SEKOsikose?

Mikä onkaan maailman turhin juhla? - Pikkujoulut. Yksi hyvä syy lisää ryyppäämiseen. Kyrsiinnyn hyvin helposti jouluun. Minusta on mukavaa suunnitella joululahjoja ja varsinkin täällä vaeltaa tungoksessa väsymykseen saakka. M on vain ollut oikein superärsyttävä pieni pilalle hemmoteltu kakara muutamien viime päivien ajan, että hermo menee vähemmästäkin. Hän odottaa joululahjaksi lintua. Voin sanoa, että turhaan odottaa, mutta raukka on niin innoissaan ajatuksesta, että saisi oman söpön pienen linnun, etten viitsi särkeä unelmaa. Raukka ei varmaan tajua, että ei ne oikeat linnut käyttäydy ihan samalla tavalla kuin piirretyissä.

Eilinen Pähkinänsärkijä oli minulle hienoinen pettymys. Näin muutamien täällä näkemieni balettien jälkeen voin sanoa kuuluvani siihen puoleen kaupungista joka ei pidä Xin Peng Wangin tyylistä. Pidän enemmän kalassisita ja perinteisistä toteutustavoista. En siitä, että lavasteiden vaihtajat köpöttelevät lavalle kesken kaiken kun joku tanssii juuri sooloaan. Kaunis, perinteinen Pähkinänsärkijä oli pilattu rumilla puvuilla. Lisäksi minua vieläkin häiritsee suurten joukkokohtausten epäpuhtaus. Jonkun sormet sojottavat kattoon, jonkun ranne on tikkusuora ja jollakin on lerppu balettiranne. Jokaisella tanssijalla tuntuu olevan täysin oma versionsa koreografiasta ja kun siihen lisätään vielä täydellinen eriaikaisuus, niin tuloksena ei voi olla kuin vain pelkkää kaaosta. Pähkinänsärkijä oli tähän mennessä lievin tapaus mitä olen nähnyt, Joutsenlampi sai minut itkemään ja Hommage an Bach:n aikana meinasin juosta ainakin 100 kertaa lavalle keskeyttämään esityksen. Oopperaa suosittelen ehdottomasti vaikka se ei omalta taiteenmuodolta tuntuisikaan, mutta balettia.. On vaikea tajuta, että kyseessä on ammattitanssijoita. Kuinko monelle tanssijalle tulee ensimmäisenä mieleen, kun edessä tekevä tekee liikkeet eritavalla niin kysyä ja tarkistaa, että kumpikohan tekee oikein - käsi ylös. On se sitten vähän noloa ja todellakin myöhäistä ensi-illassa enää ruveta itkemään. Paitsi että en usko kenenkään näistä tanssijoista edes tajuavan moista. Jokainen on niin omissa maailmoissaan lavalla. Duetot ovat huippukamaa, mutta siihen se kontaktin otto ja yhteen hiileen puhaltaminen jääkin..

Tässä vaiheessa voinen paljasta, että minun balettiurani on jäänyt vain yhteen soolorooliin. Tai pitäisikö sanoa puolikkaaseen soolo-osaan..

Siivosin tänä aamuna aivan innoissani. Siis olin niin onnellinen kun sain imurin käteen, tuuletin koko talon ja pesin lattia kiiltävän puhtaiksi. Olen varmaan sekoamassa. Mietin sitä istuessani olohuoneen lattialla kun yritin kerrankin saada sohvan alta kaikki pölyt pois. Jotenkin minusta tuntui kuin en olisi siivonnut ainakaan kahteen viikkoon! Pienen laskutoimtuksen jälkeen selvisi, että johan minä olen ollutkin siivoamatta neljä kokonaista päivää. Torstaina en saanut siivota, perjantaina pojat siivosivat ja minä sain vain vahtia vierstä ja viikonloppuna olikin sitten vapaata. Toistan : olen varmaan sekoamassa.

Huomenna olisi viimeinen tanssitunti ennen joululomaa. Jalkani kaipaakin kyllä lomaa, mutta en millään malttaisi olla käyttämättä hyväkseni tätä viimeistä mahdollisuutta saada ohjattua treeniä. Kipu kyllä tulee takaisin, se on varma. Mutta jos minä ihan vähän vaan.. Onhan tässä koko loma aikaa lepuuttaa jalkaa. Suunnitelmissani on nukkua, nukkua, levätä, nukkua, syödä, nukkua niin ja tietysti nukkua ja levätä. Yritän vältellä lastenlauluja ja tarinoiden kertomista. "Tapahtui eräänä kauniina aurinkoisen kesäpäivänä Helsingin metrossa.."

