Karkumatkalla

Mikä on tavallisen arkipäivän ja mukavan arkipäivän ero? Se, kun mukavana arkipäivänä M on koko päivän iloinen ja nauravainen. Mistä se johtunee? Lahjuksista. Äidillä on paha olo kun ei ole tullut vietettyä pikku prinsessan kanssa aikaa joten suunnistetaan lelukauppaan. Jos olet kiltisti ja teet sitä ja tätä niin saat lelun - tekniikka ei loppupeleissä tehoa. Ei pienen lapsen mieltä enää seuraavalla viikolla saada käännettyä sillä syyllä, että edellisellä viikollahan me ostettin uusi lelu, muistatkos. Lelu pitää ansaita ennen sen ostoa, ei sen jälkeen.

Suunnitelmani rauhaisasta iltapäivästä karkasi käsistäni kun pitikin lähteä M:n ja R:n kanssa kauppaan. Huone jäi siis siivoamatta, hyttysverkko virittämättä ja päiväunet nukkumatta. Ehkä teen ennätyksen ja menen jo tämän päivän puolella untenmaille.

Olen jostakin syystä viime aikoina alkanut hieman pelätä Suomeen palaamista. Mitä kaikkea siellä onkaan tapahtunut.. Ihmiset ovat muuttuneet, minä olen muuttunut. Olen ollut poissa, nähnyt asioita eri näkökulmasta ja ehkä jopa viisastunutkin vähän. Tai miten sen nyt ottaa. Kuitenkin kaikki tulee olemaan niin paljon erilaista. Minun täytyy kohdata jälleen pelkoni ja alkaa ajatella kouluihin hakemista. Jotenkin satutin itseni viime kevään pääsykokeissa pahemmin kuin aavistinkaan ja nyt paluu tuohon samaan ruljanssiin tuntuu karmaisevalta. Ei, en haluaisi palata. Tämä on minun pakomatkani ja kuten karkulaiset yleensä, en haluaisi sen päättyvän. Osa minusta kaipaa sitä tuttua ja turvallista joka minulla oli, osa minusta ei halua enää kohdata Suomea ollenkaan. Yksi peloistani on, niin naurettavalta kuin se kuullostaakin, että Suomi tuntuu kaiken tämän jälkeen tylsältä. Kaupungit käyvät liian pieniksi ja ahdistaviksi. Ihmiset liian hiljaisiksi ja nyrpeiksi. Täältä lähteminen tulee ehkä sittenkin olemaan se henkisesti vaikeampi kynnys minulle, kuin mitä tänne tuleminen oli.