Voisi kehua hyväksi päiväksi

Aupair päätti ansainneensa sunnuntaipäivän vapaata ja kuunteli hiljaa "omassa huoneessaan" lukkojen takana kuinka perhe suoritti aamutoimensa ja poistuivat sitten kaikki lopulta omille asioilleen. Hetken vaellus hiljaisessa talossa odotellessa kylpyveden valumista ja sitten ihanan rauhoittava aamukylpy. Sen jälkeen nopea aamupala ja äkkiä ulos talosta ennen kuin perhe ehtisi takaisin.

Ensin treenaamaan ja sen jälkeen letittämään. Lopuksi hiljaa hiipien kotiin yhdentoista jälkeen illalla kun porukat olivat jo varmasti nukkumassa. Päivän aikana kehittelin ideaa mihin voisin käyttää edes osan seuraavista palkkarahoistani. Edellisestäkin palkasta on kuitenkin vielä jotain jäljellä - kehitystä on siis tapahtunut. Miten olisi matka Pariisiin? Kölnistä noin viisi tuntia junalla. Lennot tosin ovat myös naurettavan halpoja. Tai entäs Amsterdamiin? Sinne ehkä noin hieman reilun tunnin matka junalla. Ongelmana on, ettei huvita lähteä Sa:n kanssa ja F:lla ei välttämättä ole aikaa/rahaa. Toisaalta, eihän kukaan täällä kiinnitä huomiota tälläiseen pieneen, yksin matkustavaan lapseen. Kun osaisi etukäteen ennustaa milloin kannattaisi lähteä. Tarkistin jo, nettihoroskoopeista ei paljon ole hyötyä.

Huono päivä

Mainostan : Oletko koskaan haaveillut omasta orjasta? Hanki itsellesi aupair! Helppoa ja halpaa työvoimaa jota voi helposti käyttää hyväkseen ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia!

Olen viittä vaille valmis hyppäämään katolta. Kiltti pikkuinen aupairi on niin väsynyt kuluneesta viikosta, että päättää viettää ihan vain rauhallista koti-iltaa. Aupairista tulee kuitenkin uhri ja hän joutuu paiskimaan kaksi ylimääräistä iltaa töitä. "Kun sinähän olet joka tapauksessa kotona.."

Mutta ihan helppojahan nuo iltatyöt on ku pistät vaan pennun nukkumaan ja saat sit olla itse rauhassa. Haistakaa *piiiip*!!! Kokeilkaapa itse joskus nukuttaa tota rääpälettä kun se juoksee ympäri taloa keksimässä tekosyitä ettei vielä tarvitsisi käydä nukkumaan. "Tuuppa! Näytäppä! Oota! Pikkuhetki!" ja sitä rataa..

Joskus edes ajatus siitä, että kotona olisi luultavasti vieläkin hirveämpää, ei auta.

Varoitan : Jos olet harkitsemassa aupairiksi ryhtymistä - harkitse uudestaan. Asenteesta se riippuu onko huonoja päiviä enemmän vai vähemmän kuin hyviä.

Heppahöperön hurmos

Tulikoe läpäisty. Treenasimme eilen ylimääräisen tunnun S:n kanssa two-hands:ä ja pieni paniikin poikanen meinasi iskeä kun tajusin kilpailujen olevan jo ensiviikolla. Mutta mikä parasta, S ei lähtenyt muuttamaan meidän tekemäämme lopetusta! Hän jopa hymyili nähtyään sen ensimmäisen kerran! Saattaa kuullostaa pieneltä, mutta S nyt vain on erittäin kriittinen koreografioiden suhteen ja hänen uusin juttunsa onkin muuttaa tekemiään sarjoja vähintään kahden viikon välein. Varmuutta antoi myös muilta saadut kannustavat kehut.