Kehitin Mo:n, F:n ja minun yhteisen tanssiystävämme, kanssa eilen baletissa hyviä tekniikoita joilla voisi parantaa aina sitä nakyvyyttä. En tiedä miksi minun eteeni istuu aina se tättärä jolla on koko salin ilmavin kampaus. Keksimme, että olisi aina hyvä oottaa teatteriin mukaan hiuslakkaa ja kampa jolla voisi sitten silotella edessäistuvan hiukset. Siis tuskin kukaan moisesta hermostuisi.. Hetken aikaa ideoita pyöriteltyämme tunnelma kävi vähän levottomaksi. Ehkä radikaalein idea oli, että teattereiden pitäisi varata jokaisen istuimen alle kirves jolla voisi sitten katkaista edessä istuvan pään jos se sattuisi olemaan pahastikin edessä. Tästä johtuen penkin alla tulisi olla myös pikaliimaa, jotta jokainen voisi sitten liimata päänsä takaisin lähtiessään.

Yhä edellen : olen varmaan sekoamassa.

Unikekonen

M:n ystävä tuli jälleen yökylään. Tällä kertaa olin kuitenkin fiksu ja livistin ulos ennen kuin hakkaa-sinä-pianoa-niin-minä-rämpytän-kitaraa-musiikkiesitys alkoi. F oli kutsunut minut katsastamaan uusinta elokuvalöydöstään. Elämys oli ladattu netistä, mutta ei meillä ollut muutakaan vaihtoehtoa kun ei se tänne elokuvateatteriinkaan tule. Tuen kyllä ehdottomasti elokuvan tekijöitä myöhemmin ostamalla dvd:n. Tai sitten en. Joka tapauksessa Stick it on vähemmän ennalta arvattaa teinihömppää.

Myöhästyin yllättäen raitiovaunusta matkalla kotiin, mutta tällä kertaa vika ei ollu blondiudessani vaan F:n aikataulunlukukyvyissä. Ja tästä onnettomasta sattumasta johtuen, myöhästyin myös viimeisestä metrosta. Prrkkl.. Onneksi matka F:lta keskustaan ei ole mitenkään ylivoimaisen pitkä, mutta kyllä vähän sapetti odotella yli puolituntia yöbussia. Omapahan oli valintani, olisin voinut myös hypätä suoraan taksiin ja hurauttaa sillä kotiovelle, mutta minkäs sitä pihi tavoilleen voi.

Tänään mekastus alkoikin sitten jo heti aamusta - tottakai. Enimmäinen aamu pitkään aikaan jolloin oikeasti saan nukkua niin pitkään kuin sielu sietää, niin tottakai juuri silloin M päättää ystävänsä kanssa koilottaa joululauluja oveni ulkopuolella. Hautasin pääni tyynyn alle ja vetelin hirsiä kello kahteen saakka iltapäivällä. Olin suunnitellut kuluttavani iltapäivän shoppailemalla, mutta muutaman kerran jouduin harkitsemaan ennen kuin rohkaisin mieleni ja lähdin ulos rankkasateeseen. Ja kyllä se loppuen lopuksi kannatti. Nyt on kaikki joululahjat ostettu, enää tarvitsee vain hankkia lahjapaperia. Minä jopa suorastaan nautin siitä keskustassa vallinneesta valtavasta tungoksesta. Liikkuminen on kyllä hidasta ja kassalla saa jonottaa useammankin ikuisuuden, mutta jos ei vaan pidä kiirettä, ei pelkää ympärillä vellovaa valtavaa ihmispaljoutta eikä hermostu liian nopeasti, niin hauskaa se silti lähinnä on. Kauppojen ulkopuolella voi kuunnella katusoittajia ja haistella joulumarkkinoiden ihanista kojuista leijailevia tuoksuja.

