Matkalla uuteen kotiin

Kesäleikkejä

2007-03-18T12:17:00.000+01:00

Ruut ruut! Kello löi jo kakstoist!
Keisari seisoo palatsissaan.
Niin musta kuin ruuna,
niin valkea kuin varsa.
Se ken tulee viimeiseksi onpi kuolemaks.

M:lle ostettiin hyppynaru koska luisteluharjoituksissa he joutuvat hyppimään alkulämmittelyksi. Jostain kumman syystä täällä ei selvästikään ole lapsilla tapana hypätä hyppynarua. Vai olenko minä vain joutunut johonkin todella kolkkoon osaa Saksaa? Muistan ala-asteajoilta varsin hyvin sen kuinka kaikki välitunnit vietettiin lähes poikkeuksetta hyppynarua hypätessä.

Nyt on siis tullut hyvä aika muistutella mieleen mites ne kaikki leikit ja lorut menivätkään. Miten hypättiin roomalaisia numeroita? Entä kuinka meni se parin kanssa hypättävä lääkärileikki? Entä kuinka se sulhanen valittiinkaan?

Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari,
rikas, rakas, köyhä, varas.

Järkyttävintä ehkä on se, ettei M osaa ollenkaan hypätä narulla. Hän saa hikisesti hypättyä ehkä kaksi kertaa. Huomasin, että monilla muillakin M:n ryhmän luistelijoilla on sama ongelma. He huitovat narua miten sattuu ja pomppivat kuin päättömät kanit. Ehkäpä seuraavaksi ostatan M:lle pitkän hyppynarun ja innostan koko kadun lapset hyppäämään. Sen jälkeen onkin hyvä opetella vaikkapa lipunryöstöä ja kymmenen tikkua laudalla. Näin aivopestään laiskat saksalaislapset.

Hemmotteluhetki

2007-03-16T23:28:00.000+01:00

Tällä kertaa olen rakastunut. Nimittäin kylpyammeisiin. Ihastuin näihin tavattoman yksinkertaisiin keksintöihin jo pienenä ja vanha ihastus heräsi eloon nyt kun olen kierrellyt Suomen hotelleita herra M:n kanssa.

Ja mikä onkaan Saksassa parasta? Täältä löytyy lähes poikkeuksetta joka hemmetin talosta kylpyamme. Tämä onkin viikonlopun työiltojen pelastus. Ensin pikkuneiti vaan nukkumaan ja sitten ihanaan kuumaan kylpyyn, valtavan vaahtokasan sekaan lillumaan. Ja yleensä olen kyllä tämän hemmottelun ansainnut. (Sillä jo pelkästään M:n nukkumaan vieminen on usein jopa parin tunnin prosessi.) Suosittelen tätä myös muille aupaireille - kylvystä on paljon helpompi nauttia kun muu perhe on poissa eikä tarvitse kärsiä ylimääräisestä hälinästä.

Positiivisuus on perseestä (eks niin!!?)

2007-03-14T20:00:00.000+01:00

Tänään olikin sitten vuorossa tämän aupaisin lempihommaa. Vietetään päivää perheen kanssa. R päätti siis pari päivää sitten, että pidämme tänään naistenpäivän ja menemme yhdessä kaupungille shoppailemaan ja syömään jäätelöä. M:lle kun piti löytää kevättakki. Joten R tuli sitten tänään kanssamme luisteluun.

Olen ollut hieman karvat pystyssä ja kynnet teroitettuna viimeisimmän palautekeskustelun jälkeen. Minä kun en kuulemma ajattele tarpeeksi positiivisesti. En ole tarpeeksi iloinen, enkä varsinkaan hymyile tarpeeksi. Ja olen kuulemma muuttunut M:nkin seurassa. En tiedä miten kun sitä minulle ei osattu ollenkaan perustella. Rivien välistä luin oikein selkeitä viestejä siitä, ettei minun viime viikkoisesta käytöksestäni pidetty. Minä kun olin joka ilta jossain ystävieni kanssa, en siis kotona istumassa siltä varalta jos he sattuisivat tarvitsemaan apuani. Mutta koko keskustelu siis koski siitä kuinka minun pitäisi ajatella positiivisemmin kun sitten minulla ei ole myöhemmin niin suurta riskiä sairastua esimerkiksi syöpään. (Anteeksi nyt, mutta en usko tuohon höpinään. Voihan se esimerkiksi jonkin flunssan kohdalla pitääkin paikkaansa, mutta jos se syöpä tulee niin se tulee, olen minä sitten hymyillyt tai en.)

R:lla nyt vaan on jokin tapa alkaa analysoida jokaisen ihmisen jokaista pientäkin liikettä ja elettä. Tästä hyvänä esimerkkinä tämän päiväinen keskustelu, jossa R pohti Jo:n muuttunutta käytöstä. Kuinka Jo on ollut melkein kokonaisen viikon hiljainen ja rauhallinen, eikä sellainen häslä kuten normaalisti. Sanoin sitten suoraan, etten todellakaan ole huomannut mitään eroa kun ei hän ikinä ole sen kummoisempi. Television ääressä se istuu tai tietokoneella pelaa, siinä se melkein onkin. Napakkana vastauksena tuli sitten takaisin, että enhän minä ole mitään voinut kyllä huomatakaan kun en ole ollut yhtään kotona.

Tänään sitten luisteluhallilla uskaltauduin kysymään voisinko ottaa M:n parin viikon päästä pidettävään tanssiesitykseen mukaan. Tanssikoulu jonka tiloja meidänkin irkkuryhmämme käyttää, pitää joka kevät pari tanssiesitystä, mutta koskaan aikaisemmin irkkutanssijoita ei ole pyydetty mukaan. Nyt kuitenkin koulun omistaja oli pyytäny S:ltä, että joku tulisi esittämään vähän irkkuiluakin. S sitten ehdotti minua ja pienen pähkäilyn jälkeen sovimme myös, että tanssimme F:n kanssa duomme. Tämähän on suoraan kuin taivaan lahja - hyvä tilaisuus treenata kisoja varten. (Olin lisäksi hieman iloinen siitä, että nimenomaan minua pyydettiin esiitymään.)

Valitettavasti sattui nyt kuitenkin niin, että minun pitäisi tehdä töitä juuri tuona kyseisenä viikonloppuna. Haluan kuitenkin ottaa M:n mukaani katsomaan esitystä, koska sehän on pienelle tytölle mielenkiintoista. R kuitenkin kielsi koko jutun heti sen enempää miettimättä. Hän ei kuulemma halua, että M alkaa pitää tanssista ja haluaakin sitten tanssitunnille. Että jos hän tulisi mukaan niin M:lle pitäisi sitten antaa sellainen kuva, että tanssiminen on todella tyhmää ja ikävää puuhaa.

Berlinin muuri, Kiinan muuri, kielimuuri

2007-03-13T23:30:00.000+01:00

En ole varmaan koskaan miettinyt elämääni ja tulevaisuuttani ja analysoinut jokaista pientäkin yksityiskohtaa yhtä paljon kuin mitä täällä ollessani olen tehnyt. Uusien ihmisten tapaaminen tuo esille aina uusia kysymyksiä ja näkökulmia. Ja vanhojen tuttujen tapaaminen saa ajatukseni mylläämään ylikierroksilla.

Tierralaisten vierailun jälkeen olen kulkenut hieman kuin unessa. Välillä kaikki tuntuu vain niin uskomattoman epätodelliselta. Ensimmäistä kertaa koin täällä olemiseni jonkin vanhan tuttuni kautta. Miltä se muista näyttää ja tuntuu ja vaikuttaa. Tunnen entistä enemmän tehneeni oikean valinnan lähtiessäni tänne. Mielenkiintoisin ero on ehkä tapahtunut itseni kokemisessa. Olen aina tuntenut itseni nuoremmaksi kuin mitä numerot ovat paperilla osoittaneet. Muistan kuinka 16-vuotta täyttäessäni mietin, että nyt sitä ollaan saman ikäinen kuin Sweet Valley High - kirjojen Elizabeth ja Jessica. 18-vuotiaana muistan tunteneeni itseni lähinnä 16-vuotiaaksi. Nyt tunne on jotenkin kääntynyt toiseen suuntaan. Tunnen vanhentuneeni ja lähestyvä syntymäpäivä tuntuu epärealistiselta. Aivan kuin numeroita olisi liian vähän. En väitä, että tämä tulisi esille käyttäytymisestäni tai muutenkaan.

Ehkä osaksi siihen vaikuttaa tämä Saksan kulttuuri jossa nuoret tuntuvat asuvan pitkälle aikuisikään saakka vanhempien helmoissa. Ja ei se riippuvuussuhde siihen katkea kun kotoa muutetaan pois vaan vanhempien luona mennään käymään joka viikonloppu. Kukas muu ne pyykit muka pesisi ja silittäisi kuin oma äiti?

Minua suorastaan hävetti Tierralaisten vierailun aikana kun tajusin kuinka huonosti täällä saa englanninkielistä palvelua. En ole aikaisemmin huomannut moista koska pakotan aina itseni väkisin käymään kauppakeskustelut sun muut sellaiset saksaksi. Mutta se ettei tyttöjen hotellissa osattu englantia oli minusta todella hälyyttävää. Ja kun tytöt olivat ostoksilla ja saivat huonoa palvelua vain koska myyjä ei jaksanut vaivautua puhumaan englantia sai minut vain ihmettelemään entistä enemmän. Mutta sellaista se on, ei täällä vaadita kielitaitoa palvelualan ammateissa. (Enkä väitä, että me suomalaiset olemme sen parempia. Kyllä se englanti sentään yleensä sujuu mutta mites se ruotsinkieli sitten? )

Nirsolle sushia

2007-03-08T09:22:00.000+01:00

Olen ihastunut. Minut raahattiin syömään sushia ja voin myöntää etten olisi ikinä uskonut pitäväni siitä niin paljon. Puikot vaan käteen ja syömään. Iso tarjotinvati täynnä erilaisia hieman epäilyttävänkin näköisiä herkkuja. Joten nyt kaikki sohvalla makaavat hampurilaisten suurkuluttajat : perseet ylös penkeistä ja kokeilemaan uusia makuelämyksiä. Tietysti ajatus moisista raaoista kalapaloista voi ällöttää, mutta voin paljastaa salaisuuden : ne eivät maistu oikeastaan miltään. Ruuan varsinainen maku tulee wasabista ja soijakastikkeesta. Vaikka toiset sanovatkin, että sushin makua ei saisi sotkea muilla mauilla. Mutta uutena kokemuksena tämä oli kyllä aivan loistava. Tosin kokemattoman kannattaa ottaa ensimmäisellä kerralla mukaansa jokin asiaan aikaisemmin tutustunut, mielellään sellainen joka tykkää leveillä tiedoillaan.

Eilen R yllätti minut taas ajatuksenjuoksullaan. Taustatiedoksi voin mainita, että R suunnittelee joka viikko jotain lomamatkaa, mutta olen jo joutunut todistamaan ettei yksikään noista suunnitelmista toteudu. No, eilen hän sitten kertoi, että A:lle on tarjottu työmatkaa Orlandoon ja R tietysti hieman haikaili haluavansa lähteä mukaan. Hetken aikaa haavailtuaan hän kuitenkin alkoi kaivaa esille syitä miksi ei voi lähteä. Yksi oli tietysti Orlandon tyhmä siainti. Siis mitä järkeä on lähteä Kaliforniaan jos ei pääse rannikolle? Mutta ehkä paras syy oli, että jotainhan saattaa sattua. Hui! Ajatella, hehän ovat samassa lentokoneessa ja lapset kotona. Mitäs sitten jos sattuu jotain?

Mieleni teki kysyä, että entäs sitten jos te liukastutte noissa yläkerran portaissa, lyötte päänne ja kuolette johonkin aivoverenvuotoon? Tai entäs jos jok hullu itsemurharekkakuski ajaa päällenne moottoritiellä kun olette matkalla töihin? Jos jotain sattuu, niin se voi kyllä sattua missä tahansa - ei siihen aina tarvita lentokonetta. Mutta jos itse keksimällä keksii tekosyitä miksi ei voi lähteä matkalle niin on kyllä aivan turha tulla sitten valittamaan kun ei ole ikinä päässyt käymään missään.