Todistin jälleen superauipairkykyni maanantaina kun vietin päivän kahdestaan M:n kanssa, koska hänellä ei ollut koulua. M lysähti ruuan jälkeen olohuoneeseen katsomaan televisiota. Tiedän ettei R pidä siitä joten tunnin piirrettyrupeaman jälkeen ylipuhuin M:n lähtemään kanssani ulos. Ehdotin, että ottaisimme hänelle pyörän ja menisimme vaikka johonkin leikkipuistoon. Pienen suostuttelun jälkeen tyttö suostui vastahakoisesti. Marinaa sain kuunnella myssystä ja hanskoista ja pyöräilykypärästä ja ties mistä muustakin. Koska pikku prinsessa oli liian väsynyt ajaakseen leikkipuistoon, ehdotin että ajetaan läheiseen hevostalliin toljottamaan hevosia. Kaikki pahantuulisuus ja marina unohtui kun pääsimme perille. Raukka oli niin innoissaan ettei tiennyt mitä hevosta olisi mieluiten silittänyt. Paikalla olleet tallin omistajat pyysivät meidät talliin sisään ja M innostui vain entistä enemmän. Nyt ei ollakaan sitten puhuttu paljon muista kuin hevosista..

Kevättä ilmassa

Kipu jalassani ei vain ota kadotakseen ja se lisää ärtymyskerrointa. Hermostun herkästi kun en voi treenata joten päätin että asiallehan täytyy alkaa tehdä jotain. Hyvä on, en vielä mennyt lääkäriin, koska tiedän mitä siellä olisi vastassa. "Älä tanssi. Pidä taukoa." Älyän sen itsekin, mutta tuollaisen asian toteuttaminen on vain ylivoimaisen vaikeaa minulle. Varmin tapa olisi kahlita minut, mutta valitettavasti poikaystäväni ei ole nyt täällä..

Jotain asialle oli kuitenkin tehtävä joten kielsin itseltäni tanssimisen, mutta voihan sitä treenata muutakin tuin tanssimista? Ryöstin muutaman koiran päivällisistä ulkoiluttamisvuoroista itselleni ja pääsin näin nauttimaan kauniista kevätsäästä. Reippaan parin tunnin ulkoilun jälkeen täydensin treeniä lihaskuntoharjoituksilla ja rauhoittavalla loppuvenyttelyllä. Olo onkin ollut pieniä flunssan merkkejä lukuun ottamatta mitä parhain. Olen virkeä ja pirteä, ja energiani tuntuu riittävän vaikka mihin. Kaiken lisäksi jalkakipukin tuntuu kadonneen väliaikaisesti ja sain treenata F:n kanssa sekä tänään että eilen aivan rauhassa two-hands:ä ilman minkäänlaista kipua.

Saimme tehtailla itse sarjamme loppuun ja vietimmekin eilen lähes koko päivän F:n uuden asunnon läheisessä puistossa treenaamassa. Ihana aurinkoinen ja lämmin kevätilma oli onnen omiaan ulkotreeneihin. Tuntuu uskomattomalta, että on helmikuu ja täällä on n. 10 astetta lämmintä. Meillä on F:n kanssa uskomaton yhteishenki ja energia. Olemme molemmat mieltyneet vauhdikkaaseen, lentävään ja tilaa hyvin käyttävään tyyliin. Eilinen käytettiin koreografiointiin ja tämä päivä putsaamiseen. Ja tiistaina kuulemme sitten S:n tiukan tuomion, mutta nyt koreografia on ainakin meidän näköisemme.

Eilisen treenaamisen suuntasin Mo:n luo katsomaan leffoja ja letittämään. En tajua mistä se johtuu, että mieleni aina rauhoittuu kun pääsen puuhailemaan muiden hiusten parissa. Mo:n hiukset olivat vielä kaiken lisäksi helppo tapaus, niille tarvitsi vain vähän suuntaa näyttää ja ne hakeutuivat lettiin suorastaan itsestään. Yhtään lettiä ei tarvinnut korjata ja olin muutenkin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Eikä aikaakaan kulunut kuin neljä tuntia vaikka luulin, että niin paksuihin ja pitkiin hiuksiin olisi mennyt sellaiset viitisen tuntia. Ilta päättyi lopulta siihen kun Mo ja hänen isoveljensä nauraa räkättivät kun puhuin herra M:n kanssa suomea puhelimessa. Suomi kuullostaa kauniilta ja hauskalta, aivan kuin laulamiselta. Sellaisiahan me suomalaiset ollaan vai mitä? Lauleskellaan kaiken aikaa.