Huomenna olisi vuorossa Pähkinän särkijä - baletti. Vältän näin sulavasti isoisän tarjoaman jouluillallisen. En ole sen kummemmin epäkohtelias, minua kun ei ole henkilökohtaisesti kutusuttu. Olen huomannut, että olen isoisälle lähinnä pelkkää ilmaa, se suomalainen aupairi joka korjaa astiat pöydästä ja johon ei sitten sen kummemmin tarvitsekaan huomiota kiinnittää. Hän on kyllä oikein mukava ja ystävällinen, mutta ei kyllä ihan samaa luokkaa kuin isoäiti. Oikeastaan heitä ei voi edes verrata keskenään.

Jalkakipuni selvästi hellittää levon myötä. Mutta pelkään, että ensiviikon tanssitreenit pitäisi jättää suosiolla väliin ja siirtää ajatukset jo kohti tammikuun kilpailuja.

Kuka onkaan seuraava uhri?

Eräs R:n sisko Suomesta lähetti paketin M:lle. Paketin sisällä oli pienempi paketti jonka pienessä kortissa luki söpösti "Kodin hengettärelle". R tietysti avasi paketin. Joitakin päiviä tämän jälkeen selvisi, että tuo pieni kodinhengettärelle tarkoitteu paketti oli minulle. Fazerin suklaa ei ole ikinä maistunut niin hyvältä.

Jo osti itselleen uudet kengät. Hän esitteli niitä minulle varsin ylpeänä kun heti palattuaan kaupungilta. Ja siistithän ne ovatkin, ruskeat peruskengät. Mutta mielestäni hinta oli kaikkea muuta kuin söpö. 100€ peruskengistä on mielestäni liikaa. Isähän ne tietysti sitten maksoi, vieläpä ilmen mutinoita. Meinasin kysyä, että maksaisittko minun kisapukunikin?

Kävin tiistaina treeneissä ja sain vihdoin ja viimein raahattua Sa:n mukaani. Myös uusi ystävämme, Venäjältä kotoisin oleva aupair tuli mukaan kokeilemaan. S oli iloinen saadessaan uusia uhreja. Ja vaikka molemmat olivatkin jotenkin epäileväisiä, niin ainakin Sa ilmoitti tänään tulevansa ensiviikollakin. Hän oli niin ennakkoluuloinen koko tanssia kohtaan, että meinasin menettää hermoni. Mutta onneksi S:lla on kyky saada vaikka lyhtypylväs tanssimaan irkkua. Tänään oli ensimmäinen kerta kun Sa ei väittänyt ettei hänen rahansa riitä tunneilla käymiseen. Hyvä on, kyllähän se maksaa jos kilpailee, mutta jos vain käy tunneilla niin ei se sen kalliimpaa ole. Itseasiassa halvempaa kuin hiphop ja jazz tuntini.. Sitä paitsi jos Sa jättäisi ostamatta ne yli 10€ huulipunat ja muut tuhottoman kalliit meikit, niin hänellä olisi rahaa vaikka mihin.

Minun rahani tosin ovat nyt hieman tiukalla kun maksettavaksi kerääntyy tanssitunnit, irkun kovat kengät, irkun pehmeät kisatossut, irkun kisapuku ja kisoihin osallistumismaksu. Toisaalta, onpahan hyvä syy pyrkiä etenemään tasolta toiselle, ettei jäisi junnaamaan paikalleen. Halu pärjätä on kova, mutta samalla pelkään pärjääväni paremmin kuin F. Ja kaiken lisäksi on vielä tämä kipu. En voi treenata ja kävelykään ei luultavasti olisi suotavaa koska kaikki on hyvin niin kauan kunnes joudun kävelemään pitkiä matkoja tai ravaamaan portaissa.

Tein eilen pitkän päivän, mutta en välittänyt siitä kun tälle päivälle luvattiin enemmän vapaa-aikaa. Hyvä, vihdoinkin pääsen viimeistelemään jouluostokset. Kun tulin M:n kanssa kotiin luistelusta R pyysi minua huolehtimaan pyykeistä. Hä oli pessyt kaksi koneellista, alakerrassa oli juuri kolmas koneellinen valmistumassa ja neljännen voisin kuulemma minä laittaa sitten käyntiin itse. Ja ehtisin kuulemma hyvin silittää ennen kuin hakisin M:n hänen ystävänsä luota leikkimästä. A ja R olivat päättäneet tehdä jouluostoksensa tänään, joten saatuaan bussi/metrolippuni lainaan R pyrähti kaupungille ja minä jäin olohuoneeseen etsimään sukille oikeita pareja.