Onneksi Tierralaiset sentään saapuivat eilen kyläilemään vaikka pieniä mutkia taisikin olla matkassa. Mutta väärällä junalla ajaminen, vielä täydellisesti väärään suuntaan, avartaa kyllä kummasti maailmankuvaa. (Vai mitä tytöt?) Onneksi kaikki kuitenkin saapuivat perille ehjinä. Minä tietysti talutin nälkäiset matkalaiset heti Vapianoon syömään. Tänään olisikin sitten vuorossa shoppailua oikein naistenpäivän kunniaksi. Juuri sopivaa puuhaa minulle. Olen nimittäin hillinnyt itseni jo ainakin kahden viikon ajan.

Hyvänolonnameja

2007-03-04T20:26:00.000+01:00

Minulla on aina yksi asia mielessäni ennen viikonloppua - lepo tekisi nyt hyvää. Mutta jostain syystä jokaisena sunnuntai-iltana olen vain entistä väsyneempi. Tosin monesti olen väsymyksen lisäksi myös onnellinen, innostunut ja kaikin puolin ylienerginen. En osaa käydä nukkumaan, en osaa rauhoittua lukemaan tai katsomaan televisiota.

Kisamatka kesti lähes minuutilleen 36 tuntia. Aikainen aamuherätys tuotti hieman ongelmia huonosti nukutun yön jälkeen, mutta kolmen kahvikupillisen jälkeen jaksoin painattaa menemään ihan kiitettävästi.

Automatka oli pitkä tai siltä se jossain vaiheessa alkoi tuntua vaikka reipasta vauhtia ajettiinkin. Maisemia ei paljon näkynyt sateen ja sumun vuoksi, mutta ei niitä siinä jännityksessä olisi varmaan osannut paljon katsellakaan. Kotiintulomatkalla paistoi kuitenkin aurinko täysin kirkkaalta taivaalta ja se pieni ylpeyden tunne pisti jälleen. Olen täällä, minä ihan oikeasti olen täällä.

Kisapaikkana oli tällä kertaa liikuntahalli joka oli kyllä mielestäni parempi ratkaisu edelliseen hotellin tilaan verrattuna. Ylöspäin nouseva katsomo toi enemmän kilpailutunnelmaa ja yleisökin jaksoi paljon paremmin seurata tansseja. Kilpailijoiden kesken tunnelma oli sama kuin viimeeksikin. Toisaalta olisi ihana vain hengailla kaikkien mukana eikä osallistua tanssimiseen ollenkaan. Vaikka sellaista se toisaalta pääasiassa onkin kun suurin osa ajasta kuluu omaa vuoroa odotellessa. Aikaa panikoimiseen siis riittää.

Panostaminen to-hands:n treenaamiseen oli kannattanut ja jopa S hymyili tyytyväisenä. Kaikki oli ohi todella nopeasti ja itse tanssista jäi vain pieniä muistikuvia. Sen sijaan yleisön reaktio tanssimme loputtua lämmittää mieltä ja hymyilyttää vielä varmasti pitkään. Sen eteen kannattaa jo vähän töitä tehdäkin. Ja kun sitten seistiin palkintopallilla niin saattoi siinä itselleen myöntää ettei me ihan turhan takia montaa tuntia ajettu.

Hemmottelimme itseämme kisojen jälkeen ihanassa pizzeriassa ja suunnistimme ennen hotellille menoa kauppaan ostamaan hieman "hyvänolonnameja " "lohdutuskarkkien" sijaan. Tarkoituksena oli katsoa Sponge Bobia ja leffa, mutta voimat eivät enää riittäneet kaikkeen. Mikä oli toisaalta ihan hyvä, sillä aamulla pääsimme liikkeelle aikaisin ja kiertelimme pari tuntia tutkimassa Stuttgartin keskustassa ja nauttimassa monien muiden tavoin ihanasta kevätpäivästä. Stuttgart on kaunis ja ihana kaupunki (ainakin aurinkoisena päivänä), joten suosittelet ehdottomasti käväisemään siellä jos se joskus jonkin matkan varrella sattuu olemaan!

Pikkuinen potilas

2007-03-02T19:56:00.000+01:00

Mistä kumman syystä siivoajan käynti piristää minua vaikka se tulisikin aamulla puoli kahdeksalta ja aloitaisi imuroimalla oveni takana? Olen turkasen kiintynyt tähän meidän pieneen siivoajatätiin, joka murtaa hassusti saksaa ja höpöttää lähes tauotta. Ensin ajatus aina ärsyttää kun tietää, että tuo rasittava täti pelmahtaa meille taas aamutuimaan, mutta hänen on vain niin ystävällinen, ettei hänestä voi olla pitämättä. Tänään hän luuli minun puhuvan M:n kanssa ruotsia. Rakastan kuulla kommentteja suomenkielestä, ne saavat minut aina hymyilemään ja olemaan ylpeä suomalaisuudestani. Täällä se ylpeys on kyllä kasvanut muutenkin uusiin mittoihin..

M sairastui. Kuulin yöllä kuinka hän heräsi valittamaan kurkkukipua. En yhtään ihmettele, sillä yllätin hänet jo parina päivänä ulkoa juoksentelemasta ilman takkia. Vaikka minusta ilma onkin toisinaan keväisen lämmin niin kyllähän me kaikki suomalaiset tiedämme kuinka petollinen kevättuuli voikaan olla. M ei sitä pienessä mielessään sen kummemmin ajatellut ja makaa siksi nyt kipeänä olohuoneen sohvalla. Kuume alkoi nousta kun aamulla otettu lääke lakkasi vaikuttamasta.

Kun R sitten tuli kotiin, vetäydyin itse päiväunille parantelemaan kermakastikkeen syömisestä johtunutta kipeää vatsaani. Heräsin parin tunnin jälkeen kylmään ja nenän vuotamiseen. Pahus! Nyt tärisen itse viltin alla. Ehkä hieman paremmassa kunnossa kuin M, mutta kuitenkin harvinaisen tietoisena siitä, että noin yhdeksän tunnin päästä pitää olla jo lähdössä kisoihin. Ei ole siis aikaa sairastaa. Nappia naamaan ja lepoa ni kyllä huomisesta selvitään. Sitten onkin ainakin viisi viikkoa aikaa sairastella ennen EM-kisoja. No pressure.

Voisi kehua hyväksi päiväksi

2007-02-25T23:13:00.000+01:00

Aupair päätti ansainneensa sunnuntaipäivän vapaata ja kuunteli hiljaa "omassa huoneessaan" lukkojen takana kuinka perhe suoritti aamutoimensa ja poistuivat sitten kaikki lopulta omille asioilleen. Hetken vaellus hiljaisessa talossa odotellessa kylpyveden valumista ja sitten ihanan rauhoittava aamukylpy. Sen jälkeen nopea aamupala ja äkkiä ulos talosta ennen kuin perhe ehtisi takaisin.

Ensin treenaamaan ja sen jälkeen letittämään. Lopuksi hiljaa hiipien kotiin yhdentoista jälkeen illalla kun porukat olivat jo varmasti nukkumassa. Päivän aikana kehittelin ideaa mihin voisin käyttää edes osan seuraavista palkkarahoistani. Edellisestäkin palkasta on kuitenkin vielä jotain jäljellä - kehitystä on siis tapahtunut. Miten olisi matka Pariisiin? Kölnistä noin viisi tuntia junalla. Lennot tosin ovat myös naurettavan halpoja. Tai entäs Amsterdamiin? Sinne ehkä noin hieman reilun tunnin matka junalla. Ongelmana on, ettei huvita lähteä Sa:n kanssa ja F:lla ei välttämättä ole aikaa/rahaa. Toisaalta, eihän kukaan täällä kiinnitä huomiota tälläiseen pieneen, yksin matkustavaan lapseen. Kun osaisi etukäteen ennustaa milloin kannattaisi lähteä. Tarkistin jo, nettihoroskoopeista ei paljon ole hyötyä.

Huono päivä

2007-02-23T15:26:00.000+01:00

Mainostan : Oletko koskaan haaveillut omasta orjasta? Hanki itsellesi aupair! Helppoa ja halpaa työvoimaa jota voi helposti käyttää hyväkseen ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia!

Olen viittä vaille valmis hyppäämään katolta. Kiltti pikkuinen aupairi on niin väsynyt kuluneesta viikosta, että päättää viettää ihan vain rauhallista koti-iltaa. Aupairista tulee kuitenkin uhri ja hän joutuu paiskimaan kaksi ylimääräistä iltaa töitä. "Kun sinähän olet joka tapauksessa kotona.."

Mutta ihan helppojahan nuo iltatyöt on ku pistät vaan pennun nukkumaan ja saat sit olla itse rauhassa. Haistakaa *piiiip*!!! Kokeilkaapa itse joskus nukuttaa tota rääpälettä kun se juoksee ympäri taloa keksimässä tekosyitä ettei vielä tarvitsisi käydä nukkumaan. "Tuuppa! Näytäppä! Oota! Pikkuhetki!" ja sitä rataa..

Joskus edes ajatus siitä, että kotona olisi luultavasti vieläkin hirveämpää, ei auta.

Varoitan : Jos olet harkitsemassa aupairiksi ryhtymistä - harkitse uudestaan. Asenteesta se riippuu onko huonoja päiviä enemmän vai vähemmän kuin hyviä.

Heppahöperön hurmos

2007-02-21T17:16:00.000+01:00

Tulikoe läpäisty. Treenasimme eilen ylimääräisen tunnun S:n kanssa two-hands:ä ja pieni paniikin poikanen meinasi iskeä kun tajusin kilpailujen olevan jo ensiviikolla. Mutta mikä parasta, S ei lähtenyt muuttamaan meidän tekemäämme lopetusta! Hän jopa hymyili nähtyään sen ensimmäisen kerran! Saattaa kuullostaa pieneltä, mutta S nyt vain on erittäin kriittinen koreografioiden suhteen ja hänen uusin juttunsa onkin muuttaa tekemiään sarjoja vähintään kahden viikon välein. Varmuutta antoi myös muilta saadut kannustavat kehut.

Todistin jälleen superauipairkykyni maanantaina kun vietin päivän kahdestaan M:n kanssa, koska hänellä ei ollut koulua. M lysähti ruuan jälkeen olohuoneeseen katsomaan televisiota. Tiedän ettei R pidä siitä joten tunnin piirrettyrupeaman jälkeen ylipuhuin M:n lähtemään kanssani ulos. Ehdotin, että ottaisimme hänelle pyörän ja menisimme vaikka johonkin leikkipuistoon. Pienen suostuttelun jälkeen tyttö suostui vastahakoisesti. Marinaa sain kuunnella myssystä ja hanskoista ja pyöräilykypärästä ja ties mistä muustakin. Koska pikku prinsessa oli liian väsynyt ajaakseen leikkipuistoon, ehdotin että ajetaan läheiseen hevostalliin toljottamaan hevosia. Kaikki pahantuulisuus ja marina unohtui kun pääsimme perille. Raukka oli niin innoissaan ettei tiennyt mitä hevosta olisi mieluiten silittänyt. Paikalla olleet tallin omistajat pyysivät meidät talliin sisään ja M innostui vain entistä enemmän. Nyt ei ollakaan sitten puhuttu paljon muista kuin hevosista..

Kevättä ilmassa

2007-02-18T23:17:00.000+01:00

Kipu jalassani ei vain ota kadotakseen ja se lisää ärtymyskerrointa. Hermostun herkästi kun en voi treenata joten päätin että asiallehan täytyy alkaa tehdä jotain. Hyvä on, en vielä mennyt lääkäriin, koska tiedän mitä siellä olisi vastassa. "Älä tanssi. Pidä taukoa." Älyän sen itsekin, mutta tuollaisen asian toteuttaminen on vain ylivoimaisen vaikeaa minulle. Varmin tapa olisi kahlita minut, mutta valitettavasti poikaystäväni ei ole nyt täällä..

