Purulelu

Lähdimme ihastuttavalle perhelomalle puolituntia myöhässä kuten perheen tapoihin kuuluu. Minä olin kiltisti valmiin asovittuun aikaan, joten hieman hermostuin kun olisinkin voinut nukkua pidempään. Uni olisi selvästi tullut tarpeeseen sillä tunsin itseni todella väsyneeksi. Myönnän, että osasyyllinen saattaa olla kolmen tunnin yöunet. Tiedä häntä. Yritin sitten nukkua autossa mikä siinä mielentilassa osoittautu oikein helpoksi, mitä nyt pieni jatkuva valitus ja metelöinti häiritsi. M hermostui istumiseen jo heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ja olen tosissani, minä otin nimittäin aikaa ja M todella kesti vain viisi minuuttia ja noin 20 sekunttia ennen kuin alkoi marista ja mankua.

Yritin keskustella vaivihkaa R:n kanssa venyneistä työpäivistäni. Laskin tehneeni torstaina kymmentuntisen päivän. En kuitenkaan uskaltanu sanoa mitään R:lle suoraan. Hän sanoi lukeneensa, että työaikani kuuluisi olla kuusi tuntia päivässä. Sanoin itse lukeneeni, että Saksassa noudatetaan 30 tuntia viikossa. Hiljaa yritin ilmaista mielipiteeni siitä, että tuntuu kuin työskentelisin koko ajan. R ilmoitti napakasti oman mielipiteensä asiasta - hänestä työpäiväni ovat täysin kohtuullisia. Mitäs minä siihen sitten sanomaan. Toivon hänen kuitankin aavistavan hiljaisuudestani, että olen asiasta hieman eri mieltä. Mitä pienistä, voinhan minä jatkaa tätä rataa. Osaanpahan arvostaa sitten sitä kun saan iltaisin kymmenen työtunnin jälkeen olla rauhassa omassa huoneessani.

Viikonlopun aikana tuli puheeksi myös iltainen valvomiseni. Myönnän etten käy illalla ajoissa nukkumaan, mutta jotenkin en osaa heti keittiön siivoamisen jälkeen rauhoittua. Haluan katsoa televisiota ja maata sängyssä tuijottamassa kattoa, olla vain kun en ehdi sitä muulloin tekemään. En istu koko ajan tietokoneen ääressä, en ainakaan myönnä. Pois se minusta.

Pidennetty viikonloppu Timmendorfer Strandissa ja Hotelli Fuchsbaussa oli kyllä osittain jopa onnistunutkin. Ainakin sain uuden ihanan jälkiruokareseptin, siis jos pitää etsiä hyviä puolia. Muutenhan se oli koko aikaista M:sta huolehtimista. Onko kylmä? Onko nälkä? Onko jano? Onko vessahätä? Älä mene sinne veteen kastelemaan vaatteita. Älä pyyhi niitä likaisia käsiä minun valkoiseen takkiini. Älä viitsi huutaa kun täällä ravintolassa on muitakin ihmisä kuin me. Tuli aivan sellainen olo kuin minä olisin se äiti joka koko ajan huolehtii ja vahtii että kaikki on varmasti hyvin. Sitten R:lle tuli aina välillä sellasia puuskia, että nyt hän auttaa M:a siinä ja tässä eikä tyttö sitten tietenkään huolinut apua muilta kuin minulta. Kaikki päivät kuljeskeltiin rannalla, sunnuntaina kunnioitettavat kuusi tuntia hiekassa tarpomista. Kävimme jopa enemmän ja vähemmän mielenkiintoisella järjestetyllä luontoretkellä josta minä tietysti ymmärsin sanan sieltä ja toisen täältä. Ja kun en ole koskaan ollut pahemmin kiinnostunut biologian ihmeistä niin ei oikein nytkään kaikki meriruohojutut jaksaneet kiinnostaa. Varsinkin kun A:n piti olla joka paikkaan tunkemassa, kysymässä ties mitä kysymyksiä ja kuvaamassa kaikkia ärsyttävällä järjestelmäkamerallaan.

Mutta tänään se huono päivä sitten vasta koittikin. A halusi lähteä vielä aamiasen jälkeen rannalle "hyvästelemään meren". Siis mitä!? Olin kyllä ilmoittanut jo aikoja sitten haluavani olla tänää todellakin ajoissa kotona, jotta ehdin varmasti irkkutreeneihin F:n kanssa. Mainitsin asiasta oman mielipiteeni, mutta silti lähdimme rannalle. Ehtisimme kyllä varmasti ajoissa kotiin vaikka emme heti lähtisikään. Lähdimme kuitenkin rannalta, yllätys yllätys, ajateltua aikaa myöhemmin ja olimme kotona juuri ja juuri ennen sovittua lähtöäni. En siis ehtinyt kunnolla valmistautua, muistella tansseja tai mitään muutakaan pikaisen vaatteiden vaihdon lisäksi. Kotiin paluun riemua lisäsi vielä entisestään se, että koira oli jotenkin päässyt minun huoneeseeni tekemää tuhojaan. Roskiksessa ollut keksipaketti oli selvästi ollut todella mukava leikkikalu, ainakin silpunmäärästä päätellen. Uuden paitani hihaa oli salakavalasti nakerrettu ja lempihiuspantani oli totaalisesti tuhottu. Väsyneen masennusitku ei ollut kaukana. Pojat olivat kuulemma lainanneet huoneestani tuolia, mutta Ja sanoi kyllä laittaneensa oveni kiinni, Jo:sta en kyllä tiedä. Alkoi tuntua siltä, kuin huoneessani käytäisiin aina kun olen poissa. Miten pieneltä asialta moinen tuhottu hiuspanta ja repaleinen hiha kuullostavatkaan, mutta mitä sitten kun olet saanut juuri sen hiuspannan joltain erityiseltä henkilöltä jonain erityisen ihanana päivänä kun ruuaksi on syöty makaroonimössöä. Oloani ei kyllä pätkääkään helpottanut tieto siitä, että koira ei ole normaalisti tuhonnut mitää tuolla tavalla. R:n arveluiden mukaan se olisi nyt saattanut hermostua siitä kun en ollut kotona, katosin päväkausiksi enkä ollut karvaturrin leikkikaverina. Alan siis lukita huoneeni ovan tästä eteenpäin kun poistun talosta.

S ehdotti jälleen treeneissä, että vaihtaisin perhettä. Mutta miksi vaihtaa kun on muuten niin hyvä olla. Mitä nyt liikaa töitä, ja yksityisyyttäni ei oikein arvosteta, ja koira pureskelee tunnearvoesineeni.