Olen aina todella herkkä jos en jostain syystä voi/saa tanssia. Turhaudun ja hermostun hirveän herkästi. Varsinkin nyt kun olen pitänyt kaikki pienetkin vihan ja ärtymyksen tunteet sisälläni. Olisi oikeastaan syytä varoittaa tuttaviani. Kun palaan Suomeen, älkää ihmetelkö miksi huudan ja raivoan pikkuasioista.. Kaikesta huolimatta päivän kohokohta oli se kun R loukkaantui, kun ilmoitin lähteväni sitten lauantaina kaupunkiin F:n kanssa, enkä jäisikään päiväksi kotiin leipomaan hänen ja M:n kanssa.

Olisinpa haavoittumaton

Viime viikko oli jotenkin tavallista uuvuttavampi. Olen tulossa kipeäksi ja suurin osa voimistani kuluukin taudin vastustamiseen. Mitä pidemmälle päivä aina etenee, sitä enemmän joudun lisäämään vaatteita päälleni. Iltaisin istun vain omassa huoneessani peiton alle käpertyneenä. Jouluostoksenikin ovat puolitiessä kun minulla ei ole aikaa sen enempää kuin voimiakaan lähtäe keskustaan ostoksille.

Duisburgissa kuitenkin tuli käytyä. Railakkaat viisituntia päivässä, S kun oli taas vähän vauhdikkaalla päällä. Lauantai oli raskas ja olin päivän päätteeksi aivan naatti. Ensin aamulla ennen kukon laulua ylös jotta ehdin ajoissa junaan ja sitten vasta illan jo pimettyä takaisin kotiin. Selviydyin toisaalta varsin hyvin siihen nähden, että olis yksin liikenteessä enkä F:n kanssa niinkuin aina aikaisemmin. Junalippuni maksoi 3 €, ei paha. Viikonloppukurssin hinnasta ei sitten puhutakaan mitään.. Lauantaina paikalla oli tosin niin vähän ihmisiä, että me harvat paikalla olijat saimma nauttia ylellisestä yksityisopetuksesta. Tunsin pientä kipua vasemmassa pohkeessani ja polvessakin, mutta sehän on vain hyvä. Siitä tietää, että on tehnyt jotain.

Sunnuntai ei enää ollut yhtä rankka. Paikalle tuli tanssijoita Essenistä ja koska heidän opettajansa on äskettäin loukannut jalkansa, he eivät ole treenanneet kaikkea niin kuin pitäisi. S oli moisesta hermona. Ei opettajan tarvitse tanssia mukana vaan painaa playtä ja antaa sitten neuvoja ja kosjauksia. Me pääsimme helpolla varsinkin hardshoetanssien osalta. Mutta sitten se tuska alkoikin. Kipu jalassani kasvoi vauhdilla. Lopetin vasta siinä vaiheessa kun jalka petti alta kesken tanssin ja mätkähdin lattialle. Säikähdin hieman, mutta minä en vain ole niitä jotka viitsivät jättää tanssin väliin koska "jalkaan vähän sattuu". Mistä minä milloinkin tiedän mikä on harmitonta kipua ja mikä ei. Ainahan sitä johonkin koskee kun säännöllisesti harrastaa. Olen tottunut siihen jo pienestä pitäen ja minulle on tullut ehkä vähän tavaksikin vähätellä kipujani. Paha tapa, tiedän. Kyse on myös ehkä siitäkin, etten uskalla lopettaa jokin kivun vuoksi. Mistä minä tiedän ettei se ole vain jotain uupumuksesta johtuvaa luulosairautta. Kun on väsynyt niin kaikki kivut tuntuvat pahemmilta kuin mitä luultavasti ovatkaan. Olen ottanut perussäännökseni sen, että niin kauan kuin kipu unohtuu tanssiessa niin hyvä on. Ja sitten kun kivun huomaa kesken tanssin pyörteiden.. No, sitten on joku kyse jostain muusta kuin uupumuksesta ja luulotaudista. Ja minun aikaisempien kokemusteni perusteella, eilinen oli paha. Ja niin pahalta kuin se tuntuukin, minun on löydettävä tieni lääkäriin.