Jotain asialle oli kuitenkin tehtävä joten kielsin itseltäni tanssimisen, mutta voihan sitä treenata muutakin tuin tanssimista? Ryöstin muutaman koiran päivällisistä ulkoiluttamisvuoroista itselleni ja pääsin näin nauttimaan kauniista kevätsäästä. Reippaan parin tunnin ulkoilun jälkeen täydensin treeniä lihaskuntoharjoituksilla ja rauhoittavalla loppuvenyttelyllä. Olo onkin ollut pieniä flunssan merkkejä lukuun ottamatta mitä parhain. Olen virkeä ja pirteä, ja energiani tuntuu riittävän vaikka mihin. Kaiken lisäksi jalkakipukin tuntuu kadonneen väliaikaisesti ja sain treenata F:n kanssa sekä tänään että eilen aivan rauhassa two-hands:ä ilman minkäänlaista kipua.

Saimme tehtailla itse sarjamme loppuun ja vietimmekin eilen lähes koko päivän F:n uuden asunnon läheisessä puistossa treenaamassa. Ihana aurinkoinen ja lämmin kevätilma oli onnen omiaan ulkotreeneihin. Tuntuu uskomattomalta, että on helmikuu ja täällä on n. 10 astetta lämmintä. Meillä on F:n kanssa uskomaton yhteishenki ja energia. Olemme molemmat mieltyneet vauhdikkaaseen, lentävään ja tilaa hyvin käyttävään tyyliin. Eilinen käytettiin koreografiointiin ja tämä päivä putsaamiseen. Ja tiistaina kuulemme sitten S:n tiukan tuomion, mutta nyt koreografia on ainakin meidän näköisemme.

Eilisen treenaamisen suuntasin Mo:n luo katsomaan leffoja ja letittämään. En tajua mistä se johtuu, että mieleni aina rauhoittuu kun pääsen puuhailemaan muiden hiusten parissa. Mo:n hiukset olivat vielä kaiken lisäksi helppo tapaus, niille tarvitsi vain vähän suuntaa näyttää ja ne hakeutuivat lettiin suorastaan itsestään. Yhtään lettiä ei tarvinnut korjata ja olin muutenkin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Eikä aikaakaan kulunut kuin neljä tuntia vaikka luulin, että niin paksuihin ja pitkiin hiuksiin olisi mennyt sellaiset viitisen tuntia. Ilta päättyi lopulta siihen kun Mo ja hänen isoveljensä nauraa räkättivät kun puhuin herra M:n kanssa suomea puhelimessa. Suomi kuullostaa kauniilta ja hauskalta, aivan kuin laulamiselta. Sellaisiahan me suomalaiset ollaan vai mitä? Lauleskellaan kaiken aikaa.

Pikkuprinsessan (kiero) aupairi

2007-02-14T15:59:00.000+01:00

Toisina päivinä M on vaikea ja toisina vähemmän vaikea. Viimeaikoina ongelmaksi on muodostunut lähinnä hänen tapansa päättää itse asioista ja sivuuttaa kokonaan annetut ohjeet. Maanantaina hänellä on normaalisti aina ensin tunti luistelua ja sen jälkeen kondi(tionstraining). M tosin ilmaissut varsin suorasanaisesti vihaavansa kondia "eniten koko maailmalta", kuten hän asian ilmaisee. Tällä viikolla M sitten tuli maanantaina iloisena koulusta kotiin ja ilmoitti, että äiti oli luvannut, että voisimme jättää tällä viikolla kondin väliin. Hän oli selvästi jo päättänyt pienessä mielessään, ettei mene kondiin joten yritin olla asian kanssa mahdollisimman varovainen välttääksi koko päivän pilaavat raivonpuuskat. Kerroin kuitenkin epäileväni äidin M:lle ja ehdotin kiltisti, että soittaisimme R:lle töihin ja varmistaisimme asian. R ei kuitenkaan vastannut ja asia jäi sitten minun päätettäväkseni.

Lopulta keksin kuningasidean päätin heltyä. Lupasin ettei tarvitse jäädä kondiin vaan voimme lähteä kotiin heti luistelun jälkeen ja siitäkös M innostui. Olin kuitenkin kiero. Kotimatkalla sitten ehdotin iloisesti, että mehän voisimme vaikka leikkiä jotain yhdessä kun päästäisiin kotiin. "Joo!!" No, mitäs jos leikittäisiin vaikka tanssikoulua? (..olen suorastaan nero..) Kotiin päästyämme vaihdoimme balettipuvut päälle ja minä järjestin olohuoneeseen tanssikoulun. Teetin M:lle täysin samat jutut kuin olen heidän nähnyt tekevän kondissakin, mutta soitin taustalla musiikkia, eikä tyttö huomannut mitään. Hän teki iloisena ja kuunteli tarkkaavaisesti kun neuvoin nilkan ojennuksia ja piruetin tekemisiä. Jopa minulle tuli hirmuisen hyvä mieli ja kerrottuani R:lle sain luvan tehdä saman tempauksen joskus uudestaankin.

Tänään sitten M oli taas päättänyt täysin itsenäisesti, että hän menisi ystävänsä luo leikkimään heti luistelun jälkeen. R ei kuitenkaan ollut halukas viemään M:a joten M soitti ystävälleen sopiakseen josko tämä voisi tulla meille leikkimään. Puhelun aikana hän meni sitten kuitenkin lupaamaan, että me tulisimme hakemaan tämän ystävän. Iloisena M sitten lopetti puhelin ja ilmoitti R:lle, että nyt lähdetään. Tästäkös R hermostui. Eihän se meidän asia ole toisten lapsia kuljetella aina edes takaisin. Tästä alkoi hirveä huuto ja itku. M ei selvästikään tajunnut, että hänen olisi pitänyt kysyä ensin äidiltään voidaanko ystävä hakea. Ja koska R:lle tämä oli periaate kysymys, hän ei halunnut antaa periksi. (Tämä päivä on ollut muutenkin yhtä huutamista jo aamusta saakka kun Ja vähän selvitteli välejään tyttöystävänsä kanssa ja loppuen lopuksi heitti tämän koulureppuineen päivineen pihalle..) Mutta M kuitenkin sai kuin saikin tahtonsa läpi ja nyt talo raikuu huutoa ja melskettä. Kokemuksen mukaan tätä jatkuu noin seuraavat puolitoista tuntia ainakin kunnes molemmat alkavat olla väsyneitä, eikä yhteistä säveltä oikein tunnu enää löytyvän. Usein ilta päättyy siihen kun M alkaa itkeä ja murjottaa..

Tähän mennessä viikon kohokohta on ollut eiliset treenit joissa S taas jatkoi two-hands - tanssiamme ja lupasi pitää erilliset treenit meille ensiviikolla. (Oikeastaan kysymyksessä on jaettu ensimmäinen sija, mutta vielä on liian aikaista paljastää tätä toista uutista..) Ja pohjalle päästiin tänään kun minulle selvisi ettei ensiviikon maanatai olekaan minulle vapaa päivä kuten olin luullut. Olin suunnitellut Sa:n kanssa lähteväni Kölniin seuraamaan karnevaalia, mutta eihän siitä mitään tule kun minun pitää tehdä töitä. Prkl..

Marco:n periaatteella (eli halihalipusipusi)

2007-02-10T19:15:00.000+01:00

On vaikea varmaan arvata mitä viikonloppun ohjelmaani kuuluu. Olin todella väsynyt herätessäni aamulla, mutta kyllä sitä taas lähti käyntiin kun vaan sai ensin nostettua ruhonsa sängystä. Minulle on alkanut taas ilmestyä aamuväsymystä. Venytän ylösnousua niin paljon kuin vain uskallan. Olen iltaihminen, minkäs minä sille voin. Olisipa ylioppilaskilpailuissakin ollut mahdollisuus valita, suoritatko kokeen aamulla vai illalla.

Olin sopinut F:n kanssa, että menisimme tanssisalille tuntia aikaisemmin ennen kuin workshop virallisesti alkaa, jotta ehtisimme treenata two-hands sarjaamme. S innostui jatkamaan sitä tiistaina, pienen painostuksen jälkeen. Hän suorastaan vihaa two-hands:n tekemistä, jopa kuulemma enemmän kuin céilíä. Mutta kun hän pääsi alkuun, niin pelkäsin jo hetken ettei loppua tulekaan kun hän heilutti minua sinne ja tänne ja tuonne. Joten tämän päivän yhteistreeni tuli tarpeeseen ja tottakai huomenna uudestaan.

Workshop meni ilman suurempia ongelmia. F oli todella hyvä opettaja, rauhallinen ja tarkka. Minusta on aina uskomatonta huomata kuinka vieraat ihmiset yleensä reakoivat täällä toisiinsa. Se mitä muistan omista kesäkursseistani, niin olen usein ollut lähes ainoa joka höpöttää ja vastaa kun jotain kysytään, tai ylipäätänsä osoittaa osaavansa tuottaa puhetta. Täällä ihmiset tulevat saliin sisään iloisesti tervehtien ja alkavat höpötellä lähes heti kaikkien kanssa. Esittäydytään ja halitaan ja pusitaan jos joku on vähänkin tuttu ja aletaan sitten kertoa miten kamalaa oli kun myöhästyi bussista ja piti kävellä kokonainen kilometri vesisateessa. Suomessa "joutuu" harvoin keskustelemaan muiden kanssa jos ei itse tee aloitetta. Muistan että minulta on joskus kesäkurssilla kysytty, tiedänkö missä salissa kurssi pidetään. Tai että uskaltaako pukuhuoneeseen jättää tavaroita. Tai kuinka kauan olen tanssinut. Siinä kaikki. Täällä minulta on tähän mennessä kysytty jo varmaan lähes kaikesta muusta paitsi joulukinkun paistamisesta. Olen kuullut tarinoita lapisista ja miehistä ja ystävistä ja tanssiopettajista. Eikä kukaan kysykään, olenko jostain muualta kun en laulaa lurita saksaa samaa tahtia kuin muut. Yleensä kerron ihmisille vasta jälkikäteen mistä olen kotoisin ja miksi olen täällä.

Haluaisin oikeastaan tuoda tämän avoimuuden Suomeenkin. Tiedän, ettei kaikista ole pakko pitää ja kaikkiin ei tarvitse tutustua. Mutta mikä idea siinä sitten on oikein astua oman kotinsa ulkopuolelle? Mikä järki siinä on, jos ei kerran halua tavata ketään tai tutustua kehenkään tai jos ei halua oppia mitään uutta? Ihmisten sosiaalisia tilanteita koskevat pelot varmaan vähenisivät huimasti, jos ei aina tarvitsisi pelätä negatiivista vastaanottoa. Minun päiväni on ainakin useasti pelastanut täällä avoimet ihmiset jotka innoissaan (tai ainakin hyvin innostunutta näytellen) tulevat halaamaan tavatessamme tai kun erotaan. Se on mukava ja yksinkertainen tapa kertoa ystävälle kuinka paljon tästä pitää vaikkei sitä aina ääneen sanotakaan.

Ai että : "Onhan se sinun helppo sanoa kun olet 'tuollainen ja tälläinen', mutta ei se multa vaan onnistu." Aha, no ei sitten. Unohda koko juttu..

