Halvallakin pärjää

Kolme viikkoa.

Torstait ovat kiireisiä. Normaalien päivärutiineiden, eli imuroinin, rappausten pyyhkimisen ja silittämisen lisäksi saan vielä jonkin muun siivoustehtävän. Tänään pesin ikkunoita. Ja vaikka M pääsikin tunnin myöhemmin koulusta kuin normaalisti, niin minulla riitti silti kiirettä ruuan laitossa. Silittäminen oli pakko unohtaa kokonaan, taas kerran, kun en olisi millään ehtinyt. Ei se kyllä muutenkaan ole mikään lempitehtäväni. A:n kauluspaitojen silittäminen on yhtä tuskaa kun pelkään vahingoittavani niitä jotenkin. Varsinkin hienot ja kalliit työpaidat vaativat erityistä huolenpitoa. On se kyllä hienoa kun perheellä on varaa valita merkkituotteita. Ja pitää vain tietyn merkkisiä ja A suurin piirstein vain kalleimpia merkkejä. Minun H&M:n t-paitani hieman haalistuvat muiden rinnalla.

Kauhistelin eilen kaupassa miesten neulepaidan 120 euron hintaa. Ehkä voisin ostaa yhden sallaisen herra M:lle joululahjaksi. Pitäisi vain olla varma, että hän myöskin käyttää sitä. Minusta paita on tietenkin aivan liian kallis mutta sain R:lta pitkän luennon siitä kuinka hyviä ja kestäviä merkkituotteen ovat. No, ei niistä merkkituotteista kyllä yksikään näyttänyt siltä, että minä olisin voinut sellaista käyttää. Enhän minä uskaltaisi hyvänen aika edes hengittää 58 euron t-paidassa. Saatikka sitten, että uskaltaisin käyttää sitä missään.

Tänään kävi jälleen vieraita ja minä sain toimia lastenvahtina. Yritä siinä sitten seurata lasten saksankielistä keskustelua kun en saa yhdestäkään sanasta selvää. Ihmeellistä mokellusta joka kuullostaa kaikelta muulta kuin saksalta. Ach so ja hymy päälle - tepsii aina.

Viikonloppuna olisi tanssitunnit eikä minua oikein huvittaisi mennä. Pelottaa. En usko ollenkaan pärjääväni. Minulla ei ole ollut tälläistä lomaa tanssimisesta moniin vuosiin. Olen aina miettinyt että mitä sitten teen jos lopetan tanssimisen. Ajatus siitä, että joko ammattiin tai sitten ei mitään on yhä iskostunut päähäni. En enää jaksa pitää tanssia samanlaisena kuin ennen. Tämä loma on tehnyt kaikkien niiden pääsykokeiden jälkeen enemmän kuin hyvää. Olen joutunut myöntämään itselleni etten helua enää jatkaa. Unelmani on jo särjetty enkä näe liiallisessa yrittämisessä mitään järkeä. Miksi turhaan elätellä toiveita. Positiivisuus kunniaan, tiedetään.. Mutta ehkä se mieli taas muuttuu tässä viikonlopun aikana.