Minulla on maailman ihanin mies

Hyi hyi millainen aupairi olenkaan! Menin ja ostin Jo:lle olutta. Voi mihin olenkaan sotkenut itseni. Perjantain Jo pelmahti koulusta kotiin ja suorastaan esitteli minulle ostamansa Shisha-tarvitkkeet ja tupakat. Ja kuulin pienen paljastuksen, että myös Ja polttelee sitä kavereidensa kanssa. Nyt minun vain tekisi mieli paljastaa R:lle, jotta hän lopettaisi kuvitelmansa siitä kuinka kiltti ja rehti poika Ja on. Olen vain jotenkin asettunut Jo:n puolelle koko jutussa. Hänestä on tullut minulle lellikki ja hän taas käyttää minua häikäilemättömästi hyvkseen. Tai sitten se on ystävyyttä, kuten minä uskottelen itselleni. Joka tapauksessa tunsin itseni cool:ksi aupairiksi kun Jo saapui perjantai-iltana meille ystäviensä kanssa ja kaikki tuijottivat minua kuin olisin taivaasta laskeutunut enkeli kun kävelin heitä vastaan portaissa.

Eiliset lasten syntymäpäiväkutsut menivät ilman suurempia kommelluksia, ainakin minun osaltani. M tosin kiukutteli niinkuin odottaa saattoikin. Yksi vieraista jopa sanoi R:lle, että kyllä tuo M sitten on usein huonolla tuulella. Ja kun kerroimme sitten tästä M:lle pienenä esimerkkinä siitä, että hän voisi edes yrittää käyttäytyä eikä kiukutella jokatoisesta asiasta, niin M tietysti sai raivokohtauksen ja halusi tietää kuka lapsista se oli ollut. Minä en olisi mennyt sanomaan mitään kun ei M ollut sillä tuulella ollenkaan, että hän olisi ollut valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Vaikka ei hän taida koskaan olla sellaisella tuulella. Kuitenkin minun oli sitten pakko myötäillä mukana kun R alkoi paljastamaan tarinaa.

Luistelu oli kyllä ehdottomasti huippuidea vaikka minua ei yhtään huvittanutkaan tuhrata aikaani aamutuimaan luisteluhallilla lasten kanssa. Varsinkin kun pojat vain lorvivat kahdestaan suurimman osan ajasta syömällä eväitä. Tpsin minusta tulikin sitten lasten suosikki kun autoin jokaista vuorotellen. Vain yksi lapisista oli M:n lisäksi luistellut aikaisemmin, joten kaikki piti aloittaa siitä miten kestetään psytyssä. Mutta hyvin he oppivat, useimmat ainakin. Loppuajasta kaikki halusivat kuistella minun kanssani koska tukeni avulle he uskalsivat ottaa enemmän vauhtia. Siinä minä sitten seisoin lapsikatraan keskellä kun pienet silmäparit tuijottivat minua ihmeissään. "Luistellaanko Suomessa oikeasti joka talvi?" "Luistellaanko siellä muka koulun kanssa?" "Onko se luistelujää oikeasti ulkona?" Paras kommentti oli kuitenkin ehkä se "Minäkin haluan meille oman aupairin!" Ja sitten alkoi tietysti hirveä menatta kun kaikki lapset halusivat kertoa mitä he tekisivät oman aupairinsa kanssa.

Kun sitten palasimme vihdoin ja viimein luisteluhallilta kotiin, olin niin täynnä sitä melua ja melskettä, että pyysin luvan lähteä koiran kanssa lenkille. Olin suunnitellut lähteväni tekemään jouluostoksia, mutta koska en ole vielä(kään) saanut viimekuun palkkaa niin täytynee jättää ostokset ensiviikkoon. Joten lähdin pitkästä aikaa koiran kanssa ulos. Siitä saakka kun perhe suunnitteli tarkan lukujärjestyksen milloin on kenenki vuoro ulkoiluttaa koiraa niin minulla "ei ole ollut lupaa" käyttää koiraa lenkillä. Tällä tavalla pojat eivät saa tekosyytä olla menemättä sen kanssa ulos. No, nyt kun viimeinkin ei tarvinnut yksin lähteä ulkoilmaan tarpomaan niin kävelinkin onnessani reippaat kaksi tuntia. Kotiin palattuani olin sankari, oikea super aupair joka pelasti koiran hurjilta syntymäpäivävierailta.

..Onhan se tietty ihan okei, että kaikki täällä jumaloi minua.