Täällä oli suorastaan ihmeen hetket kun torstaina satoi lunta taivaan täydeltä. Tiedän, että sitä satoi kyllä Suomessakin, mutta jotenkin minulle ei ole oikein valjennut, että nyt on jo helmikuu kun eihän täällä ole mitään talvea edes koettu. Ja tästä lähtien se joka valittaa minulle Suomen pakkuvasta pakkasesta ja lumesta niin saa turpaan. Tulkaa tänne ja kokeilkaa tätä harmaata pimeyttä. Jokainen voi muistella miltä aina syksyisin tuntuu kun ilma kylmenee ja illat pimentyvät ja vettä sataa. Puista on lehdet tippuneet, mutta lunta ei vain tule. Heräät aamulla ja menet töihin/kouluun - on pimeää. Tulet iltapäivällä töistä/koulusta - on taas pimeää. Masentaa, väsyttää.. No, kokeilkaapa sitä sitten monta kuukautta putkeen. Näet kaksi kertaa lunta, sitä sataa ehkä noin 2-5 cm ja sitten se sulaa pois heti samana iltana.

Torstaina koko kaupunki suorastaan pysähtyi lumentulon takia. Kaupunki ruuhkautui totaalisesti hidastelevien autoilijoiden ja kolareiden takia. Menin siis M:n kanssa luisteluun linja-autolla ja metrolla. Ja koska tämä harvinainen lumi oli suorastaan kultaa pienelle tytölle, niin annoin M:n leikkiä rauhassa lumessa kotimatkalla. 15 minuutin kävelymatka luisteluhallilta metroasemalle kesti meiltä reippaan tunnin. Mutta olin superaupair ja kiitokseksi ahkerasta viikosta sain hieman ekstrarahaa ja perjantain melkein kokonaan vapaaksi. (Tässä vaiheessa voin myöntää, että se raha tuli tuhlattua jo, ja vielä moneen kertaan..)

Koukussa Vapianoon

2007-02-06T10:42:00.000+01:00

Viikonloppu meni.. Niin, mitäpä siitä muuta sanomaan, viikonloppu meni. Nousin aamulla aikaisin, säntäilin puoliunessa ympäriinsä kahvikuppi kädessä ennen kuin pääsin viimein lähtemään. Koska "vanhukset" olivat poissa niin kyllähän sitä oli helppo arvata millaisen shown pojat pistävät pystyyn. Kun tulin perjantai-iltana kaupungilta talo oli jo pullollaan porukkaa. Suurin osa oli kuulemma tullut vain käymään. Ja mitäs se minulle kuuluukaan kun heidän vikansahan se on jos jotain sattuu. Ainut mikä häiritsi, oli läpi yön jatkuva bailaus, bassot täysillä soiva discomusa ja tanssimattopeliä pelaavat pellet yläkerrassa. Jossain vaiheessa hetken jopa pelkäsin, että lattiasortuisi ja joukko kännisiä teinejä tippuisi kattoniläpi, mutta onneksi talo selvisi vaurioitta.

Muutaman tunnin yöunien jälkeen olin kuin haamu ja olo oli kaikkea muuta paitsi urheilullinen. Toivoin jo hetken, että voisin vain jäädä jonkin verukkeen turvin kotiin nukkumaan. Mutta onneksi se oli vain lyhyt hetki.

Lauantai oli oikeastaan sunnuntaita rankempi. Usein sunnuntai tuntuu ylivoimaiselta kun on lauantaina painattanut menemään niin sunnuntaina ei enää meinaa jalat kestää matkassa. Tosin nyt asiaan vaikutti sekin kun matka Duisburgiin piti taittaa junalla ja koko päivä treenattiin vain hardshoe-tansseja. Ja asiasta tietämättömille voinen valoittaa sen verran, että intermediate ja open tason tanssit eivät ole enää pelkkää eteenpäin jolkottelua.

Venyttelyn ohjaus sujui hyvin. Kenenkään jalka ei irronnut ja kaikki tuntuivat kävelevän seuraavana päivänä ihan omin avuin, joten en saanut ainakaan mitään näkyvää vahinkoa aikaan ja S:kin tuntui olevan tyytyväinen.

Luulin kuolevani lauantai-iltana kun vihdoin pääsin kotiin. Hyvä kun jaksoin edes nousta ylös portaita. Kaiken lisäksi pojilla oli, yllätys yllätys, jälleen tupa täynnä kavereita. Kun tulin kotiin tapasin noin kymmenen teinipoikaa lorvimasta meidän etupihalla. Ensin luulin, että porukka on vain tullut ulos tupakalle. Ulko-ovi oli auki ja Jo seisoi koiran kanssa ovella ja muu porukka Jo:n takana. Porhalsin vain väsyneenä sisään enkä viitsinyt hirveämmin kiinnisttää tilanteeseen huomiota ennen kuin tajusin ettei ulkona seusonut poikalauma ollutkaan kutsuvieraslistalla. Jo ei oikein ollut halukas puhumaan asiasta kun yritin tivata ketä he oikein ovat. Jotain tuttuja samasta koulusta. Aha. Olin sen verran väsynyt etten jaksanu jäädä siihen norkoilemaan ja pelkäämään, että ryntääkö se joukko väkisin sisälle vai ei. Ilmoitin siitä ovelta vähemmän kauniimmin sanoin, että nyt pikkupoikien aika lähteä kotiin nukkumaan ja läimäytin sitten oven kiinni. Ainakin yksi ongelma oli poissa päiväjärjestyksestä.

Loppuillan minä olinkin ilmeisesti jokin ihmetyksen kohde. Jo:n kavereista varsinkin suomalaiset televisiomainokset olivat hirmuisen hauskoja. If-vakuutusmainoksen hiiret olivat selvästikin jotain aivan ennennäkemätöntä. Ja pääsin minä sitten keskellä yötä hieman töihinkin kun Ja tuli herättämään, että pitäisi päästä Baropin metroasemalle. tyttöystävä oli kuulemma ollut ystävänsä luona iltaa viettämässä, mutta halusikin sitten tulla meille yöksi. Sanoin, että kävelkööt, niin minäkin aina teen. Ei auttanut. Hemmetti näitä laiskoja saksalaisteinejä. Tai ehkä minä olen vain liian kiltti. Myöhemmin sain kuulla R:ltä, että tämä Ja:n tyttöystävä todella käyttää heitäkin aina hyväkseen kun jonnekin pitäisi päästä. No, ensikerralla saa sitten luvan kävellä.

Sunnuntaina kävinkin sitten taas F:n kanssa Vapianossa syömässä worshopin jälkeen. Minusta ravintolassa syöminen on vain niin ihanaa. Mutta Suomen hinnoilla sitä ei raaskisi kyllä tehdä joka viikko. Muistan kun tänne tultuani hämmästelin miten A voi käydä aina joka päivä ravintolassa syömässä. Hän kun syö tuskin koskaan kotona lämmintä ateriaa. Nyt voin sanoa ymmärtäväni. Minun normaali ravintolakäyntini maksaa täällä noin seitsemän euroa. Ethän sinä saa sillä suurinpiirtein mitään missään Suomen ravintolassa.

Todellinen vapaa viikonloppu

2007-02-02T23:39:00.000+01:00

Koska päätin olla nolaamatta itseäni huomenna niin valmistelin jopa hieman mitä aijon tehdä muiden kanssa. Onhan se parempi kuin ei mitään, etten sitten vain menisi unohtamaan mitään tuiki tärkeää. Päätin kuitenkin ottaa muilta luulot pois ja aloittaa jalkojen rääkkäämisellä. Vaikka takana onkin pitkä workshop, ei se tarkoita sitä, että lihakset olisivat varmasti valmiit venyttelyyn. Madonnan Push-biisi ja vähän joustoja tekee ihmeitä. Ainakin muutamat saattavat muistaa minun teettäneen niitä. Ne ovat kidutuslistani kärjessä kuten vatsalihasharjoitukset ja "pidot". Opettajana sitä jaksaa ihmeitä kun pitää puhua ja puhista ja valaa uskoa muihin. Siinä tulee ainakin hengitettyä, mutta kun on itse vain tekemässä mitä käsketään niin minä ainakin taidan aina välillä unohtaa hengittämisen kun en jaksa läheskään yhtä paljon kuin opettaessani. Ja nyt paljastan salaisuuteni, ei minulla ole hyvä kunto, ei ole ikinä ollutkaan. Tai ehkä silloin kun pelasin salibandyä, mutta se on toinen tarina. Minä vain olen opetellut esittämään hyväkuntoista.

Sain tänään käteeni palkan ja kyllähän sen arvaa mitä sitten tapahtuu. Heti kun A, R ja M olivat hurauttaneet autolla pihasta kipaisin kaupungille. Enkä edes törsännyt kaikke! Olen niin ylpeä itsestäni. Ostin vain huippuhalpoja vaatteita alennuskorien pohjalta, ja treenejä varten tietysti. Olen kaivannut jo pitkään vähän uusia treenivaatteita kun tuntuu siltä, että kierrätän samoja kerta toisensa perään. Huippuunsa venyneet alennusmyynnit antoivat hyvän syyn vähän täydentää treenivaatevarastoa. Sillä eihän sinulla voi olla ikinä liikaa lämmittely/kotihousuja tai mustia peruspaitoja?

Minä jäin poikein kanssa kolmestaan talonvahdiksi kun muu porukka hurautti viikonloppulomalle. M vietiin R:n siskon luo hoitoon ja R matkusti A:n kanssa veljensä luo rentoutumaan. Alun perin olin kyllä jo lupautunut hoitamaan M:a, mutta koska R:n sisko oikein tarjoamalla tarjosi M:lle yöpymispaikkaa.. No, ihan mukavaa ettei siitä kieltäydytty, muuten minun olisi pitänyt unohtaa koko workshop. Nyt minun täytyy vain olla varovainen ja sulkea suuni etten vahingossakaan hehkuta kenellekään. Tiedä miten kateellista väkeä nämä saksalaiset osaavat olla, vaikka tämä irkkuiluporukka taitaa olla aika sekalainen lauma. Hehkuttelen lähinnä herra M:lle joka ystävällisesti jaksaa edelleen tukea minua.

Taidan jollain tasolla hieman jännittää huomista. Toisaalta jännitän joka kerta workshoppiin meno jos en mene yhdessä F:n kanssa. Kerran minä nauroinkin hänelle, että enhän minä muista edes kaikkia tanssejani jos hän ei ole katsomassa. Onneksi sentään Mo, yhteinen ystävämme tanssitunneilta, tulee kanssani. Tapasimme tänään sattumalta metrossa kun olin matkalla kotiin ja sovimme tapaavamme aamulla juna-asemalla. Tunnen silti oloni hieman oudoksi koska kurssille tulee, kuten jo aikaisemminkin kerroin, vain kahden ylimmän tason tanssijoita. Minä olen vasta aloittanut opettelemaan intermediatetason tansseja tai jonkun niistä S opetti kyllä minulle suoraan jo opentason versiona, mutta kuitenkin. Ja kaiken sen lisäksi minun pitäisi sitten pompata vielä sinne salin eteen ja ohjata venyttelyt. Loistava tilaisuus. Mistä minä näitä aina itselleni oikein löydänkään?

Opettaja-ainesta (kenties..)

2007-01-30T22:31:00.000+01:00

Näin pari päivää kisojen jälkeen alkaa jo hieman tajuta, että mitä sitä oikein tapahtuikaan. Olo on kuin ryyppyillan jälkeen kun yrittää miettä mitäs sitä oikein tapahtuikaan ja kun kaikki sitten palautuu pikkuhiljaa mieleen. Eilinen meni itsekseen hymyillessä kun mietin kaikkia niitä ihmisiä ja juttutuokioita. Tanssit eivät liukuneetkaan ohitse aivan kuin olisin ollut unessa, vaan olin koko ajan hyvin tietoinen siitä mitä tapahtui. Sinäänsä outo tunne. Minulla oli aikaa etsiä ystävällisiä kasvoja yleisöstä ja miettiä ties mitä. Kun kaikki 10 tanssia oli sitten vihdoinkin rykäisty niin tainnuin ainakin puoleksi tunniksi. Hyvä kun kestin hereillä.

