Kesäleikkejä

Ruut ruut! Kello löi jo kakstoist!
Keisari seisoo palatsissaan.
Niin musta kuin ruuna,
niin valkea kuin varsa.
Se ken tulee viimeiseksi onpi kuolemaks.

M:lle ostettiin hyppynaru koska luisteluharjoituksissa he joutuvat hyppimään alkulämmittelyksi. Jostain kumman syystä täällä ei selvästikään ole lapsilla tapana hypätä hyppynarua. Vai olenko minä vain joutunut johonkin todella kolkkoon osaa Saksaa? Muistan ala-asteajoilta varsin hyvin sen kuinka kaikki välitunnit vietettiin lähes poikkeuksetta hyppynarua hypätessä.

Nyt on siis tullut hyvä aika muistutella mieleen mites ne kaikki leikit ja lorut menivätkään. Miten hypättiin roomalaisia numeroita? Entä kuinka meni se parin kanssa hypättävä lääkärileikki? Entä kuinka se sulhanen valittiinkaan?

Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari,
rikas, rakas, köyhä, varas.

Järkyttävintä ehkä on se, ettei M osaa ollenkaan hypätä narulla. Hän saa hikisesti hypättyä ehkä kaksi kertaa. Huomasin, että monilla muillakin M:n ryhmän luistelijoilla on sama ongelma. He huitovat narua miten sattuu ja pomppivat kuin päättömät kanit. Ehkäpä seuraavaksi ostatan M:lle pitkän hyppynarun ja innostan koko kadun lapset hyppäämään. Sen jälkeen onkin hyvä opetella vaikkapa lipunryöstöä ja kymmenen tikkua laudalla. Näin aivopestään laiskat saksalaislapset.

Hemmotteluhetki

Tällä kertaa olen rakastunut. Nimittäin kylpyammeisiin. Ihastuin näihin tavattoman yksinkertaisiin keksintöihin jo pienenä ja vanha ihastus heräsi eloon nyt kun olen kierrellyt Suomen hotelleita herra M:n kanssa.

Ja mikä onkaan Saksassa parasta? Täältä löytyy lähes poikkeuksetta joka hemmetin talosta kylpyamme. Tämä onkin viikonlopun työiltojen pelastus. Ensin pikkuneiti vaan nukkumaan ja sitten ihanaan kuumaan kylpyyn, valtavan vaahtokasan sekaan lillumaan. Ja yleensä olen kyllä tämän hemmottelun ansainnut. (Sillä jo pelkästään M:n nukkumaan vieminen on usein jopa parin tunnin prosessi.) Suosittelen tätä myös muille aupaireille - kylvystä on paljon helpompi nauttia kun muu perhe on poissa eikä tarvitse kärsiä ylimääräisestä hälinästä.

Positiivisuus on perseestä (eks niin!!?)

Tänään olikin sitten vuorossa tämän aupaisin lempihommaa. Vietetään päivää perheen kanssa. R päätti siis pari päivää sitten, että pidämme tänään naistenpäivän ja menemme yhdessä kaupungille shoppailemaan ja syömään jäätelöä. M:lle kun piti löytää kevättakki. Joten R tuli sitten tänään kanssamme luisteluun.

Olen ollut hieman karvat pystyssä ja kynnet teroitettuna viimeisimmän palautekeskustelun jälkeen. Minä kun en kuulemma ajattele tarpeeksi positiivisesti. En ole tarpeeksi iloinen, enkä varsinkaan hymyile tarpeeksi. Ja olen kuulemma muuttunut M:nkin seurassa. En tiedä miten kun sitä minulle ei osattu ollenkaan perustella. Rivien välistä luin oikein selkeitä viestejä siitä, ettei minun viime viikkoisesta käytöksestäni pidetty. Minä kun olin joka ilta jossain ystävieni kanssa, en siis kotona istumassa siltä varalta jos he sattuisivat tarvitsemaan apuani. Mutta koko keskustelu siis koski siitä kuinka minun pitäisi ajatella positiivisemmin kun sitten minulla ei ole myöhemmin niin suurta riskiä sairastua esimerkiksi syöpään. (Anteeksi nyt, mutta en usko tuohon höpinään. Voihan se esimerkiksi jonkin flunssan kohdalla pitääkin paikkaansa, mutta jos se syöpä tulee niin se tulee, olen minä sitten hymyillyt tai en.)

R:lla nyt vaan on jokin tapa alkaa analysoida jokaisen ihmisen jokaista pientäkin liikettä ja elettä. Tästä hyvänä esimerkkinä tämän päiväinen keskustelu, jossa R pohti Jo:n muuttunutta käytöstä. Kuinka Jo on ollut melkein kokonaisen viikon hiljainen ja rauhallinen, eikä sellainen häslä kuten normaalisti. Sanoin sitten suoraan, etten todellakaan ole huomannut mitään eroa kun ei hän ikinä ole sen kummoisempi. Television ääressä se istuu tai tietokoneella pelaa, siinä se melkein onkin. Napakkana vastauksena tuli sitten takaisin, että enhän minä ole mitään voinut kyllä huomatakaan kun en ole ollut yhtään kotona.

Tänään sitten luisteluhallilla uskaltauduin kysymään voisinko ottaa M:n parin viikon päästä pidettävään tanssiesitykseen mukaan. Tanssikoulu jonka tiloja meidänkin irkkuryhmämme käyttää, pitää joka kevät pari tanssiesitystä, mutta koskaan aikaisemmin irkkutanssijoita ei ole pyydetty mukaan. Nyt kuitenkin koulun omistaja oli pyytäny S:ltä, että joku tulisi esittämään vähän irkkuiluakin. S sitten ehdotti minua ja pienen pähkäilyn jälkeen sovimme myös, että tanssimme F:n kanssa duomme. Tämähän on suoraan kuin taivaan lahja - hyvä tilaisuus treenata kisoja varten. (Olin lisäksi hieman iloinen siitä, että nimenomaan minua pyydettiin esiitymään.)

Valitettavasti sattui nyt kuitenkin niin, että minun pitäisi tehdä töitä juuri tuona kyseisenä viikonloppuna. Haluan kuitenkin ottaa M:n mukaani katsomaan esitystä, koska sehän on pienelle tytölle mielenkiintoista. R kuitenkin kielsi koko jutun heti sen enempää miettimättä. Hän ei kuulemma halua, että M alkaa pitää tanssista ja haluaakin sitten tanssitunnille. Että jos hän tulisi mukaan niin M:lle pitäisi sitten antaa sellainen kuva, että tanssiminen on todella tyhmää ja ikävää puuhaa.