Opettaja-ainesta (kenties..)

Näin pari päivää kisojen jälkeen alkaa jo hieman tajuta, että mitä sitä oikein tapahtuikaan. Olo on kuin ryyppyillan jälkeen kun yrittää miettä mitäs sitä oikein tapahtuikaan ja kun kaikki sitten palautuu pikkuhiljaa mieleen. Eilinen meni itsekseen hymyillessä kun mietin kaikkia niitä ihmisiä ja juttutuokioita. Tanssit eivät liukuneetkaan ohitse aivan kuin olisin ollut unessa, vaan olin koko ajan hyvin tietoinen siitä mitä tapahtui. Sinäänsä outo tunne. Minulla oli aikaa etsiä ystävällisiä kasvoja yleisöstä ja miettiä ties mitä. Kun kaikki 10 tanssia oli sitten vihdoinkin rykäisty niin tainnuin ainakin puoleksi tunniksi. Hyvä kun kestin hereillä.

Kilpailun jälkeen päätimme F:n kanssa käydä tarkastamassa ydinkeskustaamme ilmestyneen ravintolan. Vapianosta tulikin sitten kertaheitolla suosikkiravintolani täällä. Pidän niistä hetkistä kun workshopin jälkeen sunnistamme jonnekin kahville tai syömään. Ei tarvitse heti mennä kotiin ja suurin piirtein taintua tiedottomaksi. Voi pienen hetken koota ajatuksia ja höpötellä rauhassa, kerrata uusia opittuja sarjoja. Päätimme ottaa tämän tavaksi myös näin kilpailunkin jälkeen. Siinä hyvästä ruuasta nauttiessa saimmekin sitten loistavan idean. Haluaisimme hirveästi kokeilla kuinka two-hands sujuisi meiltä. Päätimme kysyä asiaa heti tänään S:ltä. Hän sanoi arvanneensa, että tämä tulisi vielä eteen. Hän ei sanonut juuta eikä jaata, mutta ennen kuin sitten aloitimme treenaamisen hän opettikin meille leadroundin. Maaliskussa olisi kilpailut Stuttgartissa ja me molemmat olemme joka tapauksessa menossa sinne, joten päätimme treenata itsemme siihen kuntoon että two-handsiä voitaisiin kokeilla jo siellä ja jos emme munaa ihan totaalisesti voisimme ehkä harkita yrittävämme EM-kisoissakin. Mutta siihen on vielä pitkä aika.

Tänä viikonloppuna olisikin sitten vuorossa intermediate ja open tason tanssijoille tarkoitettu workshop. Ehdin jo hetken haaveilla pitkään nukkumisesta ja lauantaipäivän shoppailumatkasta, mutta ei se nyt sitten onnistukaan. Mutta huippujuttu tällä hetkellä on se, ettei minun tarvitse maksaa ollenkaan koko kurssista! Toimin S:n apuopettajana ja hoidan pienen alkulämmittelyn ja tunnin mittaisen loppuvenyttelyosuuden. Vaikka olenkin jo opettanut/auttanut täällä muita tanssien kanssa, niin tämä on kyllä taas minun pienessä päässäni jotain ihan omaa luokkaansa. Ja koska kurssi on vain kahdelle ylemmälle tasolle niin paikalla ei tule olemaan kovinkaan paljon väkeä, joten opetuskin tulee olemaan paljon yksilöllisempää. Ison ryhmän kanssa kun tulee se olo, että olisihan sitä voinut treenata kotonakin. Sekä lauantaina että sunnuntaina on tarkoitus vetää tiukke kuuden tunnin repäisy kuten tähän mennessä usein on tehtykin. Tällä kertaa minun ei vaan tarvitse olla huolissani jalkani kestämisestä koska minun ei tarvitse maksaa mitään. Ja koska kurssi on kallis, niin tämä on minulle todellinen helpotus. En väitä olevani mikään venyttelyn kuningatar joka venyy suuntaan jos toiseen, mutta kai minulla on sitten tähän porukkaan nähden hieman enemmän kokemusta erilaisista venyttelytavoista, jos näin voidaan sanoa.

Eilinen päiväni pelastui jälleen kerran F:n ansiosta. Hän ilmestyi kuin tyhjästä luisteluhallille kun istua nökötin yksin katsomossa. Sa on käynyt siellä viimeaikoina harvemmin joten olen ollut hieman juttukaverin tarpeessa. Mutta tätä päivää mikään ei voinut enää pelastaa. Tiistai on kamalaa juoksemista paikasta toiseen, varsinkin nyt kun toimin toisena Suomikoulun opettajista. Mutta lisärahaahan sekin vain on. En ole vielä saanut ketään itkemään, joten en minä ainakaan ihan onneton siinä touhussa ole. Lapset ovat kuulemma viihtyneet. Paras palaute oli ehkä tähän mennessä se kun eräs äiti kertoi kuinka pieni poika oli kotimatkalla innoissaan selittänyt auton takapenkillä miten "..sillä uudella opettajalla on semmonen koru kielessä!"