Kilpailun jälkeen päätimme F:n kanssa käydä tarkastamassa ydinkeskustaamme ilmestyneen ravintolan. Vapianosta tulikin sitten kertaheitolla suosikkiravintolani täällä. Pidän niistä hetkistä kun workshopin jälkeen sunnistamme jonnekin kahville tai syömään. Ei tarvitse heti mennä kotiin ja suurin piirtein taintua tiedottomaksi. Voi pienen hetken koota ajatuksia ja höpötellä rauhassa, kerrata uusia opittuja sarjoja. Päätimme ottaa tämän tavaksi myös näin kilpailunkin jälkeen. Siinä hyvästä ruuasta nauttiessa saimmekin sitten loistavan idean. Haluaisimme hirveästi kokeilla kuinka two-hands sujuisi meiltä. Päätimme kysyä asiaa heti tänään S:ltä. Hän sanoi arvanneensa, että tämä tulisi vielä eteen. Hän ei sanonut juuta eikä jaata, mutta ennen kuin sitten aloitimme treenaamisen hän opettikin meille leadroundin. Maaliskussa olisi kilpailut Stuttgartissa ja me molemmat olemme joka tapauksessa menossa sinne, joten päätimme treenata itsemme siihen kuntoon että two-handsiä voitaisiin kokeilla jo siellä ja jos emme munaa ihan totaalisesti voisimme ehkä harkita yrittävämme EM-kisoissakin. Mutta siihen on vielä pitkä aika.

Tänä viikonloppuna olisikin sitten vuorossa intermediate ja open tason tanssijoille tarkoitettu workshop. Ehdin jo hetken haaveilla pitkään nukkumisesta ja lauantaipäivän shoppailumatkasta, mutta ei se nyt sitten onnistukaan. Mutta huippujuttu tällä hetkellä on se, ettei minun tarvitse maksaa ollenkaan koko kurssista! Toimin S:n apuopettajana ja hoidan pienen alkulämmittelyn ja tunnin mittaisen loppuvenyttelyosuuden. Vaikka olenkin jo opettanut/auttanut täällä muita tanssien kanssa, niin tämä on kyllä taas minun pienessä päässäni jotain ihan omaa luokkaansa. Ja koska kurssi on vain kahdelle ylemmälle tasolle niin paikalla ei tule olemaan kovinkaan paljon väkeä, joten opetuskin tulee olemaan paljon yksilöllisempää. Ison ryhmän kanssa kun tulee se olo, että olisihan sitä voinut treenata kotonakin. Sekä lauantaina että sunnuntaina on tarkoitus vetää tiukke kuuden tunnin repäisy kuten tähän mennessä usein on tehtykin. Tällä kertaa minun ei vaan tarvitse olla huolissani jalkani kestämisestä koska minun ei tarvitse maksaa mitään. Ja koska kurssi on kallis, niin tämä on minulle todellinen helpotus. En väitä olevani mikään venyttelyn kuningatar joka venyy suuntaan jos toiseen, mutta kai minulla on sitten tähän porukkaan nähden hieman enemmän kokemusta erilaisista venyttelytavoista, jos näin voidaan sanoa.

Eilinen päiväni pelastui jälleen kerran F:n ansiosta. Hän ilmestyi kuin tyhjästä luisteluhallille kun istua nökötin yksin katsomossa. Sa on käynyt siellä viimeaikoina harvemmin joten olen ollut hieman juttukaverin tarpeessa. Mutta tätä päivää mikään ei voinut enää pelastaa. Tiistai on kamalaa juoksemista paikasta toiseen, varsinkin nyt kun toimin toisena Suomikoulun opettajista. Mutta lisärahaahan sekin vain on. En ole vielä saanut ketään itkemään, joten en minä ainakaan ihan onneton siinä touhussa ole. Lapset ovat kuulemma viihtyneet. Paras palaute oli ehkä tähän mennessä se kun eräs äiti kertoi kuinka pieni poika oli kotimatkalla innoissaan selittänyt auton takapenkillä miten "..sillä uudella opettajalla on semmonen koru kielessä!"

Piiiiiiiiiitkä päivä

2007-01-28T23:16:00.000+01:00

Olin sopinut F:n ja erään yhteisen tanssiystävämme kanssa menevämme Oopperaan katsomaan uuden baletin ensi-iltaa. Eilen F kuitenkin ehdotti, etten tulisikaan enää sen jälkeen kotiin vaan menisin hänen luokseen yöksi. Näin helpottaisimme myös huomattavasti tämän aamuista lähtöä kisoihin. Pakkasin siis eilen kimpsut ja kampsut hyvissä ajoin. Ja tottakai outo jännityksen ja paniikin sekainen olo iski jo siinä vaiheessa.
Tällä kertaa täytyy kyllä sanoa, että baletti, Manon Lescaut, oli oikeastaan näkemisen arvoinen. Mikään mahdottomanuskomattomanübersuperhyper huippukoreografia ei ollut kyseessä, mutta tällä kertaa ei tarvinnut hävetä tanssijoiden puolesta. Eriaikaisuus ja jokaisen tanssijan täysin omat variaatiot liikkeistä eivät olleet mitenkään hirveän häiritseviä, osaksi pelkän puvustuksenkin ansiosta. Ehdottomasti paras täällä näkemäni baletti tähän mennessä.
Loppuillan vietimme F:n kanssa katsoen Simpsoneita ja turisemma kaikesta muusta paitsi tanssista. Tavoitteena oli unohtaa tämän päivän koitos, mutta hieman yritykseksi se jäi. Itse näin sekavia unia koko yön ja heräilin vähän väliä tarkistamaan onko oikeat tossut varmasti mukana.. Entä mustat trikoot.. Kun kello sitten soi ennen puolta kuutta, olin niin sekaisin, etten aluksi tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt sännätä. F oli aluksi kuin itse rauhallisuus. Hän paistoin omenaohukaisia ja vihelteli hornpipen sävelmää. Hän aloitti säntäilynsä vasta aamiaisen jälkeen kun minä istuin rauhassa nauttimassa kuumastan kahvista.
Itse kisakokemus oli täysin erilainen aikaisempiin kokemuksiini verrattuna. Kisapaikkana oli hotelli (eikä mikään huono sellainen) ja esiintymislava oli koottu hotellin suureen kokoustilaan. Käytännössä keskelle huonetta oli levitetty tanssimatto joka aina välillä jaettiin kahteen osaan, A- ja B-lavaksi, kahden eri ikäryhmän tanssiessa samaan aikaan. Tuomareiden pöydä olivat suoraan lanssialueen edessä ja niiden taakse ja ympärille oli koottu yleisölle ja tanssijoille tarkoitetut tuolit. Tanssijoiden takana oli paikka soittajalle. Saimme nauttia koko päivän livemusiikista, vaikka minun onkin myönnettävä, että tällä muusikkonaisellamme oli koko ajan niin yrmeä ilme, että ehdin jo ajatella pitääkö hän ollenkaan harmonikan soittamisesta.
Tanssit tanssittiin yksinkertaisesti järjestyksessä reel, light jig, slip jig ja singe jig, kuten käsittääkseni lähes poikkeuksetta aina tehdään. Saman ikäryhmän tanssijat seisovat takana rivissä kilpailunumeron mukaisessa järjestyksessä ja vuorollaan aina kaksi tanssijaa astuu tanssimatolle tanssimaan. Tanssin jälkeen yksinkertainen kumarrus tuomareille ja yleisölle ja paluu omalle paikalle takaisin seisomaan ja odottamaan seuraavaa tanssia. Minulla kävi tietysti huono tuuri ja sain parikseni tytön joka lopetti lähes poikkeuksetta aina tanssinsa kesken. Hänellä oli selvästi huono päivä ja valitettavasti se häiritsi minun keskittymistäni tietysti suunnattomasti. Vaikka myönnettäköön, että tavoite tuli saavutettua, joten kai se ihan hyvin meni.

Ei niin Herzlich willkommen

2007-01-27T14:39:00.000+01:00

Palasin. Joulu oli tähänastisista lyhyin. Aika kului liian nopeasti, mutta olen kyllä tyytyväinen päätökseeniv iettää sen Grainaun sijaan Suomessa. Lomailin eli nukuin ja söin roskaruokaa. Tapasin sukulaisia ja tuttuja ja treenasin tietysti. Tosin en voi sanoa, että olisin palannut uutta intoa puhkuen Saksaan, valmiina lopettamaan sen jonka olin aloittanutkin. Mutta järkeilin asian niin päin, että jotainhan sitä olisi tehtävä jos Suomeen jäisi. Ja olisi asuttava jälleen kotona. Ei kiitos.
Olen ollut hieman pyörältä päästäni paluun jälkeen. Arki kyllä sujuu, mutta se uuden viehätys on lopullisesti kadonnut. Kaiken lisäksi pojat ovat puhuneet R:n kanssa joululomalla ja nyt koko perhe kohtelee minua oudosti. Syy miksi en ole purkanut pahaa oloani missään vaiheessa R:lle on ollut yksinkertaisesti se etten uskonut hänen ymmrätävän. Hän vain kääntäisi kaiken päälaelleen ja loukkaantuisi. Ja juuri sellainen hän nyt on. Asiasta on ehditty käydä jo useampaan kertaan "vakavia keskusteluja", joissa minä en tosin ole pahemmin päässyt suutani avaamaan kun minulle vain puhutaan. Sen verran olen ilmoittanut etten väsyneenä jaksa enää kovin paljon ja kun päivät venyvät mahdottomiksi niin olen hyvin kärttyinen.
Huomenna olisi sitten edessä ne irlantilaisen tanssin kilpailut joihin tässä nyt on sitten yritetty tähdätä. Oloni on kaikkea muuta kuin varma. Johtunee ehkä siitä, että jalkani ei ole täysin kunnossa. Vanhojen ongelmien lisäksi sain uutta taakkaa kun M iloisesti runteli polveni. Minkäs sille voi kun lapsethan ovat sellaisia, eikö niin. Onko se sitten miten normaalia, että seitsemän vuotias tyttö hyppää polvesi päälle kun istut lattialla, en tiedä. Huomenna on kuitenkin aikomuksena tanssia, sittenhän sitä nähdään, että mihin tällä jalalla pystyy ja mihin ei.

SEKOsikose?

2006-12-18T19:43:00.000+01:00

Mikä onkaan maailman turhin juhla? - Pikkujoulut. Yksi hyvä syy lisää ryyppäämiseen. Kyrsiinnyn hyvin helposti jouluun. Minusta on mukavaa suunnitella joululahjoja ja varsinkin täällä vaeltaa tungoksessa väsymykseen saakka. M on vain ollut oikein superärsyttävä pieni pilalle hemmoteltu kakara muutamien viime päivien ajan, että hermo menee vähemmästäkin. Hän odottaa joululahjaksi lintua. Voin sanoa, että turhaan odottaa, mutta raukka on niin innoissaan ajatuksesta, että saisi oman söpön pienen linnun, etten viitsi särkeä unelmaa. Raukka ei varmaan tajua, että ei ne oikeat linnut käyttäydy ihan samalla tavalla kuin piirretyissä.

Eilinen Pähkinänsärkijä oli minulle hienoinen pettymys. Näin muutamien täällä näkemieni balettien jälkeen voin sanoa kuuluvani siihen puoleen kaupungista joka ei pidä Xin Peng Wangin tyylistä. Pidän enemmän kalassisita ja perinteisistä toteutustavoista. En siitä, että lavasteiden vaihtajat köpöttelevät lavalle kesken kaiken kun joku tanssii juuri sooloaan. Kaunis, perinteinen Pähkinänsärkijä oli pilattu rumilla puvuilla. Lisäksi minua vieläkin häiritsee suurten joukkokohtausten epäpuhtaus. Jonkun sormet sojottavat kattoon, jonkun ranne on tikkusuora ja jollakin on lerppu balettiranne. Jokaisella tanssijalla tuntuu olevan täysin oma versionsa koreografiasta ja kun siihen lisätään vielä täydellinen eriaikaisuus, niin tuloksena ei voi olla kuin vain pelkkää kaaosta. Pähkinänsärkijä oli tähän mennessä lievin tapaus mitä olen nähnyt, Joutsenlampi sai minut itkemään ja Hommage an Bach:n aikana meinasin juosta ainakin 100 kertaa lavalle keskeyttämään esityksen. Oopperaa suosittelen ehdottomasti vaikka se ei omalta taiteenmuodolta tuntuisikaan, mutta balettia.. On vaikea tajuta, että kyseessä on ammattitanssijoita. Kuinko monelle tanssijalle tulee ensimmäisenä mieleen, kun edessä tekevä tekee liikkeet eritavalla niin kysyä ja tarkistaa, että kumpikohan tekee oikein - käsi ylös. On se sitten vähän noloa ja todellakin myöhäistä ensi-illassa enää ruveta itkemään. Paitsi että en usko kenenkään näistä tanssijoista edes tajuavan moista. Jokainen on niin omissa maailmoissaan lavalla. Duetot ovat huippukamaa, mutta siihen se kontaktin otto ja yhteen hiileen puhaltaminen jääkin..

