kun se jähmettyy kylmään veteen tiputettuna kiinteäksi kokkareeksi. (Sekoita joukkoon korppujauhot ja mantelirouhe.) Kaada seos peperivuokiin tai voidellulle paperille tai pellille.

Asun ulkomailla

Kävimme F:n kanssa torstaina ihanassa pikkukahvilassa ydinkeskustan ulkopuolella. Söin taivaallista kakkua, jossa oli varmaan taivaallinen määrä kaloreita, ja join cappuchinon. Uhkarohkea teko minulta, sillä en tavallisesti juo mitään kahvin tapaista enkä yleensä mitään kuumaa muutenkaan. En ole ikinä pitänyt edes kaakaosta, liian makeaa minulle.

Me puhuttiin varmaan koko aika pelkästään tanssista. F alkaa nyt opettamaan pienten irkkuryhmää. Sanoi pelkäävänsä ihan hirveästi, että pärjääkö vai ei. Yritin lohduttaa, että jos minäkin olen jotenkuten onnistunut selviämään valmentamisesta niin kyllä hänkin sen varmasti pystyy hallitsemaan. Kerroin kuinka paljon pelkäsin ensimmäisellä ohjauskerrallani. Minähän käytännössä tärisin koko ajan. Olin niin paniikissa ettei ajatus meinannut toimia ja sekoilin ihan jotain omiani. Koko ensimmäinen kuukaus oli jännittävää aikaa. F on jo kokeillut ohjaamista joillakin kursseilla ja pitänyt pienten ohjaamisesta hirveästi. Minä en varmaan osaisi ohjata pikkuisia ollenkaan, kun hermothan siinä menisivät. Mutta me sitten vaan istuttiin tunti tolkulla siellä kahvilassa pälättämässä. F jopa muisti tuoda minulle lainaan sen irlantilaisen tanssimusiikkicd:n josta oli ollut puhetta. Hekullisten kakkujen jälkeen F lähti töihin ja minä kaupungille kenkäkauppoihin. Kysäisin tietenkin kohteliaasti millaisia töitä F oli lähdössä tekemään. Hän on säännöllisesti mallina paikallisella taidekoululla. Helppoa rahaa opiskelijalle.

Perjantaina oli sitten se jalkapallopeli josta mainitsin aikaisemmin. BVB (eli Borussia Dortmund) - Hannover. Oli kieltämättä todella uskomaton kokemus vaikka peli päättyikin tasan 2 - 2. Ja kyllä, jalkapallo voi olla myös jotain todella ennen näkemätöntä. Kuvitelkaa stadioni, jolle mahtuu 83 000 katsojaa. Kuvitelkaa, kuinka lähes 70 000 henkeä laulaa kotijoukkueensa kannustuslauluja. Siis samassa paikassa on enemmän ihmisiä kuin Lappeenrannassa on asukkaita ja vieläpä katsomassa jalkapallopeliä! Minun oli myöhemmin aivan pakko tarkistaa asia netistä ja selvisikin, että Lappeenrannassa oli 31.12.2005 59 073 asukasta. Ja vaikka väkiluku onkin varmaan kasvanut, niin joka tapauksessa Wesfalenstadionilla oli perjantaina enemmän ihmisiä. Tunsin itseni jälleen pieneksi suomalaistytöksi suuressa maailmassa. Kuitenkin pienen kotoisan tuulahduksen toi joukkueen käyttämät kelta-mustat peliasut. Hyvä Saipa!

Sain vihdoin ja viimein bussi-metro-junakorttini. Voin nyt matkustella niin paljon kuin sielu sietää. Tuntuu hassulta pidellä tuota korttia käsissään, kun se on taas yksi niistä pienistä merkeistä, jotka todistavat minun todella asuvan täällä. Tuntuu oudolta kävellä tottuneesti lähimmälle bussipysäkille, nousta bussiin, vaihtaa metroon ja kävellä sitten tottuneesti keskustassa kohti tanssikoulua. Asun ulkomailla. Katson saksanuutiset, seuraan samat sarjat kuin muutkin, mutta saksaksi dubattuna. Kuuntelen saksalaista teiniradiokanavaa, tervehdin kaikkia halauksin ja poskisuudelmin.

Sain R:tä niin sanotun välitodistuksen, kuten hän sitä kutsui. Käytös 9, totteleminen 10, tehtävien suorittaminen/toteuttaminen 10. Käytökseen liittyy alentavasti se, että olen vielä ujo enkä osallistu täysillä kotona käytävin keskusteluihin. Mutta kun en minä halua sekaantua perheen yksityisasioihin. Vaikka olenkin toisaalta perheenjäsenen asemassa niin ei se silti tarkoita sitä, että olisin muka kuten perheenjäsen. Enhän minä voi huutaa ja haukkau kaikki niinkuin muut täällä selvästikin tekevät. Kasvatusasioista keskustellaan täysin avoimesti kun olen läsnä. En kuitenkaan puuhu avoimesti keskusteluun siitä onko esimerkiksi Jo:n käytös sopivaa vai ei. M:n kasvatukseen minä kyllä puutun koska olen saanut sen tehtäväksekseni mutta eiväthän ihan kaikki asiat minulle kuulu. Minun pitäisi kuulemma olla avoimempi mutta jotenkin se ei ole minulle luontaista. Kyllä se varmasti ajan kanssa tulee sieltä itsessään, mutta jotenkin sellainen yli pirteä ja ystävällinen käyttäytyminen tuntuu luonteeni vastaiselta. Olen kyllä iloinen persoona. ..Olenhan? Mutta jotenkin sellainen pulppuavaisuus, mikä tässä perheessä on ominaista, puuttuu minulta. En höpöttele kaikesta minulle tapahtuvasta, kuten he ehkä olettavat minun tekevän. Suureksi ihmetykseksi onkin noussut se, etteikö minulla ole ollenkaan kameraa mukanani. Onhan minulla, mutta jotenkin se turistileikki ei ole kauheasti iskenyt minuun. Haluan painaa kaiken mieleeni, en halua välttämättä jakaa kaikkea muiden kanssa. Itsekästä mutta totta, tämä on kuitenkin minun seikkailuni. Olette kyllä sydämellisesti tervetulleita kokemaan sen kanssani, mutta en minä voi tuoda sitä sinne teidän nenänne eteen, enkä haluakaan. Ei se ole sama asia tylsistä vakoluvista. Bussipysäkit, takapihan keinut ja koulun piha on koettava itse.