Mikä oli sinun päiväsi kohokohta?

Meine Hasen haben Blasen, oh die Armen.
Will sich keiner denn der armen Tier' erbarmen.
Maine Hasen haben Blasen
vom Grasen auf dem Rasen.
Hätt' ich selber lieber Blasen
und den Hasen ging es gut.

Olin aikeissa ottaa härkää sarvista ja keskustella jälleen venyneistä työajoistani. Minulla ei ole ollut kuin yksi vapaapäivä viikossa nyt viimeisen kahden viikon aikana. Mutta huomasin, että se entinen minäni on poissa. Olen muuttunut. En jaksa alkaa vastustamaan tai enää edes vatvoa koko asiaa. Harmistun ja murehdin hiljaa mielessäni, jonka jälkeen jätän koko asian sikseen. Johtuuko se siitä, että olen muuttunut olosuhteiden pakosta tälläiseksi vai olenko minä pakottanut itseni hyväksymään tosiasian siitä, ettei kaikki voi mennä aina niinkuin minä haluan. Ja kyse ei ole vain jostain työajoista. Huomaan muuttuneeni myös muiltakin osin. Olen aina ollut omasta mielestäni suhteellisen elohopeamainen kuten horoskooppinikin kuvaa. Nyt en enää ole sitä. Joskus tuntuu, että istun vain paikallani eikä ilmeeni kerro mitään siitä mitä tunnen. Olenko iloinen, olenko vallaton? Hyvä kun itsekään osaa sanoa. Mihin olenkaan lukinnut kaikki tunteeni. Mitä olenkaan tehnyt ajakseeni itseni tähän. Osaksi toivon, että kun/jos palaan Suomeen niin palaan jälleen samaksi höpöttelijäksi jollaisena olen itsenikin tottunut tuntemaan. Mutta toisaalta minun on pakko myöntää, että pidän muutoksesta. Miksi minun pitäisi nauraakäkättää kovaan ääneen ja puhua pälpättää kuin papupata.

Jopa tanssiystäväni täällä ovat huomanneet muutoksen. Viimeviikolla eräs tyttö irkkutunnilla kysyi mikä minulla on kun olen niin hiljainen. Siitä lähtien olen ihmetellyt itsekin mikä minulla on. Päätin silloin jokin aika sitten, etten puhu enää täällä perheelleni kaikista kokemuksistani ja tuntemuksistani. Olen jo useaan otteeseen päätynyt tähän päätökseen, mutta onnistunut siinä aina vain osittain. Tänään kuitenkin tajusin tanssitunnilta tullessani, ettei minulla edes käynyt mielessä, että "Hei tämä pitää kertoa kun pääsen kotiin.." Ajattelin lähinnä uskaltaisinko soittaa herra M:lle kertoakseni uutiset. Hyvä on, ajattelen niin aina. Mutta muutos onkin siinä, että sen lisäksi olen aina halunnut jollotella kaikki kuulumiseni kaikille. Nyt, en enää koe siihen mitään tarvetta. Minun mittarissani tämä tarkoittaa sitä, että minä olen hiljentynyt, rauhoittunut, jotenkin sulkeutunut.

On hieman hämmentävää ja pelottavaakin huomata itsessään tapahtuneen muutosta. En tullut tänne sulkeutumaan vaan elämään, unohtamaan, kokoamaan itseni ja yrittämään aloittaa alusta. Puhuin aikaisemmin siitä, että koen olevani risteyksessä tietämättä minne mennä. Tunnen edelleen olevani siinä samassa risteyksessä, mutta tällä kertaa olen käpertyneenä pieneksi. Tärisen pelosta, enkä halua kohdata sitä, mikä minua valitsemallani tiellä odottaa. En ole valmis tekemään päätöstä ja jään paikalleni yrittäen tekeytyä mahdollisimman pieneksi.

Tänään kävellessäni keskustassa tanssitunnille, tajusin miksi vihaan joulua niin paljon. Ihmiset ovat niin onnellisia. Jotenkin sellainen yleinen onnellisuus saa minut tuntemaan oloni surkeaksi. Kaikki hymyilevät ja nauravat ja ovat niiiiiiiin v*tun onnellisia kun tulee joulu, että minua alkaa oksettaa. Mitä? Miksi sinä et pidä joulusta? ..Minä kyllä tiedän miksi en pidä siitä. Ja voin kertoa, että haluaisin oppia pitämään siitä uudestaan. Niinkuin kaikki pitävät siitä kun ovat lapsia. Kun saa lahjoja ja ollaan yhdessä ja lauletaan lauluja ja hymyillään. Sitten kasvetaan aikuisiksi ja hirveä stressi rosollin, laatikoiden ja kinkun valmistuksesta alkaa. Pitää tehdä joulusiivous (saanen kysyä, voisiko joku viisas selittää minulle mikä hemmetin idea siinäkin muka on olevinaan!!?), pitää kaivaa joulukoristeet esille ja ostaa joululahjat (anteeksi nyt jos särjin jonkun unelman siitä, että joulupukki todella olisi olemassa..). Mutta tämä joulu tulee olemaan erilainen. Sen pitää olla, sen täytyy olla. Olen päättänyt niin.

Lopuksi voinen paljastaa mikä sai minut niin hyvälle tuulelle tänään. Tanssi. Ja hyvä palaute. Tai S:n sanomana se oli suorastaan huippupalautetta. Tanssin easy reelin yksin, kuten yleensäkin. Ja kun olin lopettanut, S pysäytti musiikin ja kysyi olisiko mahdollista, että lähtisin Lontooseen kisoihin. Paljasti hän sitten jotain muutakin, suunnitelmia joita hän on kyhäillyt minulle kevättä varten, mutta mainittakoon niistä sitten joskus jotain mikäli ne toteutuvat.