Posteljooni

Tuntuu kuin olisi hirveästi univelkaa. Vaikka nukun aivan samalla tavalla kuin Suomessakin, eli yhtä huonosti niin olen siltikin hirmuisen väsynyt. Ei täällä nyt niin paljon ole koko ajan uusia kokemuksia, että sen kummemmin rasittuisin. Eivätkä jalkani olleet edes kipeänä viikonlopun Suomikoulun vaellusretkestä. Venyttelin kyllä normaalia ahkerammin retken päätteeksi. Luulin oikeasti kuolevani sille pienelle vuorelle, mutta selvisin kuitenkin hengissä. Ehkä minua ei ole tehty kävelemään metsässä montaa päivää putkeen. Silloin on liikaa aikaa ajatella.

Naureskelin tänään itsekseni ku muistin erään rouvan sanat siitä kuinka saattaisin muka ihastua perheen vanhempaan poikaan. Voi hyvänen aika sentään. Minua nauratti jo silloinkin, mutta nyt tuo ajatus tuntuu vielä entistäkin hullunkurisemmalta! Miten osaisin kuvailla sitä paremmin.. Aivan kuin pitäisi ihastua naapurissa asuvaan pieneen teinipoikaan.

Suomikoulun äidit taas suunnittelivat yhdessä, että minulle pitäisi etsiä täältä Saksasta mies. He kaikki ovat jotenkin suomalaisia miehiä vastaan. Tai ei ihan niinkään, mutta jotenkin he pitävät saksalaisia miehiä parempana vaihtoehtona. No, toisaalta sen ymmärtää kun tietää, että he kaikki ovat aikoinaan tulleet tänne Saksaan aupairiksi ja sitten jääneet sille tielleen. Mutta asiaa ei auta vaikka yrittäisinkin sanoa, ettei minulla ole aikomustakaan löytää täältä mitään miestä. Ei täältä, eikä mistään muualtakaan. Se ei ole se syy miksi olen tänne tullut. Mitä vikaa suomalaisessa miehessä muka on? Rouva R:kin höpötteli tuossa eräänä päivänä, että heidän työpaikkansa nuoret miehet ovat kovasti odotelleet tuloani. Mikä ihmeen hinku kaikilla aikuisilla on saada parittaa minut jollekin "unelmien poikaystävälle"? Pärjään kyllä aivan mainiosti itsekin, kiitos vain.

Olin tänään kahdestaan hetken aikaa pikkuneidin kanssa kotosalla ennen kuin rouva R. tuli töistä kotiin. Minulle on sanottu ettei minun tarvitse avata ulko-ovea vieraille ja tottakai juuri tänään piti soida ovikello. Uskaltauduin kuitenkin avaamaan kun näin postinjakajan paketti kädessään. Pikkuneiti oli kuitenkin reippaana ja ehti ovelle ennen minua. Pirteästi hän ilmoitti minun olevan Suomesta ja etten osaa hyvin saksaa. Postimies tuijotti minua kummastuneen ja irvisti sitten ymmärtäväisesti. Minä yritin hieman ujona selittää postimiehelle naama punaisena ymmärtäväni kieltä kyllä oikein hyvin. Kuittasin paketin ja pakenin hieman häpeissäni keittiöön paketti kainalossani.