Pikkuprinsessan (kiero) aupairi

Toisina päivinä M on vaikea ja toisina vähemmän vaikea. Viimeaikoina ongelmaksi on muodostunut lähinnä hänen tapansa päättää itse asioista ja sivuuttaa kokonaan annetut ohjeet. Maanantaina hänellä on normaalisti aina ensin tunti luistelua ja sen jälkeen kondi(tionstraining). M tosin ilmaissut varsin suorasanaisesti vihaavansa kondia "eniten koko maailmalta", kuten hän asian ilmaisee. Tällä viikolla M sitten tuli maanantaina iloisena koulusta kotiin ja ilmoitti, että äiti oli luvannut, että voisimme jättää tällä viikolla kondin väliin. Hän oli selvästi jo päättänyt pienessä mielessään, ettei mene kondiin joten yritin olla asian kanssa mahdollisimman varovainen välttääksi koko päivän pilaavat raivonpuuskat. Kerroin kuitenkin epäileväni äidin M:lle ja ehdotin kiltisti, että soittaisimme R:lle töihin ja varmistaisimme asian. R ei kuitenkaan vastannut ja asia jäi sitten minun päätettäväkseni.

Lopulta keksin kuningasidean päätin heltyä. Lupasin ettei tarvitse jäädä kondiin vaan voimme lähteä kotiin heti luistelun jälkeen ja siitäkös M innostui. Olin kuitenkin kiero. Kotimatkalla sitten ehdotin iloisesti, että mehän voisimme vaikka leikkiä jotain yhdessä kun päästäisiin kotiin. "Joo!!" No, mitäs jos leikittäisiin vaikka tanssikoulua? (..olen suorastaan nero..) Kotiin päästyämme vaihdoimme balettipuvut päälle ja minä järjestin olohuoneeseen tanssikoulun. Teetin M:lle täysin samat jutut kuin olen heidän nähnyt tekevän kondissakin, mutta soitin taustalla musiikkia, eikä tyttö huomannut mitään. Hän teki iloisena ja kuunteli tarkkaavaisesti kun neuvoin nilkan ojennuksia ja piruetin tekemisiä. Jopa minulle tuli hirmuisen hyvä mieli ja kerrottuani R:lle sain luvan tehdä saman tempauksen joskus uudestaankin.

Tänään sitten M oli taas päättänyt täysin itsenäisesti, että hän menisi ystävänsä luo leikkimään heti luistelun jälkeen. R ei kuitenkaan ollut halukas viemään M:a joten M soitti ystävälleen sopiakseen josko tämä voisi tulla meille leikkimään. Puhelun aikana hän meni sitten kuitenkin lupaamaan, että me tulisimme hakemaan tämän ystävän. Iloisena M sitten lopetti puhelin ja ilmoitti R:lle, että nyt lähdetään. Tästäkös R hermostui. Eihän se meidän asia ole toisten lapsia kuljetella aina edes takaisin. Tästä alkoi hirveä huuto ja itku. M ei selvästikään tajunnut, että hänen olisi pitänyt kysyä ensin äidiltään voidaanko ystävä hakea. Ja koska R:lle tämä oli periaate kysymys, hän ei halunnut antaa periksi. (Tämä päivä on ollut muutenkin yhtä huutamista jo aamusta saakka kun Ja vähän selvitteli välejään tyttöystävänsä kanssa ja loppuen lopuksi heitti tämän koulureppuineen päivineen pihalle..) Mutta M kuitenkin sai kuin saikin tahtonsa läpi ja nyt talo raikuu huutoa ja melskettä. Kokemuksen mukaan tätä jatkuu noin seuraavat puolitoista tuntia ainakin kunnes molemmat alkavat olla väsyneitä, eikä yhteistä säveltä oikein tunnu enää löytyvän. Usein ilta päättyy siihen kun M alkaa itkeä ja murjottaa..