Tässä vaiheessa voinen paljasta, että minun balettiurani on jäänyt vain yhteen soolorooliin. Tai pitäisikö sanoa puolikkaaseen soolo-osaan..

Siivosin tänä aamuna aivan innoissani. Siis olin niin onnellinen kun sain imurin käteen, tuuletin koko talon ja pesin lattia kiiltävän puhtaiksi. Olen varmaan sekoamassa. Mietin sitä istuessani olohuoneen lattialla kun yritin kerrankin saada sohvan alta kaikki pölyt pois. Jotenkin minusta tuntui kuin en olisi siivonnut ainakaan kahteen viikkoon! Pienen laskutoimtuksen jälkeen selvisi, että johan minä olen ollutkin siivoamatta neljä kokonaista päivää. Torstaina en saanut siivota, perjantaina pojat siivosivat ja minä sain vain vahtia vierstä ja viikonloppuna olikin sitten vapaata. Toistan : olen varmaan sekoamassa.

Huomenna olisi viimeinen tanssitunti ennen joululomaa. Jalkani kaipaakin kyllä lomaa, mutta en millään malttaisi olla käyttämättä hyväkseni tätä viimeistä mahdollisuutta saada ohjattua treeniä. Kipu kyllä tulee takaisin, se on varma. Mutta jos minä ihan vähän vaan.. Onhan tässä koko loma aikaa lepuuttaa jalkaa. Suunnitelmissani on nukkua, nukkua, levätä, nukkua, syödä, nukkua niin ja tietysti nukkua ja levätä. Yritän vältellä lastenlauluja ja tarinoiden kertomista. "Tapahtui eräänä kauniina aurinkoisen kesäpäivänä Helsingin metrossa.."

Kehitin Mo:n, F:n ja minun yhteisen tanssiystävämme, kanssa eilen baletissa hyviä tekniikoita joilla voisi parantaa aina sitä nakyvyyttä. En tiedä miksi minun eteeni istuu aina se tättärä jolla on koko salin ilmavin kampaus. Keksimme, että olisi aina hyvä oottaa teatteriin mukaan hiuslakkaa ja kampa jolla voisi sitten silotella edessäistuvan hiukset. Siis tuskin kukaan moisesta hermostuisi.. Hetken aikaa ideoita pyöriteltyämme tunnelma kävi vähän levottomaksi. Ehkä radikaalein idea oli, että teattereiden pitäisi varata jokaisen istuimen alle kirves jolla voisi sitten katkaista edessä istuvan pään jos se sattuisi olemaan pahastikin edessä. Tästä johtuen penkin alla tulisi olla myös pikaliimaa, jotta jokainen voisi sitten liimata päänsä takaisin lähtiessään.

Yhä edellen : olen varmaan sekoamassa.

Unikekonen

2006-12-16T18:42:00.000+01:00

M:n ystävä tuli jälleen yökylään. Tällä kertaa olin kuitenkin fiksu ja livistin ulos ennen kuin hakkaa-sinä-pianoa-niin-minä-rämpytän-kitaraa-musiikkiesitys alkoi. F oli kutsunut minut katsastamaan uusinta elokuvalöydöstään. Elämys oli ladattu netistä, mutta ei meillä ollut muutakaan vaihtoehtoa kun ei se tänne elokuvateatteriinkaan tule. Tuen kyllä ehdottomasti elokuvan tekijöitä myöhemmin ostamalla dvd:n. Tai sitten en. Joka tapauksessa Stick it on vähemmän ennalta arvattaa teinihömppää.

Myöhästyin yllättäen raitiovaunusta matkalla kotiin, mutta tällä kertaa vika ei ollu blondiudessani vaan F:n aikataulunlukukyvyissä. Ja tästä onnettomasta sattumasta johtuen, myöhästyin myös viimeisestä metrosta. Prrkkl.. Onneksi matka F:lta keskustaan ei ole mitenkään ylivoimaisen pitkä, mutta kyllä vähän sapetti odotella yli puolituntia yöbussia. Omapahan oli valintani, olisin voinut myös hypätä suoraan taksiin ja hurauttaa sillä kotiovelle, mutta minkäs sitä pihi tavoilleen voi.

Tänään mekastus alkoikin sitten jo heti aamusta - tottakai. Enimmäinen aamu pitkään aikaan jolloin oikeasti saan nukkua niin pitkään kuin sielu sietää, niin tottakai juuri silloin M päättää ystävänsä kanssa koilottaa joululauluja oveni ulkopuolella. Hautasin pääni tyynyn alle ja vetelin hirsiä kello kahteen saakka iltapäivällä. Olin suunnitellut kuluttavani iltapäivän shoppailemalla, mutta muutaman kerran jouduin harkitsemaan ennen kuin rohkaisin mieleni ja lähdin ulos rankkasateeseen. Ja kyllä se loppuen lopuksi kannatti. Nyt on kaikki joululahjat ostettu, enää tarvitsee vain hankkia lahjapaperia. Minä jopa suorastaan nautin siitä keskustassa vallinneesta valtavasta tungoksesta. Liikkuminen on kyllä hidasta ja kassalla saa jonottaa useammankin ikuisuuden, mutta jos ei vaan pidä kiirettä, ei pelkää ympärillä vellovaa valtavaa ihmispaljoutta eikä hermostu liian nopeasti, niin hauskaa se silti lähinnä on. Kauppojen ulkopuolella voi kuunnella katusoittajia ja haistella joulumarkkinoiden ihanista kojuista leijailevia tuoksuja.

Huomenna olisi vuorossa Pähkinän särkijä - baletti. Vältän näin sulavasti isoisän tarjoaman jouluillallisen. En ole sen kummemmin epäkohtelias, minua kun ei ole henkilökohtaisesti kutusuttu. Olen huomannut, että olen isoisälle lähinnä pelkkää ilmaa, se suomalainen aupairi joka korjaa astiat pöydästä ja johon ei sitten sen kummemmin tarvitsekaan huomiota kiinnittää. Hän on kyllä oikein mukava ja ystävällinen, mutta ei kyllä ihan samaa luokkaa kuin isoäiti. Oikeastaan heitä ei voi edes verrata keskenään.

Jalkakipuni selvästi hellittää levon myötä. Mutta pelkään, että ensiviikon tanssitreenit pitäisi jättää suosiolla väliin ja siirtää ajatukset jo kohti tammikuun kilpailuja.

Kuka onkaan seuraava uhri?

2006-12-14T17:14:00.000+01:00

Eräs R:n sisko Suomesta lähetti paketin M:lle. Paketin sisällä oli pienempi paketti jonka pienessä kortissa luki söpösti "Kodin hengettärelle". R tietysti avasi paketin. Joitakin päiviä tämän jälkeen selvisi, että tuo pieni kodinhengettärelle tarkoitteu paketti oli minulle. Fazerin suklaa ei ole ikinä maistunut niin hyvältä.

Jo osti itselleen uudet kengät. Hän esitteli niitä minulle varsin ylpeänä kun heti palattuaan kaupungilta. Ja siistithän ne ovatkin, ruskeat peruskengät. Mutta mielestäni hinta oli kaikkea muuta kuin söpö. 100€ peruskengistä on mielestäni liikaa. Isähän ne tietysti sitten maksoi, vieläpä ilmen mutinoita. Meinasin kysyä, että maksaisittko minun kisapukunikin?

Kävin tiistaina treeneissä ja sain vihdoin ja viimein raahattua Sa:n mukaani. Myös uusi ystävämme, Venäjältä kotoisin oleva aupair tuli mukaan kokeilemaan. S oli iloinen saadessaan uusia uhreja. Ja vaikka molemmat olivatkin jotenkin epäileväisiä, niin ainakin Sa ilmoitti tänään tulevansa ensiviikollakin. Hän oli niin ennakkoluuloinen koko tanssia kohtaan, että meinasin menettää hermoni. Mutta onneksi S:lla on kyky saada vaikka lyhtypylväs tanssimaan irkkua. Tänään oli ensimmäinen kerta kun Sa ei väittänyt ettei hänen rahansa riitä tunneilla käymiseen. Hyvä on, kyllähän se maksaa jos kilpailee, mutta jos vain käy tunneilla niin ei se sen kalliimpaa ole. Itseasiassa halvempaa kuin hiphop ja jazz tuntini.. Sitä paitsi jos Sa jättäisi ostamatta ne yli 10€ huulipunat ja muut tuhottoman kalliit meikit, niin hänellä olisi rahaa vaikka mihin.

Minun rahani tosin ovat nyt hieman tiukalla kun maksettavaksi kerääntyy tanssitunnit, irkun kovat kengät, irkun pehmeät kisatossut, irkun kisapuku ja kisoihin osallistumismaksu. Toisaalta, onpahan hyvä syy pyrkiä etenemään tasolta toiselle, ettei jäisi junnaamaan paikalleen. Halu pärjätä on kova, mutta samalla pelkään pärjääväni paremmin kuin F. Ja kaiken lisäksi on vielä tämä kipu. En voi treenata ja kävelykään ei luultavasti olisi suotavaa koska kaikki on hyvin niin kauan kunnes joudun kävelemään pitkiä matkoja tai ravaamaan portaissa.

Tein eilen pitkän päivän, mutta en välittänyt siitä kun tälle päivälle luvattiin enemmän vapaa-aikaa. Hyvä, vihdoinkin pääsen viimeistelemään jouluostokset. Kun tulin M:n kanssa kotiin luistelusta R pyysi minua huolehtimaan pyykeistä. Hä oli pessyt kaksi koneellista, alakerrassa oli juuri kolmas koneellinen valmistumassa ja neljännen voisin kuulemma minä laittaa sitten käyntiin itse. Ja ehtisin kuulemma hyvin silittää ennen kuin hakisin M:n hänen ystävänsä luota leikkimästä. A ja R olivat päättäneet tehdä jouluostoksensa tänään, joten saatuaan bussi/metrolippuni lainaan R pyrähti kaupungille ja minä jäin olohuoneeseen etsimään sukille oikeita pareja.

Olen aina todella herkkä jos en jostain syystä voi/saa tanssia. Turhaudun ja hermostun hirveän herkästi. Varsinkin nyt kun olen pitänyt kaikki pienetkin vihan ja ärtymyksen tunteet sisälläni. Olisi oikeastaan syytä varoittaa tuttaviani. Kun palaan Suomeen, älkää ihmetelkö miksi huudan ja raivoan pikkuasioista.. Kaikesta huolimatta päivän kohokohta oli se kun R loukkaantui, kun ilmoitin lähteväni sitten lauantaina kaupunkiin F:n kanssa, enkä jäisikään päiväksi kotiin leipomaan hänen ja M:n kanssa.

Olisinpa haavoittumaton

2006-12-11T18:57:00.000+01:00

Viime viikko oli jotenkin tavallista uuvuttavampi. Olen tulossa kipeäksi ja suurin osa voimistani kuluukin taudin vastustamiseen. Mitä pidemmälle päivä aina etenee, sitä enemmän joudun lisäämään vaatteita päälleni. Iltaisin istun vain omassa huoneessani peiton alle käpertyneenä. Jouluostoksenikin ovat puolitiessä kun minulla ei ole aikaa sen enempää kuin voimiakaan lähtäe keskustaan ostoksille.