Tänään oli sitten vuorossa Saksan Cup:n HipHop kilpailut Gelsenkirchessä. Lähdimme jo ajoissa aamulla F:n kanssa jotta ehtisimme nauttia mahdollisimman paljon kilpailusta. Vaikka myönnettäköön, että tämä oli lähinnä myös varotoimenpide siltä varalta, että satumme taas eksymään moottoritiellä. Joka kerta kun lähdemme matkaan niin A) eksymme B) joudumme valtavaan ruuhkaan. Päivän taktiikkamme osoittautui oikeaksi, emmekä ajaneet moottoritiellä kuin vain kerran väärään suuntaan.

Kisat olivat kyllä aivan loistavat. Tosin minua haittasi turha kiirellisyys. Sooloissa kaikki ikäryhmät tanssivat samaan aikaan omilla alueillaan. Ei siinä oikein tiennyt ketä olisi seurannut kun kolmessa paikassa tanssittiin yhtä aikaa. Seurasin sitten suurimman osan aikaa aikuisia, vaikka olisin niin mielelläni nähnyt myös suloiset pukkuhopparit ja pelottavan pervot junjorit. Oikeasti, sen vähän mitä näin esimerkiksi poikien junjorisarjaa niin siellä riisuttiin paita, housut tippuivat ja esitettiin seksiä. Ei ehkä ihan sopivia koreografioita junjoreille, mutta hauskaa heillä näytti olevan. Niin että tiedoksi nyt Suomen junjorihoppaajille : seksikkyys on nyt in.

Aikuisten sarjassa monet käyttivät hansikasta vain yhdessä kädessä ja hiukset hulmusivat naisilla/tytöillä valtoimenaan. Eikä pelkästään suoristettuna versiona vaan valtavat kiharapilvet olivat valttia. Sekä meisten että naisten sarjassa näkyi paljon huumoria ja sillä pärjäsikin todella pitkälle. Parhaita olivat ne jotka oikeasti esiintyivät, saivat yleisön nauramaan ja vetivät aina yleisön ihastukseksi muutaman tempun. Esiintyjät olisivat ehdottomasti ansainneet kunnolliset palkintojen jaot. Käytössä ei ollut varsinaista lavaa vaan kilpailut olivat usheiluhallissa ja muut kilpailijat saivat istua ympäri tanssialuetta. Välillä oli vaikea erottaa kuka oli oikeasti tulossa kilpailemaan ja kuka istui vain kannustamassa kavereitaan. Ja kun finaalin avoimet pisteet näytettiin, joskus oli mahdotonta tietää kenelle pisteet menivät. Kilpailijat katosivat ihmismassaan ja jos et sattunut muistamaan kilpailijan numeroa, oli lähes mahdoton seurata pisteiden jakautumista. Varsinkin kun kaikki tanssijat eivät edes viitsineet astua oikeasti tuomariston eteen vastaanottamaan pisteensä, vaan piilottelivat ystäviensä ympäröimänä. Ja palkintojen jako oli lähes yhtä katastrofaalinen. Paikalle ei oltu viitsitty hankkia minkään myotoista palkintopallia vaan yksi heppu vai jakeli kunniakirjoja ja joku nainen sitten juoksutti kolmelle parhaalle ne pokaalit käteen. Kaikki tämä tapahtui tietenkin suuren ihmismassan keskellä. Kyllä se hetki pitäisi rauhoittaa tanssijoille ja antaa heidän kylpeä edes hetken maineessa ja kunniassa.

Loppupäivän päätin pyhittää treenaamiselle. Tosin kävin viemässä Jo:n elokuviin. Raukka ei olisi ehtinyt muuten. Tarkoitukseni oli heittää hänet vain metroasemalle kun moinen laiskamato ei jaksanut lähteä kävelemään. Kesken matkan hän kuitekin ilmoitti ettei ehtisi metrolla ja olisiko mitenkään mahdollista, että veisin häten keskustaan. Minusta se oli sitten se ja sama ajanko saman tien elokuvateatterille saakka joten seikkailin sitten sinne asti. Mutta ensivikonloppuna sitä vasta seikkailu koittaa kun pitää matkustaa S:n workshoppiin. Tähän mennessä olemme menneet F:n kanssa yhdessä autolla, mutta nyt minun täytyy selviytyä matkasta junalla ja löytää vielä tieni juna-asemalta treenikämpälle.