Nicht schlimm

Oudoin päivä tähän mennessä. Olin ekalla tanssitunnilla ja koti-ikävä tuli. Tai siis kaipasin tanssikavereita, en niinkään tanssiopistoa. Opettajana oli aivan ihana irlantilainen mies joka opettaa vakituisesti täällä tanssikoulun tiloissa vaikka asuu Hollannissa. Eikä ollutkaan ihan mikään turha mies vaan kyseessä on suurista opettajista kaikkein suurin. Siis se joka opettaa kaikkia Euroopan irlantilaisen tanssin opettajia. Hän kuulemma kiertää aina pitkin Eurooppaa, joka viikonloppu erimaassa opettamassa. On kuulemma käynyt Suomessakin Footlightilla opettamassa. Et en tasosta ainakaan voi valittaa. Kyllähän se oli heti huomannu et mie oon tanssinu vähän jotain muutakin aikaisemmin. Sitä ei tosin ollut vaikea huomata siitä joukosta mutta kuitenkin. Me saatiin sitten mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi minun tanssitaustastani, hänen tanssitaustastaan, Euroopan irkkutanssin tilanteesta undsoweiter.. Kaiken lisäks se rupes höpöttelemään jostain kisatreenauksesta tai jotain. Olin vaan sillai et en ehkä viel lähtis treenaamaa mitää kisoja varte ku oon tanssinu sitä vasta kolme tuntii. Mut täällä päin kuulemma kaikki halukkaat osallistuu kisoihin. No, ehkä olen vähemmän halukas.

Tanssitunnin jälkeen selvitin yksin tieni keskustaan tai siis tarkemmin sanottuna metrolle ja sieltä turvallisesti kotiin. Oon matkustanu metrolla kerran eikä miulle oo jääny siltä matkalta mitään muuta mieleen kuin Westfalenstadion. Mutta pääsin heti ekalla yrittämällä perille, et aika hyvin. Nyt ehkä voisin lähteä yksin kaupungille seikkailemaan kun luotan taas hieman enemmän kykyihini selviytyä hengissä. Valitettavasti saan liikennekorttini vasta ensikuun alussa koska täällä sitä ei voi ottaa keskellä kuukautta. Outo systeemi, mut ei auta muu ku odottaa. Sit voinkin rällästellä bahnalla niin paljon kuin huvittaa.

Olen ylpeästi opetellut käyttämään Skypea ja tänään jumiuduin keskustelemaan jonkun paikallisen opiskelijapojan kanssa. Siis saksaksi!! Minä chattailin saksaksi!! Tämä on varmaan hurjin edistysaskel koko matkan aikana. B on kotoisin Mauretaniasta, tai niin hän ainakin väittää. Saa nähdä mikä hän on miehiään. On kuulemma opiskellut Saksassa nyt neljä vuotta informaatioteknologiaa. No, olkoon huijari tai ei niin minä olen nyt sitten keskustellut saksaksi että eiköhän tästä vuodesta selvitä hengissä. Vaikka myönnetään, tein varmasti paljon virheitä. En voi silti olla toivomatta etteikö B olisi oikeastikin sitä mitä väittää, sillä olisi jo hauskaa saada paikallisia ystäviä. Erään ystävän bongasinkin jo tanssitunnilta ja ajattelin yrittää tutustua häneen huomenna vähän paremmin, jos vaikka pääsisin siinä samalla tutustumaan muihin paikallisiin tanssi-on-koko-elämä-ihmisiin. Vaikka en vieläkään oikein lämpene ajatukselle, että tanssi olisi enää se minun juttuni niin se on silti se ainoa asia josta osaan keskustella muiden ihmisten kanssa. Ja täällä se näyttäisi olevan paras tapa tutustua uusiin ihmisiin.

A kertoi tänään, että hänen työkaverinsa, eli siis alaisensa, oli saanut meille jotkin ilmaisliput seuraamaan ensiviikolla BVB:n peliä Westfalenstadionille, jonne mahtuu huimat 83.000 katsojaa. On siinä pienelle suomalaistytölle ihmettä kerrakseen. Kaiken lisäksi liput ovat joiltain hyviltä paikoilta missä lippuhinnat A:n arvion mukaan hipovat 80e. Pääsin jo tänään näkemään hieman tuota paikallista jalkapallovimmaa kun tulin samalla metrolla lukemattomien BVB:n fanien kanssa. Koko keskusta ja metroasema kaikuivat kannustuslauluista, samoin tietenkin täyteen ahdettu metrovaunu. Sanoista en saanut selvää, mutta voin kuvitella kuullostavani täysin samalta kun yritän laulaa humalassa. Todella kaunista. Ehkä minunkin pitäisi ostaa keltainen pelipaita, jotten erottuisi liikaa joukosta mustine vaatteineni.