Tähän mennessä viikon kohokohta on ollut eiliset treenit joissa S taas jatkoi two-hands - tanssiamme ja lupasi pitää erilliset treenit meille ensiviikolla. (Oikeastaan kysymyksessä on jaettu ensimmäinen sija, mutta vielä on liian aikaista paljastää tätä toista uutista..) Ja pohjalle päästiin tänään kun minulle selvisi ettei ensiviikon maanatai olekaan minulle vapaa päivä kuten olin luullut. Olin suunnitellut Sa:n kanssa lähteväni Kölniin seuraamaan karnevaalia, mutta eihän siitä mitään tule kun minun pitää tehdä töitä. Prkl..

Marco:n periaatteella (eli halihalipusipusi)

On vaikea varmaan arvata mitä viikonloppun ohjelmaani kuuluu. Olin todella väsynyt herätessäni aamulla, mutta kyllä sitä taas lähti käyntiin kun vaan sai ensin nostettua ruhonsa sängystä. Minulle on alkanut taas ilmestyä aamuväsymystä. Venytän ylösnousua niin paljon kuin vain uskallan. Olen iltaihminen, minkäs minä sille voin. Olisipa ylioppilaskilpailuissakin ollut mahdollisuus valita, suoritatko kokeen aamulla vai illalla.

Olin sopinut F:n kanssa, että menisimme tanssisalille tuntia aikaisemmin ennen kuin workshop virallisesti alkaa, jotta ehtisimme treenata two-hands sarjaamme. S innostui jatkamaan sitä tiistaina, pienen painostuksen jälkeen. Hän suorastaan vihaa two-hands:n tekemistä, jopa kuulemma enemmän kuin céilíä. Mutta kun hän pääsi alkuun, niin pelkäsin jo hetken ettei loppua tulekaan kun hän heilutti minua sinne ja tänne ja tuonne. Joten tämän päivän yhteistreeni tuli tarpeeseen ja tottakai huomenna uudestaan.

Workshop meni ilman suurempia ongelmia. F oli todella hyvä opettaja, rauhallinen ja tarkka. Minusta on aina uskomatonta huomata kuinka vieraat ihmiset yleensä reakoivat täällä toisiinsa. Se mitä muistan omista kesäkursseistani, niin olen usein ollut lähes ainoa joka höpöttää ja vastaa kun jotain kysytään, tai ylipäätänsä osoittaa osaavansa tuottaa puhetta. Täällä ihmiset tulevat saliin sisään iloisesti tervehtien ja alkavat höpötellä lähes heti kaikkien kanssa. Esittäydytään ja halitaan ja pusitaan jos joku on vähänkin tuttu ja aletaan sitten kertoa miten kamalaa oli kun myöhästyi bussista ja piti kävellä kokonainen kilometri vesisateessa. Suomessa "joutuu" harvoin keskustelemaan muiden kanssa jos ei itse tee aloitetta. Muistan että minulta on joskus kesäkurssilla kysytty, tiedänkö missä salissa kurssi pidetään. Tai että uskaltaako pukuhuoneeseen jättää tavaroita. Tai kuinka kauan olen tanssinut. Siinä kaikki. Täällä minulta on tähän mennessä kysytty jo varmaan lähes kaikesta muusta paitsi joulukinkun paistamisesta. Olen kuullut tarinoita lapisista ja miehistä ja ystävistä ja tanssiopettajista. Eikä kukaan kysykään, olenko jostain muualta kun en laulaa lurita saksaa samaa tahtia kuin muut. Yleensä kerron ihmisille vasta jälkikäteen mistä olen kotoisin ja miksi olen täällä.