Piiiiiiiiiitkä päivä

Olin sopinut F:n ja erään yhteisen tanssiystävämme kanssa menevämme Oopperaan katsomaan uuden baletin ensi-iltaa. Eilen F kuitenkin ehdotti, etten tulisikaan enää sen jälkeen kotiin vaan menisin hänen luokseen yöksi. Näin helpottaisimme myös huomattavasti tämän aamuista lähtöä kisoihin. Pakkasin siis eilen kimpsut ja kampsut hyvissä ajoin. Ja tottakai outo jännityksen ja paniikin sekainen olo iski jo siinä vaiheessa.
Tällä kertaa täytyy kyllä sanoa, että baletti, Manon Lescaut, oli oikeastaan näkemisen arvoinen. Mikään mahdottomanuskomattomanübersuperhyper huippukoreografia ei ollut kyseessä, mutta tällä kertaa ei tarvinnut hävetä tanssijoiden puolesta. Eriaikaisuus ja jokaisen tanssijan täysin omat variaatiot liikkeistä eivät olleet mitenkään hirveän häiritseviä, osaksi pelkän puvustuksenkin ansiosta. Ehdottomasti paras täällä näkemäni baletti tähän mennessä.
Loppuillan vietimme F:n kanssa katsoen Simpsoneita ja turisemma kaikesta muusta paitsi tanssista. Tavoitteena oli unohtaa tämän päivän koitos, mutta hieman yritykseksi se jäi. Itse näin sekavia unia koko yön ja heräilin vähän väliä tarkistamaan onko oikeat tossut varmasti mukana.. Entä mustat trikoot.. Kun kello sitten soi ennen puolta kuutta, olin niin sekaisin, etten aluksi tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt sännätä. F oli aluksi kuin itse rauhallisuus. Hän paistoin omenaohukaisia ja vihelteli hornpipen sävelmää. Hän aloitti säntäilynsä vasta aamiaisen jälkeen kun minä istuin rauhassa nauttimassa kuumastan kahvista.
Itse kisakokemus oli täysin erilainen aikaisempiin kokemuksiini verrattuna. Kisapaikkana oli hotelli (eikä mikään huono sellainen) ja esiintymislava oli koottu hotellin suureen kokoustilaan. Käytännössä keskelle huonetta oli levitetty tanssimatto joka aina välillä jaettiin kahteen osaan, A- ja B-lavaksi, kahden eri ikäryhmän tanssiessa samaan aikaan. Tuomareiden pöydä olivat suoraan lanssialueen edessä ja niiden taakse ja ympärille oli koottu yleisölle ja tanssijoille tarkoitetut tuolit. Tanssijoiden takana oli paikka soittajalle. Saimme nauttia koko päivän livemusiikista, vaikka minun onkin myönnettävä, että tällä muusikkonaisellamme oli koko ajan niin yrmeä ilme, että ehdin jo ajatella pitääkö hän ollenkaan harmonikan soittamisesta.
Tanssit tanssittiin yksinkertaisesti järjestyksessä reel, light jig, slip jig ja singe jig, kuten käsittääkseni lähes poikkeuksetta aina tehdään. Saman ikäryhmän tanssijat seisovat takana rivissä kilpailunumeron mukaisessa järjestyksessä ja vuorollaan aina kaksi tanssijaa astuu tanssimatolle tanssimaan. Tanssin jälkeen yksinkertainen kumarrus tuomareille ja yleisölle ja paluu omalle paikalle takaisin seisomaan ja odottamaan seuraavaa tanssia. Minulla kävi tietysti huono tuuri ja sain parikseni tytön joka lopetti lähes poikkeuksetta aina tanssinsa kesken. Hänellä oli selvästi huono päivä ja valitettavasti se häiritsi minun keskittymistäni tietysti suunnattomasti. Vaikka myönnettäköön, että tavoite tuli saavutettua, joten kai se ihan hyvin meni.

Ei niin Herzlich willkommen

Palasin. Joulu oli tähänastisista lyhyin. Aika kului liian nopeasti, mutta olen kyllä tyytyväinen päätökseeniv iettää sen Grainaun sijaan Suomessa. Lomailin eli nukuin ja söin roskaruokaa. Tapasin sukulaisia ja tuttuja ja treenasin tietysti. Tosin en voi sanoa, että olisin palannut uutta intoa puhkuen Saksaan, valmiina lopettamaan sen jonka olin aloittanutkin. Mutta järkeilin asian niin päin, että jotainhan sitä olisi tehtävä jos Suomeen jäisi. Ja olisi asuttava jälleen kotona. Ei kiitos.
Olen ollut hieman pyörältä päästäni paluun jälkeen. Arki kyllä sujuu, mutta se uuden viehätys on lopullisesti kadonnut. Kaiken lisäksi pojat ovat puhuneet R:n kanssa joululomalla ja nyt koko perhe kohtelee minua oudosti. Syy miksi en ole purkanut pahaa oloani missään vaiheessa R:lle on ollut yksinkertaisesti se etten uskonut hänen ymmrätävän. Hän vain kääntäisi kaiken päälaelleen ja loukkaantuisi. Ja juuri sellainen hän nyt on. Asiasta on ehditty käydä jo useampaan kertaan "vakavia keskusteluja", joissa minä en tosin ole pahemmin päässyt suutani avaamaan kun minulle vain puhutaan. Sen verran olen ilmoittanut etten väsyneenä jaksa enää kovin paljon ja kun päivät venyvät mahdottomiksi niin olen hyvin kärttyinen.
Huomenna olisi sitten edessä ne irlantilaisen tanssin kilpailut joihin tässä nyt on sitten yritetty tähdätä. Oloni on kaikkea muuta kuin varma. Johtunee ehkä siitä, että jalkani ei ole täysin kunnossa. Vanhojen ongelmien lisäksi sain uutta taakkaa kun M iloisesti runteli polveni. Minkäs sille voi kun lapsethan ovat sellaisia, eikö niin. Onko se sitten miten normaalia, että seitsemän vuotias tyttö hyppää polvesi päälle kun istut lattialla, en tiedä. Huomenna on kuitenkin aikomuksena tanssia, sittenhän sitä nähdään, että mihin tällä jalalla pystyy ja mihin ei.