Lahm

Olin aamulla rättiväsynyt. Jumitin taas koneella myöhään yöhön ja keskustelin mm. B:n kanssa. Tietysti suurin osa ajastani menee siihen kun selaan epätoivoisena sanakirjaa tai niin minä ainakin luulin. Eilen jouduin toteamaan ettei minun enää aina tarvitsekaan tarkistaa jokaista sanaa vaan kirjoitan kokonaisa lauseita aivan omasta päästäni. Lisää edistystä on siis havaittavissa.

Viikko lähti käyntiin sillä normaalilla imuroi-silitä-laita ruokaa-vie M harjoituksiin - rutiinilla. Pikkuneiti kehittää jokaisella matkalla jotakin ihanaa ärsyttääkseen minua. Eilen olisi pitänyt ajaa kovempaa kotiin. Riiviö kirkuu takapenkillä ja minä yritän purra hammasta yhteen. Rauhallinen ja ystävällinen puhetapa uppoaa M:n paljon helpommin, kuin mitä jos ilmoittaa asian napakalla äänensävyllä. Siinä minä sitten yritin selittää muutamia tiettyjä syitä miksi en voi ajaa kotiin niin kovaa kuin neiti haluaa. Tuomio oli tiukka. Olen laama. Se selittyy jälleen sillä ettei M jaksa aina yrittää kääntää saksankielisiä ilmaisua suomeksi. Lahm on enemmän arkikielen ilmaisu ja tarkoittaa hidasta. Pikkuisen suussa se kääntyi sopivasti laamaksi.

Tänään meillä olikin sitten taas seuraava taistelu edessä kun M irroitti turvavyön vaikka emme olleet edes kotikadulla. Kun luisteluhallin lattialta kerätyt paljetit sattuivat tippumaan pienestä nyrkistä takapenkin jalkatilaan, niin pitihän sitä irroittaa turvavyö, että ylettyy paremmin keräämään noita kallisarvoisia aarteitaan. Olen yrittänyt tehdä M:lle erittäin selväksi sen, että auto ei liiku jos hänellä ei ole turvavyö kiinni. En ota mitään riskiä, että voisi sattua jotain. Koska vaikka minä olenkin superhyvä kuski niin se ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin olisivat täydellisiä. Voitan kyllä kaikki pikkuneidin oikkuilut 1-0, lukuunottamatta television katselua koskevaa sääntöä. Tv:tä kun ei saisi avata ennen kello kolmea iltapäivällä. M piut paut välittää moisesta säännöstä vaan hipsii salaa alakertaan vanhempien makuuhuoneeseen katsomaan lastenohjelmia. Olohuoneessa se ei onneksi onnistu sillä tv:seen on viritetty lapsilukko, numerosarja, jota ilman kanavia ei saa näkyviin. Fiksu keksintö sanon minä. Ja helppohan se on sanoakin kun itse tiedän salasanan.

Jo:n tyttöystävä oli sitten tänään käymässä. Ja minä raukka missasin sen kokonaan tanssituntini takia! Tyttö oli ovelasti ehtinyt jo livahtaa kotiinsa ennen minun tuloani. Itseasiassa ennen kenenkään meistä tuloa sillä myös R ja A missasivat tuon kauan odotetun tapaamisen. Ärger, minä olisin niin halunnut olla täällä vakoilemassa.

