Kiitos äidille

Selviydyin. En aiheuttanut kolaria, en naarmuttanut autoa ja mikä parasta - löysin kotiin eksymättä. Loistava suoritus, tiedän. Sain hitusen itseluottamusta lisää ja huomenna kaikki sujuukin varmasti jo rutiinilla.

Tutustuin viime yönä paikallisiin itikoihin. Meistä ei tullut ystäviä. Reagoin niihin paljon voimakkaammin kuin Suomalaisiin, tietenkin. Tämä kutina ei taida lakata millään. Ja puremajäljet ovat valtavia, ei pieniä kuten normaalisti. Olen hätää kärsimässä sillä R:ltä saamani hyttysvoide ei helpota kutinaa kuin vaan muutamaksi tunniksi. Positiivista on se, että löysin kyllä aamulla itikan ja listin sen tietenkin saman tien. Toivottavasti niitä ei ole enempää huoneessani.

Jo myönsi tänään, että eilisestä venyttelytuokiosta oli apua. Hänellä ei koskenut yhtään jalkoihin tänään liikuntatunnilla ja aamulla herätessä edes niskat eivät olleet jumissa. Ja ihme ja kumma, hän halusi venytellä tänäänkin. Kannustin häntä tietenkin ajatuksella siitä miten hän voi sitten nauraa Ja:lle kun tämä yrittää venytellä. Kyllä tämä tästä. Huomenna voitan varmasti pojat puolelleni sillä ruokana on pizzaa. Kaksi pellillistä. Tavoitteena olisi, että seuraavallekin päivälle riittäisi mutta saa nähdä. Minä itsekin nimittäin kaipaan jo pizzaa niin, että saatan syödä oikein urakalla. Himoitsen päivittäin Ja:n syntymäpäiviltä yli jäänyttä pakastepizzaa joka lojuu houkuttelevan näköisenä pakkasessa. Minun on jo monta kertaa tehnyt mieli paistaa se pakastekalan sijaan ja syödä ennen kuin kukaan tulee kotiin. Missähän vaiheessa alan kaivata hampurilaisia. McFeast maistuisi kyllä varmasti suorastaan taivaalliselta. Näin perso minä olen roskaruualle. Saatikka sitten karkille. Yritän keksiä keinoa miten voisin mennä kauppaan ostamaan itselleni karkkia. En tietenkään halua pyytää sitä R:ltä tai A:lta kun he käyvät kaupassa. He ostavat vain suklaata ja suolapähkinöitä. En jaksaisi syödä enää yhtään suklaata, se on niin makeaa. Hedelmäkarkkeja kiitos! Söin jo nimittäin loppuun Suomesta mukanani tuoman varaston..

Siivosin tänään keittön. Aloitin jo pari päivää aikaisemmin siivoamalla muutaman laatikon ja jatkoin sitten tänään loppuun. Siis kuinka ihmisen keittiö voi olla sellaisessa kunnossa?! Sain varmaan järkytyskohtauksen niistä kaikista ötököistä mitä laatikosta kömpi esille. Kaikki tavarat ihmeellisessä järjestyksessä ja esimerkiksi vanhoja jauhoja jostain 1900-luvulta. Kauhistelin Jo:llekin keittiön kuntoa ja häntä vain nauratti. Kenelläkään ei kuulemma ole aikaa saatikka sitten kiinnostusta siivota keittiön kaappeja säännöllisesti. Otan sen siis tehtäväkseni, en nimittäin halua, että minun ruokailivälineeni ovat samassa laatikossa pienten, lentävien ötököiden kodin kanssa. Käytin koko päivän laatikostojen siivoamiseen ja heti kun A ja R palasivat töistä, he sotkivat minun hienoksi siivoamat laatikot uusilla ruokatarvikkeilla koska eivät viitsineet edes tutkia minne olin sijoittanut makaroonit, jauhot, riisit jne. Kyllä R minun työtäni kehui, mutta koko päivän työ vain tuntui menevän hukkaan kun kukaan ei vaivautunut todella miettimään mitä olin itseasiassa tehnyt. Ehkä olen sittenkin oppinut jotain äidiltäni. Siisteyttä.