Haluaisin oikeastaan tuoda tämän avoimuuden Suomeenkin. Tiedän, ettei kaikista ole pakko pitää ja kaikkiin ei tarvitse tutustua. Mutta mikä idea siinä sitten on oikein astua oman kotinsa ulkopuolelle? Mikä järki siinä on, jos ei kerran halua tavata ketään tai tutustua kehenkään tai jos ei halua oppia mitään uutta? Ihmisten sosiaalisia tilanteita koskevat pelot varmaan vähenisivät huimasti, jos ei aina tarvitsisi pelätä negatiivista vastaanottoa. Minun päiväni on ainakin useasti pelastanut täällä avoimet ihmiset jotka innoissaan (tai ainakin hyvin innostunutta näytellen) tulevat halaamaan tavatessamme tai kun erotaan. Se on mukava ja yksinkertainen tapa kertoa ystävälle kuinka paljon tästä pitää vaikkei sitä aina ääneen sanotakaan.

Ai että : "Onhan se sinun helppo sanoa kun olet 'tuollainen ja tälläinen', mutta ei se multa vaan onnistu." Aha, no ei sitten. Unohda koko juttu..

Täällä oli suorastaan ihmeen hetket kun torstaina satoi lunta taivaan täydeltä. Tiedän, että sitä satoi kyllä Suomessakin, mutta jotenkin minulle ei ole oikein valjennut, että nyt on jo helmikuu kun eihän täällä ole mitään talvea edes koettu. Ja tästä lähtien se joka valittaa minulle Suomen pakkuvasta pakkasesta ja lumesta niin saa turpaan. Tulkaa tänne ja kokeilkaa tätä harmaata pimeyttä. Jokainen voi muistella miltä aina syksyisin tuntuu kun ilma kylmenee ja illat pimentyvät ja vettä sataa. Puista on lehdet tippuneet, mutta lunta ei vain tule. Heräät aamulla ja menet töihin/kouluun - on pimeää. Tulet iltapäivällä töistä/koulusta - on taas pimeää. Masentaa, väsyttää.. No, kokeilkaapa sitä sitten monta kuukautta putkeen. Näet kaksi kertaa lunta, sitä sataa ehkä noin 2-5 cm ja sitten se sulaa pois heti samana iltana.

Torstaina koko kaupunki suorastaan pysähtyi lumentulon takia. Kaupunki ruuhkautui totaalisesti hidastelevien autoilijoiden ja kolareiden takia. Menin siis M:n kanssa luisteluun linja-autolla ja metrolla. Ja koska tämä harvinainen lumi oli suorastaan kultaa pienelle tytölle, niin annoin M:n leikkiä rauhassa lumessa kotimatkalla. 15 minuutin kävelymatka luisteluhallilta metroasemalle kesti meiltä reippaan tunnin. Mutta olin superaupair ja kiitokseksi ahkerasta viikosta sain hieman ekstrarahaa ja perjantain melkein kokonaan vapaaksi. (Tässä vaiheessa voin myöntää, että se raha tuli tuhlattua jo, ja vielä moneen kertaan..)

Koukussa Vapianoon

Viikonloppu meni.. Niin, mitäpä siitä muuta sanomaan, viikonloppu meni. Nousin aamulla aikaisin, säntäilin puoliunessa ympäriinsä kahvikuppi kädessä ennen kuin pääsin viimein lähtemään. Koska "vanhukset" olivat poissa niin kyllähän sitä oli helppo arvata millaisen shown pojat pistävät pystyyn. Kun tulin perjantai-iltana kaupungilta talo oli jo pullollaan porukkaa. Suurin osa oli kuulemma tullut vain käymään. Ja mitäs se minulle kuuluukaan kun heidän vikansahan se on jos jotain sattuu. Ainut mikä häiritsi, oli läpi yön jatkuva bailaus, bassot täysillä soiva discomusa ja tanssimattopeliä pelaavat pellet yläkerrassa. Jossain vaiheessa hetken jopa pelkäsin, että lattiasortuisi ja joukko kännisiä teinejä tippuisi kattoniläpi, mutta onneksi talo selvisi vaurioitta.

Muutaman tunnin yöunien jälkeen olin kuin haamu ja olo oli kaikkea muuta paitsi urheilullinen. Toivoin jo hetken, että voisin vain jäädä jonkin verukkeen turvin kotiin nukkumaan. Mutta onneksi se oli vain lyhyt hetki.