Tanssitunti oli yhtä ihanaa kidutusta. Juuri sitä mitä olen kaivannutkin. S ruoskii minua eteenpäin ja huomaan kuinka joudun työntämään itseni jo lähelle omia äärirajojani. Se on harvinaista. Virittynyt muistini on sekä hyöty että haitta. Sain tänään osakseni kummastelevia katseita kun jokainen sai vuoronperään kuulla, että olen Suomesta. Yhtään Hard rock hallelujah - huudahdusta en ole vielä joutunut kuulemaan, mutta eiköhän siihenkin pisteeseen vielä päästä. Lisää hämmästyneitä ilmeitä sateli kun tein alkutunnista Easy Reelin muiden mukana ja aloin suoraan sen jälkeen opetella Licht Jigiä. En omasta mielestäni oppinut sitä kovinkaan hyvin mutta S käskytti minua opettelemaan jo Slip Jiginkin. Hän sanoi suoraan, että haluaa testata minua. Taas hän mainitsi tammikuussa olevat kilpailut ja sanoi, että opeteltavana olisi seitsemän tanssia. No, osaan jo kolme ensimmäistä pehmeän kengän sarjaa, sekä Hornpipen Lead Poundin ja First Stepin. En tietenkään puhtaasti, mutta kyllä ne muistissa on. Nyt pitää vaan pomppia kotosalla niin paljon kuin vain jalat kestävät jotta voin yllättää S:n ensi kerralla tekemällä kaikki kolme ensimmäistä muiden mukana. Vaikka omaa kuoppaanihan minä siinä kaivan kun sitten pitääkin jo taas alkaa harjoitella seuraavia sarjoja. Hyvä uutinen kilpailua koskien on kuitenkin se, etten joudu lavalle yksin vaan tanssit suoritetaan aina kaksi tanssijaa kerrallaan. Mutta joka tapauksessa, suoritukseksi ei siis riitä, että nousen lavalle vain kerran, vaan minun pitää tanssia seitsemän eri sarjaa! Voi, miten olenkaan saanut sotkettua itseni tälläiseen. Onneksi, ainahan voin sanoa etten lähde kilpailemaan jos tuntuu siltä etten osaa sarjoja tarpeeksi hyvin. Mutta kyllä minussa elää sellainen pieni kipini - tahto päästä yrittämään.

Tein tänään ensimmäisen ostokseni täällä oloni aikana. Sekin oli kyllä tavallaan pakkotilanne. Huomasin matkalla metroasemalle ettei minulla ollut tarpeeksi pientä rahaa metrolippua varten, fiksuakin fiksumpi lippuautomaatti kun ei huoli isoja seteleitä. Kipaisin siinä sitten matkalla H&M:ssa ostamassa hiuspannan koska vastaavanlainen omani jäi Suomeen. Olisin tietysti voinut käydä jossain muuallakin, mutta koska kuitenkin tulen tarvitsemaan tuota pantaa nyt syksyn edetessä niin samapa tuo jos ostin sen jo nyt. Jälkikäteen haaveilin jälleen McFeastistä. Kuinka hyvältä se olisikaan kotimatkalla metrossa maistunut. Tärkeintä oli kuitenkin, että sain lipun ja pääsin jopa suoraan metroon, ei tarvinnut istua odottelemassa kymmentä minuuttia niinkuin minulle yleensä käy.

Sain eilen vihdoin ja viimein oman roskiksen. Miten pieneltä asialta se muista varmasti vaikuttakaan, mutta kyllä se on minulle kuin taivaan lahja. En tosin tiedä kuinka useasti taivaassa saadaan lahjaksi roskiksia mutta ehkä siellä sitä osataan arvostaa yhtä paljon kuin minä arvostan. Kokeilkaapa elää omassa huoneessanne yli kolme viikkoa ilman roskista. Kaikki karkkipaperit ja muistilaput pitää viedä johonkin muuhun roskikseen. Vaikka tässä talossahan se lähinnä tarkoittaa lisää hyötyliikuntaa kun joutuu ramppaamaan rappusia ylös ja alas. Hyvää osteoporoosijumppaa. Vaikka kyllä minäkin olen joutunut toteamaan, kuinka kätevää Suomessa kotoa lähteminen aina olikaan, kun oma huone oli suoraan eteisen vieressä. Täällä minä kapuan rappusia niin monta kertaa päivässä ettei sitä lähtiessä enää viitsisi lähteä yhtään unohtunutta tavaraa hakemaan. Varsinkin kun rappusten siistiminen on eräs perustehtävistäni. Voisivat pojatkin joskus kokeilla moista kun eivät viitsi ottaa pois kenkiään vaan loikkivat pitkin taloa kerroksesta toiseen ilman huolen häivää.