Duisburgissa kuitenkin tuli käytyä. Railakkaat viisituntia päivässä, S kun oli taas vähän vauhdikkaalla päällä. Lauantai oli raskas ja olin päivän päätteeksi aivan naatti. Ensin aamulla ennen kukon laulua ylös jotta ehdin ajoissa junaan ja sitten vasta illan jo pimettyä takaisin kotiin. Selviydyin toisaalta varsin hyvin siihen nähden, että olis yksin liikenteessä enkä F:n kanssa niinkuin aina aikaisemmin. Junalippuni maksoi 3 €, ei paha. Viikonloppukurssin hinnasta ei sitten puhutakaan mitään.. Lauantaina paikalla oli tosin niin vähän ihmisiä, että me harvat paikalla olijat saimma nauttia ylellisestä yksityisopetuksesta. Tunsin pientä kipua vasemmassa pohkeessani ja polvessakin, mutta sehän on vain hyvä. Siitä tietää, että on tehnyt jotain.

Sunnuntai ei enää ollut yhtä rankka. Paikalle tuli tanssijoita Essenistä ja koska heidän opettajansa on äskettäin loukannut jalkansa, he eivät ole treenanneet kaikkea niin kuin pitäisi. S oli moisesta hermona. Ei opettajan tarvitse tanssia mukana vaan painaa playtä ja antaa sitten neuvoja ja kosjauksia. Me pääsimme helpolla varsinkin hardshoetanssien osalta. Mutta sitten se tuska alkoikin. Kipu jalassani kasvoi vauhdilla. Lopetin vasta siinä vaiheessa kun jalka petti alta kesken tanssin ja mätkähdin lattialle. Säikähdin hieman, mutta minä en vain ole niitä jotka viitsivät jättää tanssin väliin koska "jalkaan vähän sattuu". Mistä minä milloinkin tiedän mikä on harmitonta kipua ja mikä ei. Ainahan sitä johonkin koskee kun säännöllisesti harrastaa. Olen tottunut siihen jo pienestä pitäen ja minulle on tullut ehkä vähän tavaksikin vähätellä kipujani. Paha tapa, tiedän. Kyse on myös ehkä siitäkin, etten uskalla lopettaa jokin kivun vuoksi. Mistä minä tiedän ettei se ole vain jotain uupumuksesta johtuvaa luulosairautta. Kun on väsynyt niin kaikki kivut tuntuvat pahemmilta kuin mitä luultavasti ovatkaan. Olen ottanut perussäännökseni sen, että niin kauan kuin kipu unohtuu tanssiessa niin hyvä on. Ja sitten kun kivun huomaa kesken tanssin pyörteiden.. No, sitten on joku kyse jostain muusta kuin uupumuksesta ja luulotaudista. Ja minun aikaisempien kokemusteni perusteella, eilinen oli paha. Ja niin pahalta kuin se tuntuukin, minun on löydettävä tieni lääkäriin.

Minulla on maailman ihanin mies

2006-12-03T17:43:00.000+01:00

Hyi hyi millainen aupairi olenkaan! Menin ja ostin Jo:lle olutta. Voi mihin olenkaan sotkenut itseni. Perjantain Jo pelmahti koulusta kotiin ja suorastaan esitteli minulle ostamansa Shisha-tarvitkkeet ja tupakat. Ja kuulin pienen paljastuksen, että myös Ja polttelee sitä kavereidensa kanssa. Nyt minun vain tekisi mieli paljastaa R:lle, jotta hän lopettaisi kuvitelmansa siitä kuinka kiltti ja rehti poika Ja on. Olen vain jotenkin asettunut Jo:n puolelle koko jutussa. Hänestä on tullut minulle lellikki ja hän taas käyttää minua häikäilemättömästi hyvkseen. Tai sitten se on ystävyyttä, kuten minä uskottelen itselleni. Joka tapauksessa tunsin itseni cool:ksi aupairiksi kun Jo saapui perjantai-iltana meille ystäviensä kanssa ja kaikki tuijottivat minua kuin olisin taivaasta laskeutunut enkeli kun kävelin heitä vastaan portaissa.

Eiliset lasten syntymäpäiväkutsut menivät ilman suurempia kommelluksia, ainakin minun osaltani. M tosin kiukutteli niinkuin odottaa saattoikin. Yksi vieraista jopa sanoi R:lle, että kyllä tuo M sitten on usein huonolla tuulella. Ja kun kerroimme sitten tästä M:lle pienenä esimerkkinä siitä, että hän voisi edes yrittää käyttäytyä eikä kiukutella jokatoisesta asiasta, niin M tietysti sai raivokohtauksen ja halusi tietää kuka lapsista se oli ollut. Minä en olisi mennyt sanomaan mitään kun ei M ollut sillä tuulella ollenkaan, että hän olisi ollut valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Vaikka ei hän taida koskaan olla sellaisella tuulella. Kuitenkin minun oli sitten pakko myötäillä mukana kun R alkoi paljastamaan tarinaa.

Luistelu oli kyllä ehdottomasti huippuidea vaikka minua ei yhtään huvittanutkaan tuhrata aikaani aamutuimaan luisteluhallilla lasten kanssa. Varsinkin kun pojat vain lorvivat kahdestaan suurimman osan ajasta syömällä eväitä. Tpsin minusta tulikin sitten lasten suosikki kun autoin jokaista vuorotellen. Vain yksi lapisista oli M:n lisäksi luistellut aikaisemmin, joten kaikki piti aloittaa siitä miten kestetään psytyssä. Mutta hyvin he oppivat, useimmat ainakin. Loppuajasta kaikki halusivat kuistella minun kanssani koska tukeni avulle he uskalsivat ottaa enemmän vauhtia. Siinä minä sitten seisoin lapsikatraan keskellä kun pienet silmäparit tuijottivat minua ihmeissään. "Luistellaanko Suomessa oikeasti joka talvi?" "Luistellaanko siellä muka koulun kanssa?" "Onko se luistelujää oikeasti ulkona?" Paras kommentti oli kuitenkin ehkä se "Minäkin haluan meille oman aupairin!" Ja sitten alkoi tietysti hirveä menatta kun kaikki lapset halusivat kertoa mitä he tekisivät oman aupairinsa kanssa.

Kun sitten palasimme vihdoin ja viimein luisteluhallilta kotiin, olin niin täynnä sitä melua ja melskettä, että pyysin luvan lähteä koiran kanssa lenkille. Olin suunnitellut lähteväni tekemään jouluostoksia, mutta koska en ole vielä(kään) saanut viimekuun palkkaa niin täytynee jättää ostokset ensiviikkoon. Joten lähdin pitkästä aikaa koiran kanssa ulos. Siitä saakka kun perhe suunnitteli tarkan lukujärjestyksen milloin on kenenki vuoro ulkoiluttaa koiraa niin minulla "ei ole ollut lupaa" käyttää koiraa lenkillä. Tällä tavalla pojat eivät saa tekosyytä olla menemättä sen kanssa ulos. No, nyt kun viimeinkin ei tarvinnut yksin lähteä ulkoilmaan tarpomaan niin kävelinkin onnessani reippaat kaksi tuntia. Kotiin palattuani olin sankari, oikea super aupair joka pelasti koiran hurjilta syntymäpäivävierailta.

..Onhan se tietty ihan okei, että kaikki täällä jumaloi minua.

Tänään oli sitten vuorossa Saksan Cup:n HipHop kilpailut Gelsenkirchessä. Lähdimme jo ajoissa aamulla F:n kanssa jotta ehtisimme nauttia mahdollisimman paljon kilpailusta. Vaikka myönnettäköön, että tämä oli lähinnä myös varotoimenpide siltä varalta, että satumme taas eksymään moottoritiellä. Joka kerta kun lähdemme matkaan niin A) eksymme B) joudumme valtavaan ruuhkaan. Päivän taktiikkamme osoittautui oikeaksi, emmekä ajaneet moottoritiellä kuin vain kerran väärään suuntaan.

Kisat olivat kyllä aivan loistavat. Tosin minua haittasi turha kiirellisyys. Sooloissa kaikki ikäryhmät tanssivat samaan aikaan omilla alueillaan. Ei siinä oikein tiennyt ketä olisi seurannut kun kolmessa paikassa tanssittiin yhtä aikaa. Seurasin sitten suurimman osan aikaa aikuisia, vaikka olisin niin mielelläni nähnyt myös suloiset pukkuhopparit ja pelottavan pervot junjorit. Oikeasti, sen vähän mitä näin esimerkiksi poikien junjorisarjaa niin siellä riisuttiin paita, housut tippuivat ja esitettiin seksiä. Ei ehkä ihan sopivia koreografioita junjoreille, mutta hauskaa heillä näytti olevan. Niin että tiedoksi nyt Suomen junjorihoppaajille : seksikkyys on nyt in.

Aikuisten sarjassa monet käyttivät hansikasta vain yhdessä kädessä ja hiukset hulmusivat naisilla/tytöillä valtoimenaan. Eikä pelkästään suoristettuna versiona vaan valtavat kiharapilvet olivat valttia. Sekä meisten että naisten sarjassa näkyi paljon huumoria ja sillä pärjäsikin todella pitkälle. Parhaita olivat ne jotka oikeasti esiintyivät, saivat yleisön nauramaan ja vetivät aina yleisön ihastukseksi muutaman tempun. Esiintyjät olisivat ehdottomasti ansainneet kunnolliset palkintojen jaot. Käytössä ei ollut varsinaista lavaa vaan kilpailut olivat usheiluhallissa ja muut kilpailijat saivat istua ympäri tanssialuetta. Välillä oli vaikea erottaa kuka oli oikeasti tulossa kilpailemaan ja kuka istui vain kannustamassa kavereitaan. Ja kun finaalin avoimet pisteet näytettiin, joskus oli mahdotonta tietää kenelle pisteet menivät. Kilpailijat katosivat ihmismassaan ja jos et sattunut muistamaan kilpailijan numeroa, oli lähes mahdoton seurata pisteiden jakautumista. Varsinkin kun kaikki tanssijat eivät edes viitsineet astua oikeasti tuomariston eteen vastaanottamaan pisteensä, vaan piilottelivat ystäviensä ympäröimänä. Ja palkintojen jako oli lähes yhtä katastrofaalinen. Paikalle ei oltu viitsitty hankkia minkään myotoista palkintopallia vaan yksi heppu vai jakeli kunniakirjoja ja joku nainen sitten juoksutti kolmelle parhaalle ne pokaalit käteen. Kaikki tämä tapahtui tietenkin suuren ihmismassan keskellä. Kyllä se hetki pitäisi rauhoittaa tanssijoille ja antaa heidän kylpeä edes hetken maineessa ja kunniassa.

Loppupäivän päätin pyhittää treenaamiselle. Tosin kävin viemässä Jo:n elokuviin. Raukka ei olisi ehtinyt muuten. Tarkoitukseni oli heittää hänet vain metroasemalle kun moinen laiskamato ei jaksanut lähteä kävelemään. Kesken matkan hän kuitekin ilmoitti ettei ehtisi metrolla ja olisiko mitenkään mahdollista, että veisin häten keskustaan. Minusta se oli sitten se ja sama ajanko saman tien elokuvateatterille saakka joten seikkailin sitten sinne asti. Mutta ensivikonloppuna sitä vasta seikkailu koittaa kun pitää matkustaa S:n workshoppiin. Tähän mennessä olemme menneet F:n kanssa yhdessä autolla, mutta nyt minun täytyy selviytyä matkasta junalla ja löytää vielä tieni juna-asemalta treenikämpälle.

Harkitsen vielä sitä oman koiran hankintaa

2006-11-30T21:59:00.000+01:00

Nyt se kauan odotettu M:n syntymäpäivä koitti. Sydämen muotoisia ilmapalloja, rutattuja lahjapapereita ja jälleen uusi pattereilla toimiva pehmoeläin.