Lauantai oli oikeastaan sunnuntaita rankempi. Usein sunnuntai tuntuu ylivoimaiselta kun on lauantaina painattanut menemään niin sunnuntaina ei enää meinaa jalat kestää matkassa. Tosin nyt asiaan vaikutti sekin kun matka Duisburgiin piti taittaa junalla ja koko päivä treenattiin vain hardshoe-tansseja. Ja asiasta tietämättömille voinen valoittaa sen verran, että intermediate ja open tason tanssit eivät ole enää pelkkää eteenpäin jolkottelua.

Venyttelyn ohjaus sujui hyvin. Kenenkään jalka ei irronnut ja kaikki tuntuivat kävelevän seuraavana päivänä ihan omin avuin, joten en saanut ainakaan mitään näkyvää vahinkoa aikaan ja S:kin tuntui olevan tyytyväinen.

Luulin kuolevani lauantai-iltana kun vihdoin pääsin kotiin. Hyvä kun jaksoin edes nousta ylös portaita. Kaiken lisäksi pojilla oli, yllätys yllätys, jälleen tupa täynnä kavereita. Kun tulin kotiin tapasin noin kymmenen teinipoikaa lorvimasta meidän etupihalla. Ensin luulin, että porukka on vain tullut ulos tupakalle. Ulko-ovi oli auki ja Jo seisoi koiran kanssa ovella ja muu porukka Jo:n takana. Porhalsin vain väsyneenä sisään enkä viitsinyt hirveämmin kiinnisttää tilanteeseen huomiota ennen kuin tajusin ettei ulkona seusonut poikalauma ollutkaan kutsuvieraslistalla. Jo ei oikein ollut halukas puhumaan asiasta kun yritin tivata ketä he oikein ovat. Jotain tuttuja samasta koulusta. Aha. Olin sen verran väsynyt etten jaksanu jäädä siihen norkoilemaan ja pelkäämään, että ryntääkö se joukko väkisin sisälle vai ei. Ilmoitin siitä ovelta vähemmän kauniimmin sanoin, että nyt pikkupoikien aika lähteä kotiin nukkumaan ja läimäytin sitten oven kiinni. Ainakin yksi ongelma oli poissa päiväjärjestyksestä.

Loppuillan minä olinkin ilmeisesti jokin ihmetyksen kohde. Jo:n kavereista varsinkin suomalaiset televisiomainokset olivat hirmuisen hauskoja. If-vakuutusmainoksen hiiret olivat selvästikin jotain aivan ennennäkemätöntä. Ja pääsin minä sitten keskellä yötä hieman töihinkin kun Ja tuli herättämään, että pitäisi päästä Baropin metroasemalle. tyttöystävä oli kuulemma ollut ystävänsä luona iltaa viettämässä, mutta halusikin sitten tulla meille yöksi. Sanoin, että kävelkööt, niin minäkin aina teen. Ei auttanut. Hemmetti näitä laiskoja saksalaisteinejä. Tai ehkä minä olen vain liian kiltti. Myöhemmin sain kuulla R:ltä, että tämä Ja:n tyttöystävä todella käyttää heitäkin aina hyväkseen kun jonnekin pitäisi päästä. No, ensikerralla saa sitten luvan kävellä.

Sunnuntaina kävinkin sitten taas F:n kanssa Vapianossa syömässä worshopin jälkeen. Minusta ravintolassa syöminen on vain niin ihanaa. Mutta Suomen hinnoilla sitä ei raaskisi kyllä tehdä joka viikko. Muistan kun tänne tultuani hämmästelin miten A voi käydä aina joka päivä ravintolassa syömässä. Hän kun syö tuskin koskaan kotona lämmintä ateriaa. Nyt voin sanoa ymmärtäväni. Minun normaali ravintolakäyntini maksaa täällä noin seitsemän euroa. Ethän sinä saa sillä suurinpiirtein mitään missään Suomen ravintolassa.

