Olisinpa haavoittumaton

Viime viikko oli jotenkin tavallista uuvuttavampi. Olen tulossa kipeäksi ja suurin osa voimistani kuluukin taudin vastustamiseen. Mitä pidemmälle päivä aina etenee, sitä enemmän joudun lisäämään vaatteita päälleni. Iltaisin istun vain omassa huoneessani peiton alle käpertyneenä. Jouluostoksenikin ovat puolitiessä kun minulla ei ole aikaa sen enempää kuin voimiakaan lähtäe keskustaan ostoksille.

Duisburgissa kuitenkin tuli käytyä. Railakkaat viisituntia päivässä, S kun oli taas vähän vauhdikkaalla päällä. Lauantai oli raskas ja olin päivän päätteeksi aivan naatti. Ensin aamulla ennen kukon laulua ylös jotta ehdin ajoissa junaan ja sitten vasta illan jo pimettyä takaisin kotiin. Selviydyin toisaalta varsin hyvin siihen nähden, että olis yksin liikenteessä enkä F:n kanssa niinkuin aina aikaisemmin. Junalippuni maksoi 3 €, ei paha. Viikonloppukurssin hinnasta ei sitten puhutakaan mitään.. Lauantaina paikalla oli tosin niin vähän ihmisiä, että me harvat paikalla olijat saimma nauttia ylellisestä yksityisopetuksesta. Tunsin pientä kipua vasemmassa pohkeessani ja polvessakin, mutta sehän on vain hyvä. Siitä tietää, että on tehnyt jotain.

Sunnuntai ei enää ollut yhtä rankka. Paikalle tuli tanssijoita Essenistä ja koska heidän opettajansa on äskettäin loukannut jalkansa, he eivät ole treenanneet kaikkea niin kuin pitäisi. S oli moisesta hermona. Ei opettajan tarvitse tanssia mukana vaan painaa playtä ja antaa sitten neuvoja ja kosjauksia. Me pääsimme helpolla varsinkin hardshoetanssien osalta. Mutta sitten se tuska alkoikin. Kipu jalassani kasvoi vauhdilla. Lopetin vasta siinä vaiheessa kun jalka petti alta kesken tanssin ja mätkähdin lattialle. Säikähdin hieman, mutta minä en vain ole niitä jotka viitsivät jättää tanssin väliin koska "jalkaan vähän sattuu". Mistä minä milloinkin tiedän mikä on harmitonta kipua ja mikä ei. Ainahan sitä johonkin koskee kun säännöllisesti harrastaa. Olen tottunut siihen jo pienestä pitäen ja minulle on tullut ehkä vähän tavaksikin vähätellä kipujani. Paha tapa, tiedän. Kyse on myös ehkä siitäkin, etten uskalla lopettaa jokin kivun vuoksi. Mistä minä tiedän ettei se ole vain jotain uupumuksesta johtuvaa luulosairautta. Kun on väsynyt niin kaikki kivut tuntuvat pahemmilta kuin mitä luultavasti ovatkaan. Olen ottanut perussäännökseni sen, että niin kauan kuin kipu unohtuu tanssiessa niin hyvä on. Ja sitten kun kivun huomaa kesken tanssin pyörteiden.. No, sitten on joku kyse jostain muusta kuin uupumuksesta ja luulotaudista. Ja minun aikaisempien kokemusteni perusteella, eilinen oli paha. Ja niin pahalta kuin se tuntuukin, minun on löydettävä tieni lääkäriin.