Sammunut bilehile

Olen kotihiiri. En ole koskaan aikaisemmin ollut tällä tavalla kotosalla niinkuin täällä olen nyt ollut. Päivät laahustavat eteenpäin ja ainut kerta kun poistun talosta jonnekin on hakiessani M:a bussipysäkiltä tai käydessäni M:n kanssa luisteluharjoituksissa. Tänään kävin vain bussipysäkillä ja katselin sitten haikein mielin kun pojat lähtivät kumpikin omia aikojaan kavereidensa kanssa kaupungille illanviettoon.

Mietiskelin tänään hirmuisesti kasvanutta biletysvimmaani. Mistä se johtuu? Olen tietysti elänyt viimeiset kolme viikkoa aika eristyksissä, ilman vapaa-aikaa jolloin voisin oikeasti rentoutua. Olen koko ajan ohjelmoitunut huolehtimaan M:sta ja talon yleisestä siisteydestä. En osaa rentoutua kunnolla, varsinkaan silloin kun A on kotona. Tosin eilen illalla hän kyllä näytti jo täysin tottuneen minuun kun käveli pelkät kalsarit jalassaan ympäri taloa. Ja samaa harjoitti myös Jo tänään päivällä koulun jälkeen. Hyvä kun edes itse perhe pystyy jatkamaan normaalia elämäänsä vaikka talossa asustaakin vieras olento toiselta planeetalta. Tai siltä minusta ainakin tuntuu. Kaipaan jo jotakin muutakin älyllistä elämää kuin vaan tiskikoneen täytön ja tyhjennyksen, vaikka se kieltämättä voikin olla vaikeaa. Puhun yksikseni koiralle kun ei muitakaan juttukavereita löydy. Mutta mitä se sitten muuttaisi jos lähtisin ulos baareja kiertämään? Pelkään, vaikka se oudolta kuullostaakin, että minulla olisikin hurjan kivaa. Jos minulla olisi kivaa tahtoisin tietenkin lähteä uudelleen. Ja uudelleen, ja uudelleen. Se muuttaisi asioita täällä talossa ollessani. En keskittyisi enää samalla tavalla töihini täällä. Olen tullut tänne töihin. En hillumaan baareissa. Mutta missä menee se hillumisen ja hauskan pidon raja?

M:n kaveri tuli tänään suoraan koulusta meille kyläilemään. Me söimme yhdessä ja tytöt alkoivat sitten leikkiä omiaan. Voi kuinka heillä olikaan vauhti päällä. Päivä päättyi siihen kun he kaivoivat kellarista vanhoja talvivaatteita ja joulukoristeita ja leikkivät joulua. Marssivat ympäri taloa laulaen joululauluja. No, sitten löytyi serpenttiiniä ja he päättivät ilmeisesti pitää oikein suuremman luokan karnevaalit koska levittelivät serpenttiiniä ja epämääräistä silppua ympäri taloa. Kun N:n isä tuli hakemaan alkoi kaamea itku kun olisi ollut niin mukavaa vielä jatkaa leikkejä. Isä piti ulko-ovea auki ja koira pääsi tietenkin siinä hurjassa sekamelskassa karkaamaan. Ja kaiken kruunasi tietenkin se kun R tuli juuri samalla hetkellä kotiin. Yritin hieman valmistella häntä pihamalla siihen mitä talos sisällä odotti mutta kyllä M sai huudot siitäkin huolimatta. Kellari oli todella kaameassa kunnossa, M:n huone oli kuin pommin jäljiltä ja talo näytti karnevaalialueelta. Vaikka R kuinka läksytti M:a, tämä ei ollut oikein siivoustuulella, kuten ei yleensäkään. Minä sitten siivosin serpenttiinit ja suurimman osan M:n huoneesta kun en jaksanut katsella hirveää sekamelskaa. Alakerran M siivosi ihan itse pienen itkun jälkeen.

Olen alkanut pohdiskella kuka tätä blogiani ylipäätänsä jaksaa lueskella kun kirjoitan vain jostain M:n kiukunpuuskista ja siitä mitä pojat nyt ovat sattuneet tekemään tai sanomaan. Mutta ehkä tämä on sitä aupairin tylsää arkea jollaista ei kokematta osaa kuvitella.