Todellinen vapaa viikonloppu

Koska päätin olla nolaamatta itseäni huomenna niin valmistelin jopa hieman mitä aijon tehdä muiden kanssa. Onhan se parempi kuin ei mitään, etten sitten vain menisi unohtamaan mitään tuiki tärkeää. Päätin kuitenkin ottaa muilta luulot pois ja aloittaa jalkojen rääkkäämisellä. Vaikka takana onkin pitkä workshop, ei se tarkoita sitä, että lihakset olisivat varmasti valmiit venyttelyyn. Madonnan Push-biisi ja vähän joustoja tekee ihmeitä. Ainakin muutamat saattavat muistaa minun teettäneen niitä. Ne ovat kidutuslistani kärjessä kuten vatsalihasharjoitukset ja "pidot". Opettajana sitä jaksaa ihmeitä kun pitää puhua ja puhista ja valaa uskoa muihin. Siinä tulee ainakin hengitettyä, mutta kun on itse vain tekemässä mitä käsketään niin minä ainakin taidan aina välillä unohtaa hengittämisen kun en jaksa läheskään yhtä paljon kuin opettaessani. Ja nyt paljastan salaisuuteni, ei minulla ole hyvä kunto, ei ole ikinä ollutkaan. Tai ehkä silloin kun pelasin salibandyä, mutta se on toinen tarina. Minä vain olen opetellut esittämään hyväkuntoista.

Sain tänään käteeni palkan ja kyllähän sen arvaa mitä sitten tapahtuu. Heti kun A, R ja M olivat hurauttaneet autolla pihasta kipaisin kaupungille. Enkä edes törsännyt kaikke! Olen niin ylpeä itsestäni. Ostin vain huippuhalpoja vaatteita alennuskorien pohjalta, ja treenejä varten tietysti. Olen kaivannut jo pitkään vähän uusia treenivaatteita kun tuntuu siltä, että kierrätän samoja kerta toisensa perään. Huippuunsa venyneet alennusmyynnit antoivat hyvän syyn vähän täydentää treenivaatevarastoa. Sillä eihän sinulla voi olla ikinä liikaa lämmittely/kotihousuja tai mustia peruspaitoja?

Minä jäin poikein kanssa kolmestaan talonvahdiksi kun muu porukka hurautti viikonloppulomalle. M vietiin R:n siskon luo hoitoon ja R matkusti A:n kanssa veljensä luo rentoutumaan. Alun perin olin kyllä jo lupautunut hoitamaan M:a, mutta koska R:n sisko oikein tarjoamalla tarjosi M:lle yöpymispaikkaa.. No, ihan mukavaa ettei siitä kieltäydytty, muuten minun olisi pitänyt unohtaa koko workshop. Nyt minun täytyy vain olla varovainen ja sulkea suuni etten vahingossakaan hehkuta kenellekään. Tiedä miten kateellista väkeä nämä saksalaiset osaavat olla, vaikka tämä irkkuiluporukka taitaa olla aika sekalainen lauma. Hehkuttelen lähinnä herra M:lle joka ystävällisesti jaksaa edelleen tukea minua.

Taidan jollain tasolla hieman jännittää huomista. Toisaalta jännitän joka kerta workshoppiin meno jos en mene yhdessä F:n kanssa. Kerran minä nauroinkin hänelle, että enhän minä muista edes kaikkia tanssejani jos hän ei ole katsomassa. Onneksi sentään Mo, yhteinen ystävämme tanssitunneilta, tulee kanssani. Tapasimme tänään sattumalta metrossa kun olin matkalla kotiin ja sovimme tapaavamme aamulla juna-asemalla. Tunnen silti oloni hieman oudoksi koska kurssille tulee, kuten jo aikaisemminkin kerroin, vain kahden ylimmän tason tanssijoita. Minä olen vasta aloittanut opettelemaan intermediatetason tansseja tai jonkun niistä S opetti kyllä minulle suoraan jo opentason versiona, mutta kuitenkin. Ja kaiken sen lisäksi minun pitäisi sitten pompata vielä sinne salin eteen ja ohjata venyttelyt. Loistava tilaisuus. Mistä minä näitä aina itselleni oikein löydänkään?