Hauskoja tapaamisia

Kuinka olenkaan väsynyt. Toisina päivinä pienikin asia tuntuu kaatavan koko maailmani ja joskus tarvitsen vain vähän tullakseni onnelliseksi.

Viikon kohokohtia ovat olleet tapaamiseni F:n kanssa ja keskusteluni D:n ja Sa:n kanssa. Tapasin D:n tiistaina. Kävimme yhdessä kaupungilla ja hän oli oikein ystävällinen ja mukava. Vaikka myönnettäköön, että minusta tuntui kuin hän olisi tehnyt sen vain pelkästä velvollisuudentunnosta. D on nimittäin ollut kolme kuukautta USA:ssa aupairina ja ehkä siten ymmärtääkin asioita joita käyn täällä läpi. Hänellä oli tosin ehkä rankempaa kuin minulla koska perheen lapset olivat todellisia hirviöitä. Yhtenä hetkenä he saatoivat olla todella kultaisia ja ihania kun taas toisena hetkenä he saattoivat käyttäytyä todella väkivaltaisesti. He rikkoivat kaiken minkä kiinni saivat, heittelivät tavaroita alas hyllyiltä, yrittivät osua niillä D:een ja omiin vanhempensiinsa. He potkivat, hakkasivat, purivat ja tekivät mitä tahansa satuttaakseen ihmisiä. D sanoikin ettei heillä ole kaikki ihan kohdallaan, mutta vanhemmat ovat sinisilmäisiä ja ajattelevat heitä vain omina kullanmuruinaan.

Keskiviikkona kävin F:n ja kahden hänen ystävänsä kanssa elokuvissa katsomassa Step Up:n. Elokuva ei sinäänsä ollut mitenkään suuri elämys, mutta uusien ihmisten tapaaminen oli todella virkistävää ja kuten aina, F oli todella piristävä ja rohkaiseva. Pidin varsinkin toisesta hänen ystävästään jota tosin jouduimme odottaan 15 minuuttia kun hän oli sovistusta tapaamisajasta myöhässä. Se on kuulemma niin hänen tapaistaan. Luulin aluksi odottavamme jotakuta naispuolista henkilöä, mutta kun hän sitten saapui paikalle iloisesti vilkuttaen. Noh, sanotaan että ymmärsin yskän. Hän oli todella hauskaa seuraa. Todella luonnollinen ja oma itsensä vaikka olinkin hänelle täysin vieras. Toivottavasti tulemme tapaamaan usein sillä minun oli hyvin helppo rentoutua ja lörpötellä hänen kanssaan. Tai tuonkaltainen puheliaisuus tuntuu olevan täällä täysin luonnollista. Olen aina pitänyt itseäni puheliaana, mutta täällä olen kuin hiljainen hiirulainen. Toisaalta on ihanaa kun muut hoitavat puhumisen eikä minun tarvitse olla koko ajan äänessä.

Perjantaina oli vuorossa oopperaa, Carmen. Olin kyllä hieman liian väsynyt moiseen kulttuurielämykseen, mutta pääsimme halvoilla kuuden euron lipuilla kalliille ylijäämäpaikoille lähelle lavaa. Olin siis syystäkin onnellinen. Luulen jopa nähneeni erään D:n kaverin jonka tapasin käydessämme kaupungilla. En vain uskaltanut mennä moikkaamaan kun hän ei selvästikään huomannut minua. Enkä sittenkään voi olla täysin varma oliko kyseessä täysin sama henkilö. Toivon tapaavani myös hänet uudelleen sillä tuntui kuin hän olis ottanut minut heti siipiensä suojaan. Ystävälliset, uteliaat silmät ja puhelias luonne. En ole koskaan tavannut Suomessa ketään joka katsoisi niin rohkeasti syvälle vieraan ihmisen silmiin. Ehkä hän näki silmissäni jotain muutakin kuin väsymystä. Pelkoa kenties? Kuitenkin, Carmen oli loistava kokemus ja tiedän, että F tulee raahaamaan minut vielä useita kertoja katsomaan kanssaan oopperaa. Tosin loikin sinne kyllä täysin vapaaehtoisestikin, ei minua tarvitse millään aseella pakottaa.

Tänään sain sitten viimeinkin nukkua pitkään. Varmaa toista tai kolmatta kertaa kaikkien näiden seitsemän viikon aikana, jotka olen täällä nyt lusinut. Heräsin myöhään ja riensin suoraan kaupungille shoppailemaan F:n kanssa. Pian olemme erottamattomia.. En kuitenkaan ostanut mitään. Jätin varaa siihen, että ostan kaupat tyhjäksi sitten ensi viikolla. Kenkiä yritin kyllä etsiskellä ja löysinkin aivan ihania pareja, mutta sopivan koon löytäminen osoittautui jälleen ongelmaksi. Pitänee metkustaa Düsseldorfiin jatkamaan etsintöjä. Shoppailun päätteeksi kävimme cappuchinolla ja suuntasimme sen jälkeen F:n asunnolle tuijottamaan viimekevään Showtanssin SM-kilpailuiden dvd:tä. Siinähän se loppupäivä sitten vierähtikin.

Onneksi M:n koulu alkaa jälleen ensiviikolla. R lupasi, että työpäiväni lyhenevät. Tai en tiedä tarkoittaako se paluuta normaaliin 7-9 tuntiin päivässä. Olisi sekin varmaan luksusta kun tällä viikolla päivät ovat venyneet kevyesti jopa yli 12 tuntiin. Rankkaa, tiedän sen, mutta tiedän myös, että perhe arvostaa työpanostani. Otan vielä omani takaisin.