Neidillä oli huono päivä kun hän tuli koulusta. Hän itkeätihrusti olevansa muita hitaampi läksyissä ja ettei halua lähteä luisteluun. Oli kuulemma itkenyt aamullakin. Istutin M:n olohuoneeseen tekemään läksyjä Ja:n kanssa ja aluksi miinuslaskut menivätkin ihan hyvin kunnes M:n hermot taas pettivät. Hänellä ei ole yhtään kärsivällisyyttä enkä enää tiedä miten saisin hänet sitä oppimaan. Kun itkusta ei sitten tullut loppua niin menin M:n lähelle, käskin laskea kynät pois käsistä ja kiivetä minun syliin. Se tuntuu usein olevan ainut mikä auttaa - läheisyys. Varmaan se tunne, että joku välittää. Ja katseli ihmeissään vierestä kun rauhottelin M:a ja hetken päästä tyttö jatkoi taas rauhoittuneena läksyjen pakertamista. Minua vaan niin harmittaa kun toisella on syntymäpäivä, yksi vuoden tärkeimmistä päivistä lapsille, ja sitten koko päivä tuntuu olevan katastrofi. Olen hirveän kiintynyt tuohon pikkuiseen äkäpussiin. Jos se olenkin minä, joka kokee tuskia kun eron aika koittaa.

Kuitenkin tässä vaiheessa täytynee myöntää, että koko päivä oli hieman kaaottinen. Koira karkasi taas. Tai onhan se useinkin juossut ovesta ulos tuohon kotikadulle, mutta tämä oli nyt toinen kerta tällä viikolla kun se juoksi kauemmas. Naapurin pihalle (ja naapurin rouva tottakai pelkää kuollakseen koiria), isolle tielle ja ties missä se ehtikään juoksennella ennen kuin sain sen kiinni. Yleensä jompi kumpi pojista lähtee jahtaamaan koiraa, mutta koska minä olin ainoana alakerras R:n kanssa niin minut laitettiin asialle. R avasi oven tuttavalleen ja ennen kuin hän ehti tehdä mitään niin koira ampaisi matkoihinsa. Samassa M juoksi paikalle ja pinkoi perään, sukkasillaan tietenkin. R saa aina hirveän paniikkikohtauksen aikaiseksi kun koira pinkoo ulos ja varsinkin kun M juoksee sen perään. Ihan ymmärrettävää kylläkin. Perheeltä on kuollut aikaisemmin koira, jäänyt auton alle silloin kun pojat olivat pieniä. Tosin silloin koira ei juossut tielle vaan seisoi tien varressa odottamassa lupaa päästä ylittämään tietä kun joku autoilija ajoi päälle ja kehtasi sitten vielä huiristella karkuun pysähtymättä. Koira jouduttiin lopettamaan.. Ja kai sitä pelkää entistä enemmän kun M juosta jolkottaa kuin päätön kana koiran perään eikä yhtään älyä varoa autoja.

No, minä sitten kuitenkin säntäsin pallo käsissäni koiran perään tarkoituksenani houkutella se leikin avulla takaisin kotiin. Se on osoittautunut ainoaksi toimivaksi nappaustavaksi. Edes A:n karjunta ei saa sitä pysähtymään. Ensimmäisenä sain valitukset naapurilta joka neuvoi minua vahtimaan koiraa paremmin, koska kaikki ihmisethän eivät pidä koirista. Vauhkosti vapaana juokseva koira kun voi olla vaarallinen liikenteellekin. Ai, kas kummaa kun en tullutkaan sitä itse ajatelleeksi. Näytin varmaan todella syylliseltä kun juoksin koiran perässä, niin että sain useampia vihaisia mulkaisuja. Eikä vain sellaisia vienoja tuijotuksia niinkuin Suomessa tehdään. Vaan oikeasti minusta tuntui siltä, että olisin tehnyt ainakin murhan tai jotain vastaavaa. Kun sain koiran vihdoin kiinni, niin se oli ehtinyt tälläytyä erään vanhusseurueen matkaan. Vanha papparainen läksytti minua siitä, kuinka huono selvästikin olen koirien kanssa kun en saa edes yhtä pientä koiraa aisoihin. Taas kuulin vihaisen tiuskaisun siitä, että jotakin vakavaa olisi voinut sattua.

Suurimmat huudot sain kuitenkin seurueeseen kuuluneelta mummolta joka puristi hädissään sylissään pientä mäyräkoiraa. Koira oli kuulemma hyppinyt heitä kaikkia vasten ja melkein pilannut hänen takkinsa. Mummo räyhäsi minulle ihan kympillä, ettei kannattaisi hankkia koiraa jos sitä ei osaa kouluttaa. Hän halusi tietää tarkan osoitteemme ja sanoi soittavansa poliisille jos vielä kerrankin näkee koiramme juoksentelemassa tuolla tavalla. Hän todella haukkui minua ja säikähdin moista ihan hirveästi. Hoin vain järkyttyneenä kuinka pahoillani olin ja pyytelin anteeksi mutta mummo ei ottanut kuuleviin korviinsakaan. Eihän kuitenkaan kuuro mielestäni ollut.. Olin niin helpottunut siitä, että sain koiran turvallisesti talteen ja samaan aikaan niin järkyttynyt mummon käytöksestä etten ehtinyt ymmärtää puoliakaan siitä mitä hän sanoi. Haukkui vain minua ja uhkaili poliisilla ja ties millä eläintensuojeluviranomaisilla. R:kin huomasi minun olevan oikeasti järkyttynyt kun vihdoin ja viimein palasin kotiin koiran kanssa.

En minä yleensä hirveän äkkiä ole hätkähtänyt ihmisten valituksista, mutta tämä mummo vei kyllä voiton kaikista aikaisemmista. Halaus tuli todella tarpeeseen. R selitti, että saksalaisilla tuntuu olevan sellainen yleinen vika, että toisten asioihin puututaan ja toisia ruvetaan hyvin hanakasti neuvomaan esimerkiksi lasten kasvattamisessa mikäli siinä näyttäisi olevan hitusenkin varaa valittaa.

Ratkaisuksi R totesi, että nyt se koira saa luvan lähteä. Hän on kyllästynyt sen temppuiluun ja karkailuun. Uskallan kuitenkin väittää, että koira jää. Mikäli Jo:lla on vähänkin sananvaltaa.

Mikä oli sinun päiväsi kohokohta?

2006-11-28T23:05:00.000+01:00

Meine Hasen haben Blasen, oh die Armen.
Will sich keiner denn der armen Tier' erbarmen.
Maine Hasen haben Blasen
vom Grasen auf dem Rasen.
Hätt' ich selber lieber Blasen
und den Hasen ging es gut.

Olin aikeissa ottaa härkää sarvista ja keskustella jälleen venyneistä työajoistani. Minulla ei ole ollut kuin yksi vapaapäivä viikossa nyt viimeisen kahden viikon aikana. Mutta huomasin, että se entinen minäni on poissa. Olen muuttunut. En jaksa alkaa vastustamaan tai enää edes vatvoa koko asiaa. Harmistun ja murehdin hiljaa mielessäni, jonka jälkeen jätän koko asian sikseen. Johtuuko se siitä, että olen muuttunut olosuhteiden pakosta tälläiseksi vai olenko minä pakottanut itseni hyväksymään tosiasian siitä, ettei kaikki voi mennä aina niinkuin minä haluan. Ja kyse ei ole vain jostain työajoista. Huomaan muuttuneeni myös muiltakin osin. Olen aina ollut omasta mielestäni suhteellisen elohopeamainen kuten horoskooppinikin kuvaa. Nyt en enää ole sitä. Joskus tuntuu, että istun vain paikallani eikä ilmeeni kerro mitään siitä mitä tunnen. Olenko iloinen, olenko vallaton? Hyvä kun itsekään osaa sanoa. Mihin olenkaan lukinnut kaikki tunteeni. Mitä olenkaan tehnyt ajakseeni itseni tähän. Osaksi toivon, että kun/jos palaan Suomeen niin palaan jälleen samaksi höpöttelijäksi jollaisena olen itsenikin tottunut tuntemaan. Mutta toisaalta minun on pakko myöntää, että pidän muutoksesta. Miksi minun pitäisi nauraakäkättää kovaan ääneen ja puhua pälpättää kuin papupata.

Jopa tanssiystäväni täällä ovat huomanneet muutoksen. Viimeviikolla eräs tyttö irkkutunnilla kysyi mikä minulla on kun olen niin hiljainen. Siitä lähtien olen ihmetellyt itsekin mikä minulla on. Päätin silloin jokin aika sitten, etten puhu enää täällä perheelleni kaikista kokemuksistani ja tuntemuksistani. Olen jo useaan otteeseen päätynyt tähän päätökseen, mutta onnistunut siinä aina vain osittain. Tänään kuitenkin tajusin tanssitunnilta tullessani, ettei minulla edes käynyt mielessä, että "Hei tämä pitää kertoa kun pääsen kotiin.." Ajattelin lähinnä uskaltaisinko soittaa herra M:lle kertoakseni uutiset. Hyvä on, ajattelen niin aina. Mutta muutos onkin siinä, että sen lisäksi olen aina halunnut jollotella kaikki kuulumiseni kaikille. Nyt, en enää koe siihen mitään tarvetta. Minun mittarissani tämä tarkoittaa sitä, että minä olen hiljentynyt, rauhoittunut, jotenkin sulkeutunut.

On hieman hämmentävää ja pelottavaakin huomata itsessään tapahtuneen muutosta. En tullut tänne sulkeutumaan vaan elämään, unohtamaan, kokoamaan itseni ja yrittämään aloittaa alusta. Puhuin aikaisemmin siitä, että koen olevani risteyksessä tietämättä minne mennä. Tunnen edelleen olevani siinä samassa risteyksessä, mutta tällä kertaa olen käpertyneenä pieneksi. Tärisen pelosta, enkä halua kohdata sitä, mikä minua valitsemallani tiellä odottaa. En ole valmis tekemään päätöstä ja jään paikalleni yrittäen tekeytyä mahdollisimman pieneksi.

Tänään kävellessäni keskustassa tanssitunnille, tajusin miksi vihaan joulua niin paljon. Ihmiset ovat niin onnellisia. Jotenkin sellainen yleinen onnellisuus saa minut tuntemaan oloni surkeaksi. Kaikki hymyilevät ja nauravat ja ovat niiiiiiiin v*tun onnellisia kun tulee joulu, että minua alkaa oksettaa. Mitä? Miksi sinä et pidä joulusta? ..Minä kyllä tiedän miksi en pidä siitä. Ja voin kertoa, että haluaisin oppia pitämään siitä uudestaan. Niinkuin kaikki pitävät siitä kun ovat lapsia. Kun saa lahjoja ja ollaan yhdessä ja lauletaan lauluja ja hymyillään. Sitten kasvetaan aikuisiksi ja hirveä stressi rosollin, laatikoiden ja kinkun valmistuksesta alkaa. Pitää tehdä joulusiivous (saanen kysyä, voisiko joku viisas selittää minulle mikä hemmetin idea siinäkin muka on olevinaan!!?), pitää kaivaa joulukoristeet esille ja ostaa joululahjat (anteeksi nyt jos särjin jonkun unelman siitä, että joulupukki todella olisi olemassa..). Mutta tämä joulu tulee olemaan erilainen. Sen pitää olla, sen täytyy olla. Olen päättänyt niin.

Lopuksi voinen paljastaa mikä sai minut niin hyvälle tuulelle tänään. Tanssi. Ja hyvä palaute. Tai S:n sanomana se oli suorastaan huippupalautetta. Tanssin easy reelin yksin, kuten yleensäkin. Ja kun olin lopettanut, S pysäytti musiikin ja kysyi olisiko mahdollista, että lähtisin Lontooseen kisoihin. Paljasti hän sitten jotain muutakin, suunnitelmia joita hän on kyhäillyt minulle kevättä varten, mutta mainittakoon niistä sitten joskus jotain mikäli ne toteutuvat.